Kulttuurin asemaa uhkaavat signaalit eivät Suomessa ole enää hiljaisia.
Pandemia ryvetti esittäviä taiteita ennennäkemättömällä tavalla. Kulttuuripolitiikka ja siihen kytkeytyvä taloudellinen turvaverkko pettivät varsinkin freelancerit pahan kerran. Sitten alkoi elpyminen, mutta hallitusohjelman korulauseet ovat muutamassa kuukaudessa liuenneet kiristyviksi leikkauksiksi, joille ei näy loppua. Kuntatalous sakkasi jo ennen taantumaa monella suunnalla, ja sen mukana on vaarassa rapautua kulttuurilaitostenkin rahoitus. Samalla sahataan oksaa työelämäoikeuksilta ja työttömyysturvalta.
Talousuhkien rinnalla soi muitakin hälytyssignaaleja. Politiikan polarisoituessa kulttuurista tulee vastakkainasettelun pelinappula. Sellaista taidetta ja kulttuuria voidaan tukea tai sietää, joka myötäilee tai ei ainakaan häiritse omia poliittisia ja ideologisia päämääriä, mutta kaikki muu on vähintäänkin epäilyttävää. Yleisradion asema eduskunnan radiona on erityisen altis polarisaatiolle. Puolueettoman tai riippumattoman elintila kutistuu, kun ääripäät vahvistuvat. Yhä useammassa maassa taiteen ja kulttuurin vapaus riippuu tästä elintilasta, joka määrittää lopulta myös sananvapauden rajoja.
Vaikka joulun aika lähestyy, eivät kulttuurialat voi jäädä odottelemaan lahjoja. Niitä ei ole tulossa. Sen sijaan on entistä ponnekkaammin nostettava esiin se, mitä taide ja kulttuuri merkitsevät ja edustavat. On vakuutettava sekä päättäjät että yleisö siitä, minkä he jo sisimmässään tietävät, mutta mikä helposti unohtuu tai jää taka-alalle maailman myllerryksissä. Järjestöillä ja edunvalvonnalla on siinä tärkeä rooli, mutta kaikkein parhaiten se onnistuu taiteen itsensä kautta. Taide ja kulttuuri luovat merkitystä ja arvoa kaikelle muulle.
Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 6/2023.