Harpisti Päivi Severeide soittaa äänenjohtajana Turun filharmonisessa orkesterissa ja opettaa Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa Helsingissä, ja lisäksi hän on Helsinki Harp Festivalin taiteellinen johtaja. Kahden kaupungin välillä sukkulointi vaatii sekä ajankäytön suunnittelua ja joustavuutta että ajoittaista pysähtymistä omien ajatusten äärelle. Tyytyväisyyttä ja balanssia aktiivisen Severeiden elämään tuovat oma harjoittelu, pilates ja lukeminen.
Päivi Severeide on kotoisin Hattulasta, Parolasta. 3-vuotiaana hän alkoi vaatia pianotunteja, mutta kukaan ei ottanut häntä tunneille, kun sormet eivät jaksaneet painaa koskettimia. Vuoden päästä vaatimukset kovenivat, ja silloin hän lopulta pääsi tunneille, vaikka sormet eivät juuri olleet vahvistuneet. ”Kävin naapurissa soittamassa sähköpianoa”, Severeide muistelee. ”Kun vanhemmat näkivät paloni, he aika pian ostivat meille pianon.”
Severeide oli 10-vuotiaana Hämeenlinnan raatihuoneella kuuntelemassa Moskovan kamariorkesteria, kun hän tajusi haluavansa soittaa harppua. Tässä vaiheessa hän harrasti pianon lisäksi myös pesäpalloa, tennistä, kuoroja, ratsastusta ja kaikkea mahdollista mitä vaan keksi. ”Minulle tuli vahva tunne, että harppu on minun soittimeni, ja pääsin parin vuoden päästä aloittamaan yksityistunnit. Vuoden jälkeen lama vei opettajan kaupungista, joten aloin käydä tunneilla Helsingissä ja Espoossa joka viikko. Harpunsoitto vakavoitui nopeasti, sillä en halunnut matkustaa turhaan Helsinkiin. Rakastuin harppuun täysin, ja harjoittelusta tuli minulle tärkeää. Aika pian minulle ostettiin oma pieni harppu.”
Lukion jälkeen Severeide haki Helsingin konservatorion toiselle asteelle, josta tie vei parin vuoden kuluttua Sibelius-Akatemiaan. Akatemialla opettajaksi tuli Reija Bister, joka tarjosi opintojen edetessä kakkosharpun keikkoja Radion sinfoniaorkesterissa. ”Tämä tutustutti minut orkesterityöhön. Olin vuoden vaihdossa Saksassa Freiburgissa ja myöhemmin diplomivaiheessa kävin myös tunneilla Belgiassa.”
Severeide joutui muuttamaan soittotekniikkaansa konservatoriolla ammattiopintojen alussa. Tekniikassa oli elementtejä, joita oli pakko siivota, mutta prosessi oli raskas ja haastava, eikä Severeide muistele niitä aikoja edelleenkään hymy huulilla. ”Vaikka kokemus oli jälkikäteen ajatellen osa elämänkoulua, nuorena tällaisten asioiden käsitteleminen ei ollut helppoa. Tämä kuitenkin muokkasi minusta taistelijan. Olin harjoituskopissa aamukahdeksasta viiteen iltapäivällä joka päivä. Opiskelin samalla Helsingin yliopistossa kasvatustieteitä.”
Helsingin konservatoriossa Severeidellä oli sivuaineenaan piano, joka onneksi tarjosi musiikillisen kehittymisen kanavan, kun hän ei tekniikkaremontin vuoksi pystynyt aluksi soittamaan kovinkaan vaikeita kappaleita harpulla. ”Vaikka tunteet nousevat vieläkin pintaan, en koe aikaa traumaattiseksi. Vaihe auttoi mittaamaan haluani harjoitella ja kehittää soittoani.”
