Tule mukaan

Muusikkojen liitto on vuonna 1917 perustettu musiikin esittäjien ammattijärjestö, johon kuuluu noin 3 800 jäsentä. Vajaa kolmannes jäsenistöstä on orkesterimuusikkoja, ja loput toimivat freelancereina tai yrittäjinä musiikin eri sektoreilla.

Muusikkojen liitolla on 25 työehtosopimusta musiikin eri tuotantoaloilla, ja liitto tarjoaa jäsenilleen henkilökohtaisia neuvonta- ja konsultointipalveluja sopimus-, vero-, tekijänoikeus- ja sosiaaliturva-asioissa sekä erilaisiin työelämän tilanteisiin liittyen. Liitto tarjoaa jäsenilleen myös oikeusapua. Lisäksi ala- ja työpaikkakohtaiset luottamushenkilöt ovat jäsenistön käytettävissä.

Muusikkojen liitto tarjoaa jäsenistölleen useita etuja ja palveluita, kuten vakuutuksia ja taiteilijaresidenssejä. 

Muusikkojen liitto huolehtii alan yleisestä edunvalvonnasta vaikuttamalla muun muassa kulttuuripolitiikkaan ja lainsäädäntöön.

Muusikkojen liitto edistää musiikkialaa ja omistaa Radio Helsingin sekä G Livelab -klubit Helsingissä ja Tampereella.

Osasto

Uusi jäsen liittyy yhteen osastoista, jonka johtokunta käsittelee jäsenhakemuksen ja vahvistaa jäsenyyden osastossa ja sen myötä Muusikkojen liitossa. Osastot kuuluvat jäseninä Muusikkojen liittoon.

Miksi liittyä?

Muusikkojen liiton jäsenenä olet oikeutettu moniin palveluihin ja etuihin ja olet tervetullut liiton järjestämiin tapahtumiin.

Mikäli haluat kysyä liiton tapahtumista tai kertoa tapahtumaideoistasi, voit olla yhteydessä liiton tuottaja Sami Vähäkankaaseensami.vahakangas@muusikkojenliitto.fi

Muusikkojen Sairauskassa ja työttömyyskassa A-kassa

Liittyessäsi Muusikkojen liittoon liityt samalla myös Muusikkojen Sairauskassan jäseneksi.

Mikäli olet palkansaaja, voit samalla liittyä työttömyyskassa A-kassan jäseneksi. Työttömyyskassa Finka fuusioitui uuteen A-kassaan vuoden 2022 alusta alkaen. Työttömyyskassan jäsenmaksu vuonna 2024 on 8 €/kk.

Jäsenmaksun suuruus ja maksutavat

Muusikkojen liiton jäsenmaksusta päättää liittovaltuusto, ja työttömyyskassa A-kassan jäsenmaksun määrää vuosittain Finanssivalvonta. Vuonna 2024 liiton jäsenmaksu on 26 €/kk. Maksutapoja on kaksi: työnantajaperintä ja itse maksaminen.

Päätoimisen musiikinopiskelijan jäsenmaksu on 10 €/kk ja jäsenmaksut laskutetaan kolmen kuukauden erissä. Opiskelijajäsenen kannattaa liittyä työttömyyskassan jäseneksi viimeistään opintojen loppuvaiheessa.

Vanhuuseläkkeellä tai toistaiseksi jatkuvalla työkyvyttömyyseläkkeellä olevan jäsenen jäsenmaksu on 50 €/vuosi.

Jäsenmaksu on verotuksessa vähennyskelpoinen, ja liitto toimittaa verottajalle vuosittain tiedot maksetuista jäsenmaksuista.