Tällä viikolla Pride muistuttaa meitä jälleen siitä ympärivuotisesta ja jokapäiväisestä tosiasiasta, etteivät kaikki ole yhteiskunnan ja lainsäädännön edessä tasavertaisia. Tässä ajassa, keskustelukulttuurissa ja politiikassa ihmisoikeudet ja kaikkien yhdenvertaiset mahdollisuudet eivät ole olleet huudossa.
Pohjoismaisen, demokraattisen oikeusvaltion perusta on kaikkien yhdenvertaisissa oikeuksissa. Kun ne eivät toteudu, tilanteen korjaaminen edellyttää tekoja, aloitteita ja ulostuloja, pitkäjänteisesti ja koko ajan. Niitä tarvitaan nyt päättäjiltä – ja meiltä kaikilta, joilla lopulta demokratiassa on suurin poliittinen vastuu.
Ihmisoikeuksia ei voi kestävästi tarkastella poimien niistä vain osa ja kunnioittamalla niitä vain joiltain osin – ne ovat yhtenäinen kokonaisuus, joka toteutuu nimenomaan tunnustamalla ja toteuttamalla kaikkien oikeudet yhdenvertaisesti. Siksi kaikkien ihmisten oikeuksia tulee edistää heti ja täysimääräisenä – miksi valitsisimme edistää perusoikeuksia vähitellen, kysehän on elintärkeistä perusasioista joiden osalta puutteet ovat tiedossa ja korjattavissa?
Myös musiikkialalla on peiliinkatsomista: samat arvot ja tavoitteet koskevat myös omaa toimintaamme. Mahdollisuuksia ja tilaa on oltava kaikille. Nyt sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet eivät toteudu, syrjintä ja häirintä kukoistavat, ihmisiä hiljennetään ja itsesensuuri on arkipäivää.
Ilmaisunvapaus, moniäänisyys ja yhdenvertaisuus ovat paitsi yhteiskunnan myös kulttuurialan kulmakiviä ja liimaa – emme ole muusta yhteiskunnasta erillinen saareke. Meillä on velvollisuus toteuttaa kaikkien musiikkioikeuksia ja mahdollisuus toimia suunnannäyttäjänä. Meillä on ääni.
Tekoja, aloitteita ja ulostuloja tarvitaan meiltä kaikilta. Kaikki äänet on saatava kuuluviin.