UMO Helsinki Jazz Orchestra on nyt toiminut puoli vuosisataa. Se on suomalaisen orkesterilaitoksen elimellinen osa. Vakinaisten orkestereiden joukossa se erottuu ainoana big bandina. Taiteellisen ja toiminnallisen tason puolesta UMO kuitenkin sulautuu hyvin orkesterikirjoomme.
Big bandit tulivat suuren yleisön tietoisuuteen radion ja äänilevyjen ansiosta. Etenkin toisen maailmansodan aikana muutamat unohtumattomat levytykset edistivät asiaa. Amerikkalaiset orkesterit ja niiden johtajat, kuten Glenn Miller, The Dorsey Brothers, Duke Ellington ja Count Basie, tunnettiin kautta maailman.
Big band yhdistetään yleensä jazziin. Tanssimusiikin esittäminen kuitenkin piti käynnissä useimmat kaupallisesti toimineet orkesterit. Parhaina aikoina isot hotellit olivat konserttijärjestäjien lisäksi orkestereiden merkittävä työllistäjä. Kun Yleisradio perusti big bandin, nimeksi tuli Radion tanssiorkesteri.
Dallapésta askel jazzin suuntaan
Suomalaisten big bandien juuret ulottuvat yksittäisten muusikkojen välityksellä 1930-luvulle. Ajan johtavassa isossa orkesterissa Dallapéssa soittivat silloin esimerkiksi Ossi Aalto ja Bruno Laakko.
Dallapé koostui aikansa parhaista soittajista. Mikä tahansa soittajisto ei olisikaan kyennyt suoriutumaan esimerkiksi niistä levytyssessioista, jotka Dallapé läpäisi. Dallapé oli iso orkesteri, joka esitti perinteistä eurooppalaista tanssi- ja viihdemusiikkia. Big band se ei kuitenkaan ollut. Klaus Salmen johtama Ramblers oli ehkä jazzikkain orkesteri 1930-luvun Suomessa. Sekään ei ollut big band.
Andania-laivalta Suomeen jääneistä muusikoista monet soittivat 1930-luvun mittaan sekä Ramblersissa että Dallapéssä. Varsinkin Ramblersin levytykset henkivät jazzahtavaa amerikkalaista populaarimusiikkia.
Kuva: UMOn arkisto
Suomen ensimmäinen ammattimaisesti toiminut big band -kokoonpano lienee ollut Erkki Ahon Rytmi-orkesteri. Se oli suurimmillaan 14-jäseninen. Suomessa se oli ensimmäinen iso orkesteri, joka suuntasi jazziin. Siitä tuli merkittävä big band -toiminnan tienraivaaja ja jazzin esittäjä Suomessa.
Ossi Aalto soitti Dallapéssä ja Erkki Ahon orkesterissa ennen kuin otti johtaakseen oman big bandin. Erkki Ahon / Ossi Aallon orkesterista muodostui monien aikakauden nuorten jazzmuusikkojen työpaikka. Esimerkiksi Ossi Runne, Leo Kähkönen, Erik Lindström ja Pauli Granfelt kuuluivat orkesteriin.
Erik Lindström muisteli ammattiylpeyttä tuntien, että ruotsalaismuusikot tulivat kuuntelemaan, kun Aallon orkesteri kesällä 1948 soitti ravintolakiinnityksellä Skansenilla. Sodan ruhjomasta Suomesta tullut big band ihastutti ja ihmetytti, hän kertoi.
Ruotsissa big band -toiminta oli vilkasta ja korkeatasoista. Esimerkiksi Count Basie tapasi tehdä kesäisin kiertueen folkparkeissa. Sveriges Radios Storbandia taas johti pitkään Quincy Jones. Vuorovaikutuksen ansiosta monet ruotsalaiset muusikot pääsivät amerikkalaisiin big bandeihin.
Radion tanssiorkesteri
Suomessa big band -musiikki nousi uudelle tasolle, kun Radion tanssiorkesteri perustettiin vuonna 1958. Maahan saatiin täysimittainen ja joka suhteessa täysipainoinen big band. Orkesteri toimi keikkapohjalla. Muusikkojen työnantaja oli Yleisradio. Kokoonpano jousti projektien puitteissa ja johtajan mukaan. Voi sanoa, että oli ryhmä muusikkoja, jotka kuuluivat Radion tanssiorkesteriin. Heitä oli reilusti enemmän kuin 16. Toiminta oli säännöllistä ja jatkuvaa.
Toiminnan vakiinnuttua orkesterin johtaja vaihtui usein projektikohtaisesti. Ossi Runne oli tärkeässä roolissa orkesterin rakennusvaiheessa. Hänellä oli meriittilistallaan muun muassa Scalateaternin kapellimestarina toimiminen Tukholmassa. Raimo Henriksson ja Pentti Lasanen johtivat usein tanssiorkesterin projekteja.