Severeide halusi orkesteripaikan, mutta koesoittoja ei ollut tulossa vuosikausiin. 2000-luvun alussa oli yksi paikka avoinna, mutta sen jälkeen oli yli 10 vuoden tauko ilman yhtään koesoittoa. Kapubändissä hän pääsi kuitenkin kasvattamaan orkesterirepertuaaria tosielämässä. ”Minun piti ylittää itseni, koska minulla ei ollut orkesterikokemusta. Se vaati perusteellista valmistautumista.”
Severeidelle kehittyi jo nuorena vahva soundi-ideaali, jonka peruspilarit ovat edelleen 25 vuotta myöhemmin paikoillaan. Hän hakee kosketuksen puhtautta ja rentoa soinnin pyöreyttä. Myöhemmät vuodet toivat mukanaan muutakin kuin auditiivista hakemista – sitä, millä tavalla omia hyveitä lisätään ja syvennetään. Sormien kosketuksen tasaisuutta työstetään koko ajan, toki myös kvaliteettia ja ketteryyttä. Johtoajatuksena on, että jokaisen sormen pitäisi kuulostaa samalta. ”Työstän heikkoa kolmossormeani joka päivä. Jos lomailen, huomaan sen kolmossormesta ensimmäisenä. Hypyt ja asteikot ovat myös keskeisiä harjoiteltavia osa-alueita ja päiväni alkavat hitailla asteikkoharjoituksilla, koska niiden hallinta on kaiken perusta.”
Asteikot ovat yksi haastavimmista ja tärkeimmistä asioista harpun soitossa. Lasten kasvettua Severeide on jälleen omistautunut enemmälle harjoittelulle. ”Pyrin jatkuvasti kehittymään entistä paremmaksi”, hän tunnustaa. ”Harjoittelu on minulle päivittäinen luksushetki. Tänäänkin aloitin harjoittelun jo kello 8:00.”
Harjoittelu tuo tyytyväisyyttä ja balanssia Severeiden elämään. Hän haluaa pystyä soittamaan oppilailleen eteen malliksi ja tutustuu myös uuteen ohjelmistoon, jonka kautta voi pysyä ajassa kiinni. ”Koskaan ei tarvitse miettiä, mitä seuraavaksi harjoittelisin.”
Severeide käy säännöllisesti pilatestunneilla pysyäkseen kunnossa. Hän tekee aamuisin soittaessaan lämmittelyjä, joissa käy läpi kaikki kehon osat, kuten kyynärpäät, olkapäät ja jalat. Siten hän virittää kehonsa, korvansa ja soittoasennon oikeaan tilaan soittamisen aikana. Tämä rutiini on pitänyt hänen kätensä ja selkänsä terveinä. ”Jos tunnen kipua, käyn osteopaatilla hoitamassa sen nopeasti pois.”
Kehonhuolto on tärkeää, sillä kroppa ei pysy kunnossa itsestään. Soittaminen on fyysisesti raskasta, ja harpun soittamiseen liittyy myös roudaamista.
Harpun tehtävä orkesterissa vaihtelee soolo-osuuksista muiden tukemiseen. Jousisoittimien kanssa soitettaessa äänen sammuttamisen tai sen soimaan jättämisen ajoitus vaikuttaa kokonaissointiin. Harpun soinnin voimakkuus ja pituus voivat korostaa jousten yläsävelsarjoja ja täydentää kokonaisuutta.
”Kun meillä ei ole sektiota, joka hioo meitä sosiaalisilla myllynkivillä, koen että minun velvollisuuteni on auttaa nuoria harpisteja solahtamaan työelämään.”
Harpun rooli orkesterissa on moni-ilmeinen, koska instrumentti kattaa laajan rekisterin. Harppua voidaan käyttää sekä perkussiivisena elementtinä että harmonisena taustana. Harpun osuutta orkesterissa määrittelevät erilaiset sävelten ottotavat ja otteiden variaatiot. ”Tavoitteena on sulautua orkesterin kokonaisuuteen ilman, että äänen voimakkuus olisi ainoa keino erottua, tai sitten räimiä orkesterimassan läpi oikein napakastikin musiikin vaatimuksista riippuen.”
