Aleksi Trygg – Harmoniaa luomassa

Sinfonia Lahden toisen viulun äänenjohtaja Aleksi Trygg ajattelee muusikkoutta ennen kaikkea käsityöläisammattina. Hän hakee vastapainoa orkesterisoittoon kevyestä ohjelmistosta, elektroakustisesta äänitaiteesta, vapaasta improvisaatiosta ja klezmeristä. Tärkeintä on kuitenkin oma perhe.

Sinfonia Lahden 2. viulun äänenjohtaja Aleksi Trygg on vanhempainvapaalla vuodenvaihteeseen asti ja kertoo elämänsä olevan nyt hyvin perhekeskeistä. Soittaminen on kuitenkin niin syvään uurtunut elämäntapa, ettei hän ole osannut jäädä siitä kokonaan tauolle.

”Sen lisäksi että tutkailen itselleni uutta soitinta, olen keikkaillut muun muassa Vantaan Viihdeorkesterissa. Minulla on myös menossa Kartanomusiikkia Vantaalle -projekti säveltäjä Juuso Kontiolan kanssa. Teemme elektroakustista ääniteosta, jonka konseptia voisi mahdollisesti käyttää muissakin yhteyksissä. Musiikkia en taida päästä karkuun, vaikka välillä haluaisinkin”, Trygg myöntää.

Aivan alussa Tryggiä huolestutti, miten kotona oleminen sujuisi henkisesti. Ulkopuolisuuden ja unohdetuksi tulemisen tunteet ovat väreilleet pinnan alla, ja niihin on ollut nyt mahdollisuus tutustua. Vakituinen työkään ei siis suojaa näiltä tunteilta, koska ihmisen tarve kuulua yhteisöön on niin vahva.

”Vakituinen työ tuo elämään säännöllisyyttä ja turvattua taloudellista pohjaa, vaikka palkkataso saisi korkeakoulutetulla alalla olla korkeampi. Olen kuitenkin nauttinut koti-isänä olemisesta lapseni kanssa suunnattomasti, lapsuusaika kun hujahtaa ohi hetkessä.”

Taiteen tekemiseen liittyy jatkuva itsensä kyseenalaistaminen. Trygg kyseenalaistaa itseään jopa hieman vaivaksi asti, ja voisi kuulemma ottaa rennomminkin. Hän ei kuitenkaan halua jämähtää tuttuun ja turvalliseen. Orkesterityö on varsin toisteista, ja siinä voi ajautua tekemään automaatilla, ellei pysy valppaana.

”Jos soittaisin vain päätyössäni, saattaisin ajautua näkemään koko alan vain oman pulttini ovisilmästä. Arkielämä asettaa ymmärrettävästi rajoitteensa, mutta muihin juttuihin kannattaisi aina varata jonkin verran aikaa. Orkesterityökin pysyy mielekkäänä, kun se on vain osa, vaikkakin merkittävä osa työnkuvaa.”

Trygg on tarkoituksellisesti pyrkinyt tekemään musiikkia mahdollisimman laaja-alaisesti genrerajojen yli, sillä jokaisella tyylikulttuurilla on hänelle annettavaa ja niiden kautta hän voi rikastaa omaa muusikkouttaan unohtamatta juuriaan ja ydinosaamistaan viulistina. 

Aleksi Trygg syntyi vuonna 1984 Vantaan Martinlaaksossa. Vanhemmat olivat juuri muuttaneet Kymenlaaksosta, ja heillä oli kaksi varsin menestynyttä Petuliina-nimistä vaateliikettä Fredrikinkadulla ja Pursimiehenkadulla Helsingissä. Perheessä kaikki harrastivat musiikkia: vanhemmat soittivat ja lauloivat kotona, isä omassa bändissäänkin. Musiikki on antanut ammatin ja harrastuskanavan kaikille sisaruksille. 

