Muusikkojen liiton juristi Ilona Vartiainen kirjoittaa nykyisen työttömyysturvajärjestelmän ansoista luovan alan itsensätyöllistäjien näkökulmasta. Itsensätyöllistäjät ovat työttömyysturvan väliinputoajia, kun luovilla aloilla yleistynyt pakkoyrittäjyys ja työvoimaviranomaisen tulkinnat ajavat tekijöitä tilanteisiin, joissa vähäinenkin yritystoiminta voidaan katsoa päätoimiseksi yrittäjyydeksi ja oikeus työttömyysturvaan menetetään.
Viime aikoina käydyissä keskusteluissa työttömyysturvasta on tunnistettu keskeisenä ongelmana se, että luovan alan itsensätyöllistäjillä mahdollisen yritystoiminnan osoittaminen sivutoimiseksi työttömyysturvan säilyttämiseksi on käytännössä hyvin vaikea tehtävä. Ongelman taustalla on työttömyysturvajärjestelmän perusoletus työelämästä: työttömyysturvajärjestelmä pohjautuu oletukseen kokoaikaisesta työsuhteesta työelämän normina. Järjestelmä rakentuu ajatukselle, jossa työ jakaantuu selkeästi kokoaikaiseen palkkatyöhön tai itsenäiseen yritystoimintaan. Harvalle musiikin esittäjälle tällainen kuitenkaan on mahdollista, sillä toimeentulo koostuu vaihtelevasti useista määräaikaisista työsuhteista, toimeksiannoista ja apurahoista.
Sen lisäksi, että luovalla alalla on harvoin tarjolla kokoaikaista työsuhteista työtä, moni musiikin esittäjä kohtaa työllistymisessään myös toisen ongelman: Muusikkojen liitossa törmäämme toistuvasti tilanteisiin, joissa työ täyttää työsuhteen tunnusmerkit, mutta työnantaja pyrkii kiertämään vastuitaan ohjaamalla työntekijän laskuttamaan työnsä esimerkiksi laskutuspalvelun kautta. Työ siis tehdään käytännössä työnantajan johdon ja valvonnan alaisena, usein jopa muiden samaa työtä tekevien työsuhteisten työntekijöiden kanssa rinnakkain työskennellen, mutta työntekijä ohjataan laskuttamaan korvauksensa työstä. Tällaisissa tilanteissa kyse ei ole aidosta yrittäjyydestä, vaan työsuhteen naamioimisesta yrittäjyydeksi.
Tämä ei ole pelkkä työoikeudellinen ongelma, vaan ilmiö kertautuu suoraan työntekijän työttömyysturvassa. Kun henkilö joutuu vastoin omaa tahtoaan toimimaan laskuttavana “yrittäjänä”, harva tulee kuitenkaan ymmärtäneeksi, että työttömyysturvan viranomaisarviossa tällainen toiminta katsotaan lähes automaattisesti yritystoiminnaksi. Tämä taas avaa suoraan oven työvoimaviranomaisen yritystoiminnan selvityspyynnölle henkilön työttömyysturvaoikeuden selvittämiseksi. Useimmiten tällainen pakkoyrittäjyys muuttuu lopulta työvoimaviranomaisen arviossa perusteeksi evätä työttömyysetuus: henkilön katsotaan työllistyvän päätoimisena yrittäjänä, vaikka laskutuspalvelun kautta työllistyminen olisi työmäärien osalta hyvin vähäistä. Tällöin joudutaan usein kiistelemään työvoimaviranomaisen kanssa siitä, onko yritystoiminnan vaatima työmäärä todellisuudessa niin suuri, että se on esteenä kokoaikatyön vastaanottamiselle ja siten katsottavissa päätoimiseksi yrittäjyydeksi, joka evää oikeuden työttömyysturvaan.
Arvioinnin lopputulos ei kuitenkaan ole työntekijän kannalta ennakoitavissa, sillä selkeää rajaa sille, milloin yritystoiminnan vaatima työmäärä muodostaa esteen kokoaikatyön vastaanottamiselle ei käytännössä ole, vaan arviointi tehdään aina tapauskohtaisesti. Ongelmaa syventää entisestään se, ettei musiikin esittäjällä yleensä ole sellaista samanaikaista työsuhteista kokoaikatyötä kuuden kuukauden ajalta, jolla yrittäjätoiminnaksi katsottu toiminta olisi osoitettavissa sivutoimiseksi. Lopputulos usein onkin, että henkilö katsotaan päätoimiseksi yrittäjäksi, mikä johtaa työttömyysturvan menettämiseen. Työntekijän tilanne on tällöin erityisen vaikea, sillä viranomaisratkaisuja koskevat valitusprosessit ovat pitkiä ja kestävät usein vuosia, jolloin toimeentulo voi olla pitkään katkolla.
Viimeaikaisten keskustelujen sekä Muusikkojen liiton asiantuntijoiden kokemusten perusteella työvoimaviranomaisen tulkinnat kallistuvat käytännössä herkästi päätoimisen yrittäjyyden suuntaan, mitä myös työ- ja elinkeinoministeriön tammikuussa julkaisema selvitys osaltaan tukee. Selvityksessäkin havaittiin, että yritystoiminnan todellista työmäärää ei käytännössä aina arvioida riittävän huolellisesti, vaikka sen tulisi olla ratkaiseva kriteeri pää- ja sivutoimisuuden arvioinnissa.
Kokonaisuuden korjaaminen edellyttää sekä työoikeudellisia että sosiaaliturvaan liittyviä muutoksia. Työsuhteiden naamioimiseen yrittäjyydeksi on puututtava nykyistä tehokkaammin, jotta työntekijä ei joudu kantamaan yrittäjäriskiä tilanteessa, jossa työtä tehdään tosiasiallisesti työnantajan johdon ja valvonnan alaisena. Samalla työttömyysturvajärjestelmän tulee tunnistaa nykyistä paremmin monimuotoinen työ.