Harpisti saattaa istua jopa puoli tuntia soittamatta ääntäkään, minkä jälkeen hänellä on edessään iso solistinen harppukadenssi, kuten vaikkapa Tšaikovskin baleteissa. Keskittymisen ja hermojen hallinnan kyvyt ovat merkittävässä roolissa. ”Hyvä soittokunto on tärkeää. Vaikka soitettavaa olisi vähän, jotkut kohdat vaativat erinomaisen kunnon. Isot kadenssit paljastavat armotta soittajan päivän kunnon.”
Nuorempana Severeide harjoitteli isoja kadensseja paljon ja soitti niitä levyjen mukana tunteakseen sykkeen nousun ennen omaa osuuttaan. Hän kävi tilannetta läpi mielessään monta kertaa. ”Soitan edelleen näitä kadensseja etydeinä omaksi huvikseni ja toisaalta opiskelijoiden kanssa. Ne ovat minulle myös mittareita omasta soittokunnostani.”
Stravinskyn musiikkia soitettaessa haasteena on saada harppu kuulostamaan erilaiselta. Stravinsky säveltää epäharppumaisesti ja usein hyvin rytmistä materiaalia, mikä tuo oman mielenkiinnon soittamiseen. ”Impressionistinen musiikki, kuten vaikkapa Debussyn Pelléas et Mélisande on perinteisen harpunsoiton juhlaa, ja esitykset SKO:ssa Esa-Pekka Salosen kanssa eivät hevillä unohdu”, Severeide sanoo. ”Inspiroidun aina siitä, mikä on nuottitelineelläni. Yleisössä ollessani voin arvioida tykkäänkö jostakin vai en, mutta soittaessani musiikkia en mieti moista. Vaikka jotain teosta soittaisi sen sadannen kerran, yleisössä on aina suuri osa kuulijoita, joille se on ainutkertainen elämys.”
Severeide on tehnyt nuorena erilaisia töitä, kuten ollut myyjänä grillillä, siivonnut ravintoloita, vahtinut leikkikenttiä, hoitanut lapsia ja toiminut vakuutusneuvojana. ”Vanhempani eivät painostaneet minua mihinkään, mutta perheessämme on aina ollut mutkaton suhtautuminen tekemiseen. Isäni yrittäjyys on varmasti vaikuttanut minuun alitajuisesti, ja olen ymmärtänyt, että saavuttaakseen jotakin elämässä, on itse oltava valmis panostamaan siihen.”
Severeide on kiitollinen saamistaan mahdollisuuksista. Äiti mainitsi joskus, että olisi hyvä harkita myös toista ammattia rinnalle, mutta huomattuaan tyttärensä panostuksen harpun soittoon, hän luopui ajatuksesta.
Pedagogiikka on aina kiinnostanut Päivi Severeideä ja hän on suhtautunut siihen kriittisesti nuoresta lähtien. Opettamisen tulisi valmentaa tosielämän tilanteisiin ja käytännön taitoihin. ”Konservatoriossa ollessani tein parin viikon sijaisuuden alakoulun opettajana ja havaitsin, että minua ei motivoi se, onko oppilailla kahden vai kolmen ruudun marginaali vihkoissaan. Kiinnostavampaa oli se, mitä he vihkoihinsa kirjoittivat.”
Severeide pitää etuoikeutena saada opettaa nuoria aikuisia, jotka haluavat oppia. Heitä ei tarvitse patistella harjoittelemaan. ”Opettaessa opin itsekin jatkuvasti, mikä tekee siitä hyvin tasaveroisen tapahtuman.”
Severeide opettaa Akatemialla 60 % työajalla. Hän suunnittelee työnsä niin, että kiireisimpinä soittoviikkoina hän ei opeta. Hän myös jakaa välillä opetusviikkojaan muiden opettajien kanssa. Viime vuosina esimerkiksi Stefania Saglietti oopperalta on käynyt sijaistamassa häntä omien opetustuntiensa ohessa.