Kuva: UMOn arkisto
Orkesterille sävellettiin uusia teoksia. Niitä tallennettiin pysyväisluonteisesti kantanauhalle ja kuullaan edelleen. Merkittävää big band -toiminnan kehityksen kannalta oli, että orkesteri esiintyi myös läsnä olevalle yleisölle konserteissa. Varsinkin Helsingin ulkopuolella pidetyt konsertit olivat tärkeitä yleisölle ja paikallisille muusikoille. Moni big band on epäilemättä saanut alkunsa tällaisista tapahtumista.
Radion tanssiorkesteri oli vakuuttava big band -perinteen ilmentymä Suomessa. Siitä ei koskaan tullut vakinaista samaan tapaan kuin Radion sinfoniaorkesterista. Toiminta loppui 1970-luvun puolivälissä.
UMO on tanssiorkesterin jatkumo
Kun UMO Helsinki Jazz Orchestra aloitti vuonna 1975, se toimi monessa suhteessa Radion tanssiorkesterin tapaan. Kokoonpano oli vakaa. Se muodostui pitkälle tanssiorkesterin toiminnassa mukana olleista muusikoista. Osa orkesterin jäsenistä oli kuitenkin nuoria. Monet heistä tulivat Espoon Tapio- lassa toimineesta big band -workshopista. He olivat kouliintuneet Martti Lappalaisen johtamissa big bandeissa.
UMOn johtaja, keulakuva ja puolestapuhuja oli Esko Linnavalli. Hän oli työskennellyt tanssiorkesterissa ja tunsi sekä alan, ihmiset että asiat. Hänen johdollaan UMO aloitti uuden aikakauden big band -toiminnassa Suomessa. Merkittävää oli, että orkesteri pystyi ajan mittaan saamaan säännöllistä rahoitusta Yleisradiolta, opetusministeriöltä ja Helsingin kaupungilta.
Suomi on väkilukuun suhteutettuna suuri orkesterivaltio. Suurempi kuin Saksa tällä lailla tarkastellen. Kummassakin maassa vakinaiset orkesterit ovat pääasiassa sinfoniaorkesterityyppisiä. Jazziin tai populaarimusiikkiin panostavan orkesterin on vaikea saavuttaa vakaata julkiseen tukeen perustuvaa taloudellista toimintapohjaa. Julkista rahoitusta saavien orkestereiden kirjo on Suomessa laajentunut hyvin hitaasti.
Muusikkojen liiton orkesteripoliittisessa ohjelmassa tavoiteltiin 1970-luvun lopulla monenlaisia parannuksia Suomen orkesterioloihin. Liitto halusi enemmän ja isompia orkestereita. Lisää ja mielekkäämpiä työpaikkoja muusikoille ja laadukasta musiikkia yleisölle. Jälkikäteen tiedetään, että liiton toiveet ja kaavailut toteutuivat monelta osin.
Kuva: UMOn arkisto
Julkisen rahoituksen turvin harjoitettu orkesteritoiminta kasvoi 1970-luvulta vuosituhannen vaihteeseen ulottuvana aikana voimakkaasti. Uusia orkestereita perustettiin, olemassa olleita laajennettiin ja kunnallistettiin. Liiton orkesteripoliittisen ohjelman tavoitteet etenivät ympäri maata. Esimerkiksi Turun ja Tampereen orkestereita kasvatettiin tuntuvasti, kuten muusikot toivoivat.
Liiton ohjelman eräs tavoite oli saada Suomeen yksi päätoiminen big band. Julkisin varoin oli kyllä pidetty yllä Radion tanssiorkesteria, mutta orkesteri ei ollut vakituinen eivätkä muusikot kokoaikaisia. Kajaanissa oli opetusministeriön ja kaupungin rahoittamana toiminut big band joitakin vuosia. Vain osa muusikoista oli palkattu päätoimisesti orkesteriin.
UMO on menestynyt parhaiten ei-sinfoniaorkesterityyppisten orkestereiden kategoriassa mitä julkiseen rahoitukseen tulee. Melkoista akrobatiaa se lienee vaatinut maassa, jossa on vallinnut hyvin yksioikoinen näkemys siitä, millaisia orkestereita julkisin varoin tuetaan. Helsingin kaupungin panos oli ratkaiseva siinä, että UMO sai oman toimitilan ja muusikot jotakuinkin samanlaisen työpaikan kuin orkesterimuusikoilla Suomessa yleensä on.
Innostus ratkaisee
Muusikkojen liitto sai 1970-luvun alkuvuosina koulutustoimintaa varten rahoitusta kansainvälisestä lähteestä, Eurovisio-rahastosta. Tukea annettiin esimerkiksi Oulunkylässä aloittaneelle Pop & Jazz -opistolle. Imatralla taas järjestettiin big band -leiri, jonka veti Eino Virtanen. Sen tuloksena syntyi Imatra Big Band.
Big band -harrastus oli Imatralla alkanut jo aiemmin. Puhallinmusiikkispesialisti Arthur Fuhrmann oli paikkakunnalla baaripianistina Valtionhotellissa ja ohjasi paikallisia muusikkoja big band -toimintaan. Välillä toiminta oli hiipunut elpyäkseen 1970-luvulla, kun orkesterin johtajaksi saatiin Hannu Sopanen. Imatra Big Bandin toiminta oli alun perin säännöllistä ja hyvin organisoitua. Konsertit kiinnostivat yleisöä.