”Laman myötä perheemme menetti kaiken, kesämökkiä myöten. Sen seurauksena myös perheemme hajosi ja välit isääni katkesivat aika moneksi vuodeksi. Äitini oli perheen kannatteleva voima”, Trygg toteaa. 

Siinä vaiheessa hän keskittyi tyystin omaan musiikilliseen maailmaansa ja selvisi sen voimin kaidalla polulla. Jälkeenpäin tarkasteltuna tämä kaikki loi hänelle rikkaan ja monipuolisen ammatin hyvine ystävineen. Kaikessa on siis aina puolensa. 

”Välit isäänikin avautuivat ja muuttuivat paremmiksi esikoiseni syntymän jälkeen. Aloin miettiä omaa osuuttani sukupolvien ketjussa ja halusin ymmärtää syvemmin, mistä tulen. Isäni kuoli 2015.”

Viulunsoiton Aleksi Trygg aloitti 6-vuotiaana Länsi-Helsingin musiikkiopistossa Leena Räsäsen (nyk. Kiiski) oppilaana. Vuoden päästä hän pyrki Keski-Helsingin musiikkiopistoon ja sai siellä opettajakseen Tarja Mannisen. Mannisen omat opettajat Seppo Tukiainen sekä Sirpa Lannes-Tukiainen pitivät eräänlaisia mestarikursseja viikonloppuisin nuorille. ”Tarjan kautta avautui mahdollisuuksia kehittyä muusikkona hyvin moneen suuntaan, myös jazz-viulismiin muun muassa Sanna Salmenkallion ja Vellu Halkosalmen johdolla.” 

14-vuotiaana Trygg siirtyi Hannu Vasaran oppiin. Häneltä tarttui myös klezmer-kärpäsen puraisu. ”Hannu oli minulle tuohon saumaan juuri oikeanlainen hahmo – orkesterityönsä ohessa monipuolisesti muutakin tekevä muusikko. Sain paljon hyviä rakennuspalikoita tulevaisuuttani varten, kuten enemmän konserteissa käymistä harjoitushuoneissa ja -saleissa vietetyn ajan vastapainoksi.”

Myös kokonaisvaltaisempi lähestymistapa musiikkiin kiinnosti, ja musiikkiopisto mahdollisti sävellysopinnot Jovanka Trbojevic-Valkosen johdolla – asia, joka oli ilmeisen edistyksellistä 1990-luvulla opistotasolla. 

”Jovankan ammattitaitoisella ja ihmisläheisellä kannustuksella päädyin hakemaan Sibelius-Akatemian sävellyksen nuorisolinjalle ja olin siellä Tapani Länsiön oppilaana vuodet 2001–2004. Jatkoin samalla viuluopintoja ensin Erkki Kantolan ja sitten Jaakko Ilveksen johdolla.”

Trygg valitsi lopulta viulun sävellyksen sijasta ja satsasi siihen kaikkensa. Hän kävi Metropolia Ammattikorkeakoulussa vuoden Silja Raitio-Heikinheimon opissa ja pääsi ahkeralla harjoittelulla Sibelius-Akatemialle Jaakko Ilveksen oppilaaksi. 

”Koen olleeni onnekas, kun minulla oli mahdollisuus useamman vuoden ajan etsiä itseäni ja polkuani. Kun lopulta ymmärsin suuntani, olin myös erittäin motivoitunut harjoittelija ja sain nopeasti tuloksia aikaan.”

Sibelius-lukiossa Trygg tutustui moniin edelleen tärkeisiin ystäviinsä: Matti Riutamaa, Joonas Ahonen, Juuso Kontiola ja Julius Heikkilä muiden muassa. Kiinnostus vapaaseen improvisointiin vei jopa vapaan musiikin leirille Yläneelle, Edward Vesalan kotiin. Sound & Furyn muusikot pitivät kurssia, ja oppilaat improvisoivat heidän kanssaan erilaisissa kokoonpanoissa. 