Opettajan tärkein tehtävä on auttaa oppilasta tunnistamaan ja hyödyntämään omia vahvuuksiaan. Kun kyseessä ovat ammattiin tähtäävät opiskelijat tai valmistava nuorisokoulutus, opettajan tulee ohjata oppilaita löytämään oikeat menetelmät ja työkalut oman ilmaisunsa kehittämiseen. Oppiminen ei tapahdu kerralla, vaan opettaja tuo esiin eri osa-alueita vähitellen, tarjoten valoa ja näkökulmia oppimisprosessin eri vaiheisiin.
”En usko lyttäämiseen ollenkaan, mutta käyn kyllä vaikeitakin keskusteluja oppilaideni kanssa tarpeen vaatiessa. On esimerkiksi työelämän lainalaisuuksia, joita ehkä kukaan ei sano heille, ellen minä sitä tee. Keikat vaan loppuvat, jos jotakuta ei enää haluta kollegaksi. Kun meillä ei ole sektiota, joka hioo meitä sosiaalisilla myllynkivillä, koen että minun velvollisuuteni on auttaa nuoria harpisteja solahtamaan työelämään.”
Severeiden mielestä hyvä kollega on valmistautunut tehtäväänsä, kunnioittaa kaikkia kollegojaan ja ymmärtää, että yhteinen päämäärä on tuottaa hyvää musiikkia, ei vain toteuttaa omia ambitioita. Hän huolehtii virityksestä soittimen haasteiden puitteissa niin, ettei fokus siirry virittäjään ja vie muiden aikaa.
”Olen löytänyt pitkästä aikaa taas lukemisen ja olen viime aikoina lukenut todella paljon. Se rauhoittaa ja rentouttaa. Siinä maailman kohina ja hälinä pysähtyy ja asiat asettuvat suhteellisuudentajuisiin mittoihin.”
Jostain näkökulmasta harpistilta vaaditaan keskivertoa enemmän psyykkistä sietokykyä, kun hän on soittimensa ainoa edustaja – ei voi mennä kenenkään selän taakse henkisestikään. On tärkeää työstää vaikkapa harjoitustilanteissa nousevia tunteita, etteivät ne astu häiritsemään omaa ja muiden työskentelyä.
Severeide kertoo käyneensä toistakymmentä vuotta satunnaisesti työnohjauksessa. Siinä voi ulkopuolisen luotetun kanssa käydä läpi omia ajatuksia ja jäsentää omaa mennyttä, nykyhetkeä ja tulevaa. ”Kun työstän omia ajatuksiani jonkun kanssa, pystyn olemaan parempi opettaja ja kollega, kun minun ei tarvitse väistää joitain asioita itsessäni ja pystyn näin olemaan kokonaisempi ihminen. Minun ei tarvitse tuoda omia prosessoimattomia heikkouksiani tilanteeseen huomaamattani.”
Päivi Severeide reissaa Turkuun käytännössä joka päivä. Hän käyttää työmatkat hyväkseen, eikä tuijota Netflixiä. Hän on suunnitellut opetukset ja vaikkapa koko johtamansa Helsinki Harp Festivalin ohjelmiston Onnibussissa. Junan kopissa voi pitää vaikka kokouksia. ”Jos joudun ajamaan Turkuun pidän myös sosiaalisista suhteista huolta soittelemalla kavereille ja vaikkapa äidille, tai kuuntelen opeteltavia biisejä. En halua, että aika valuu hukkaan. Toisaalta olen aika aktiivinen luonne, ja työmatka pakottaa minut myös pysähtymään. Istun välillä vain ajatusteni kanssa, ja moni ideani on syntynyt nimenomaan silloin.”