Valtakunnallisesti merkittävää ja big band -musiikin kehitykselle tärkeää oli big band -festivaalin perustaminen Imatralle. Se tapahtui orkesterin toimittua muutaman vuoden. Suomessa toimivat muut big bandit kiinnostuivat festivaalista. Ensimmäiset ulkomaiset vierailijat saatiin Ruotsista. Festivaalilla järjestetyn big bandien avoimen SM-orkesterikilpailun voittokin meni joskus Ruotsiin.
Oulunkylän Pop & Jazz -opistossa syntyi myös big bandeja, ja nekin osallistuivat orkesterikilpailuun. Kaksi Muusikkojen liiton tukemaa hanketta kohtasi. Tukisummat olivat pieniä, mutta osuivat sinne, missä innostus oli suurta. Se näkyi ja kuului.
Kuva: Minna Hatinen
Imatran festivaalilla vierailivat vuorollaan maailman tunnetuimmat amerikkalaiset big bandit. Se oli tärkeätä yleisölle ja tietenkin suomalaisille big band -muusikoille. Perinteen merkitys on iso tässäkin musiikin lajissa.
Festivaalin yhteydessä järjestetty koulutus, jossa opettajat olivat maan parhaimmistoa, oli erityisesti puhallinsoittajille hyvin hyödyllistä. Junioritoiminta oli näkyvästi esillä festivaalilla. Raimo Henriksson, keskeinen henkilö Suomen big band -musiikissa, osallistui vahvasti Imatran festivaalin toimintaan paikkakunnan omien aktiivien kanssa. Hänen johtamansa JASO oli festivaalin vakiovieras alusta lähtien.
Imatran festivaalin ansiosta big bandien kanssakäyminen lisääntyi. Säännöllisesti toimivat orkesterit päättivät perustaa oman yhdistyksen puolestapuhujakseen. Perustaminen tapahtui Kuopiossa 1978. Raimo Henrikssonilla oli keskeinen osa yhdistyksen käynnistämisessä.
Suomessa toimii nelisenkymmentä big bandia. Vain UMO on vakinainen ammattiorkesteri, eivätkä kaikki senkään muusikot enää ole kokoaikaisia. Big bandeista lisäksi vain Turku Jazz Orchestra osana Jazz City Turkua saa valtionosuutta ja tukea kaupungilta. Orkesteri voi maksaa muusikoille palkkaa harjoituksista ja esityksistä. Se on Suomen big bandeissa harvinaista. Viihdeorkestereista valtionosuutta saavat Vantaan Viihdeorkesteri ja Riku Niemi Orchestra. Taiteen keskustoimikunnalta tukea saavat muun muassa Oulun ja Jyväskylän big bandit sekä Sointi Jazz Orchestra. Orkesterit ovat suuria, avustukset muutamia kymmeniä tuhansia vuodessa.
Suomalaisten big bandien kirjo on laaja. Yleensä toiminta on säännöllistä. Harjoitetaan ohjelmistoa esiintymisiä varten ja pidetään yllä tarpeellista soittovalmiutta tehtäviin, jotka usein ovat vaativia. Varsinkin puhaltajille big bandit ovat hyvin tärkeitä. Nykyisin myös musiikkioppilaitokset hyödyntävät big bandien tarjoamia mahdollisuuksia opetuksessa.
UMO on vakiinnuttanut asemansa
UMOn toimintaedellytykset vakiintuivat vuosien edetessä ennen muuta Helsingin kaupungin ansiosta. Helsinki otti eräänlaisen isännänvastuun orkesterista. Se oli musiikkipoliittinen teko.
Vuosituhannen vaihteessa saavutettiin Suomen big bandien historiassa jotakin ennen kokematonta. Täysimittainen big band otettiin vakinaiseen työsuhteeseen ja sille tehtiin oma työehtosopimus. Erityisen merkittävää oli, että muusikot UMOssa saivat käytännössä samat palkat ja työehdot kuin Helsingin kaupunginorkesterissa silloin oli. Sattumalta HKO oli hieman aikaisemmin onnistunut neuvottelemaan itselleen oman työehtosopimuksen ja huomattavasti parannetut työehdot.
Viimeistään UMOn vakinaistamisen myötä toteutui myös Muusikkojen liiton orkesteripoliittisen ohjelman eräs tärkeä tavoite. Suomeen saatiin big band, joka oli vakinainen ja jossa muusikot olivat kokoaikaisia. Nyt tiedetään, ettei järjestely ole kestänyt aikaa sellaisenaan. UMO jatkaa kuitenkin vakaasti toimintaansa ja erityistä tehtäväänsä Suomen musiikkielämässä. Sen taiteellinen toiminta on korkeatasoista ja taloudellinen menestyskin on viime aikoina ollut kulttuurialan parhaimmistoa. UMO tekee yhteistyötä toisten orkestereiden kanssa ja on tärkeä viiteryhmä suomalaisille big bandeille. UMO on hyvin tarpeellinen orkesteri Suomelle.
Teksti: Raimo Vikström
Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 2/2025.