Matkustaminen on raskasta myös henkisesti, ja sekin vaatii mielen kanssa työskentelyä. Työnantaja on ollut joustava siinä, että solistikeikkojen ja perhesyiden vuoksi palkatonta virkavapaata on usein myönnetty. ”Turussa on nyt hirveän hyvä fiilis, jargonkielellä meillä on pöhinää. Odotamme uutta saliamme kuin kuuta nousevaa, ja se tulee nostamaan meidät varmasti taas uudelle tasolle. Uusi sali antaa mahdollisuuksia, mutta asettaa toki myös vaatimuksia. Uskon että John Storgårdsin käsissä orkesteri pääsee kasvamaan täyteen, entistä suurempaan kukoistukseensa.”
Severeide kannustaa ihmisiä luottamaan intuitioonsa. Hänen mielestään ihmiselle ei ole hyväksi tehdä asioita itseään vastaan. ”Ihminen sairastuu ennen pitkää, jos hän elää arvojensa vastaisesti. Rakastan opettamista, mutta olen päättänyt, että heti jos se alkaa tuntua henkisesti raskaalta tai epämotivoivalta, lopetan. Ei ole myöskään opiskelijoille oikein, että heillä on hommaan leipääntynyt opettaja.”
Helsinki Harp Festivalin taiteellisena johtajana Severeide on halunnut kuunnella omaa intuitiotaan. Hän on halunnut sekä tuoda harpisteja yhteen että nostaa yleisön tietoisuutta harpusta ja sen moninaisista ilmeistä. Hänellä on Sibelius-Akatemian opettajana annettu vastuuta vaikuttaa moniin asioihin ja hän on hyvin tietoinen siitä, että tätä valtaa tulee käyttää viisaasti.
”Ellemme itse tuo harppua esille, kukaan muukaan ei sitä tee. Meidän täytyy tilata harppumusiikkia ja tehdä rohkeita projekteja, kuten vaikkapa yhteistyö Palefacen ja neljän harpun kanssa. Tämä yhteistyö toteutettiin ensimmäistä kertaa vuoden 2020 festivaalilla, ja nyt se järjestettiin toisen kerran. Pohdin, mikä olisi itselleni epätodennäköisin musiikkiprojekti, ja päädyin rap-musiikkiin, jota en aiemmin tuntenut juuri lainkaan. Pitää uskaltaa ottaa askel tuntemattomaan. Tämä ajattelutapa ohjaa minua eteenpäin: pyrkimys katsoa sinne, minne muut eivät ehkä katso.”
Severeiden aktiivisuutta kuullessa tulee mieleen, lepääkö hän koskaan. Hän kuitenkin kertoo, että vaikka hänen kalenterinsa onkin ajoittain varsin tiukaksi viritetty, sitä ei kuitenkaan koskaan tungeta täyteen, ja täysin aikatauluista vapaita päiviä merkitään sinne suunnitelmallisesti. ”Minulla on periaate, etten kutsu itseäni kiireiseksi, koska se on enemmän enemmän itseä haittaava asenne kuin tosiasia. Jos on jatkuvasti kiire, aikataulusuunnittelu on epäonnistunut. Yritän aina olla ajoissa soittoon liittyvissä asioissa, koska tiedän, että arjessa tulee aina muuttuvia asioita. Minulla on myös tarve varata päiviä, jolloin ei ole mitään suunniteltua toimintaa, ei edes kahvitteluja. Saatan kyllä inspiraation iskiessä siivota kaappeja, mutta tämä ei ole merkitty kalenteriin.”
Kun tehdään, niin tehdään täysillä, mutta sitten kun ei tehdä, Severeide osaa olla offline. Kotona hän haluaa olla aidosti läsnä perheelleen. ”Haluan olla lasteni ja mieheni tavattavissa, enkä roikkua somessa tai tuijottaa telkkaria. Olen löytänyt pitkästä aikaa taas lukemisen ja olen viime aikoina lukenut todella paljon. Se rauhoittaa ja rentouttaa. Siinä maailman kohina ja hälinä pysähtyy ja asiat asettuvat suhteellisuudentajuisiin mittoihin.”
Kuvat: Patrik Stenström
Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 2/2025.