”Tätä tekemisen virtaa, hetkessä olemisen taitoa, tarvitaan ymmärrettävästi myös klassisessa musiikissa”, Trygg sanoo. ”Vapaassa improvisoinnissa joudut myös väistämättä tekemisiin häpeän kanssa, mutta saat työstää sitä turvallisessa ympäristössä. Siinä täytyy hyväksyä omat musiikilliset valintansa hetkessä, olivat ne sitten oivallisia tai eivät. Nolostumiseen ei ole turhaa aikaa, sillä odotuksetkin ovat avoinna. Kokemuksen kautta voi kasvaa häpeän yli ja kasvaa myös ihmisenä. Virheiden pelko laantuu.” 

Myöhemmin muun muassa Jean-Luc Ponty ja Didier Lockwood soivat levylautasella taajaan. Jazz oli henkireikä etenkin niihin aikoihin, kun vanhemmat erosivat. Trygg kävi töissä kesäfestivaaleilla lava-avustajana, ja niillä rahoilla hän osti sähköviulun, jonka antamia mahdollisuuksia hän alkoi tutkia. 

”17–18-kesäisenä soitin päivisin Sibelius-Akatemialla klassista ja joskus iltaisin myös klubeilla muun muassa Plutonium 74:n riveissä. Se oli mielenkiintoinen kurkistus underground-maailmaan. Projektit syntyivät ja kuolivat nopeasti, ja niissä oli vahva kokeiluhenki – ei todellakaan ajateltu, että luotaisiin mitään pysyvää.”

Tryggin ensimmäinen lapsi syntyi heti ammattiopiskelujen alussa. Hän ei voinut heittäytyä opiskelijaelämään samalla intensiteetillä kuin kenties monet muut, ja ajankäytön optimoiminen nousi merkittävään osaan myös harjoituskopissa. 

”Lapsi veti hyvällä tavalla minut myös pois soiton syövereistä, jos olisin perheen parissa liikaa synkistellyt viulunsoiton teknisiä haasteita. Viime kädessä olen aina ollut korvaamaton isänä, mutten muusikkona. Se on pitänyt terveellisesti jalat maassa. Perheeni hyvinvointi on minulle kaikki kaikessa.”

Viulismissa ihannoidaan usein korostetustikin nuoruutta. On toki hienoa, mikäli joku soittaa jo teini-ikäisenä Paganinin Kapriiseja suvereenisti, mutta Trygg esittää kuitenkin kysymyksen: mitä sitten?  ”Virtuoottinen musiikki ei sinänsä muutu hienommaksi siitä, että sen esittää 14-vuotias, kuin että sen esittää 24-vuotias tai kuusikymppinen. Nuoria taitureita on maailma jo pullollaan. Ihmiset kehittyvät muusikkoina kuitenkin hyvin eri tahtiin ja suuntiin. Tekninen osaaminen on aina merkittävä asia, mutta musiikilliset ratkaisut ja rehellisyys kiinnostavat muusikoissa minua eniten”, Trygg painottaa. 

Hän kiittää viisaita opettajiaan, jotka ovat rauhoitelleet sopivasti niinä hetkinä, kun hän on kokenut muiden olevan paljon pidemmällä. ”Me muusikot olemme hyvin itsekriittisiä, ja meidän olisi terveellistä puhua myös omista paineista ja riittämättömyyden tunteista, ihan kansanterveydellisistäkin syistä. Kun olen uskaltanut avata kollegoilleni omia kamppailujani, olen huomannut, että muutkin ovat samojen asioiden äärellä. Jos jää liikaa yksin näiden asioiden kanssa, voivat omat resurssit jäädä käyttämättä ja muusikkona palaa loppuun. Pidetäänhän siis toisistamme huolta!”

Aleksi Trygg on soittanut Sinfonia Lahdessa vuodesta 2010. Sinänsä hän voisi viihtyä freelancerinakin, mutta ei kevyesti jättäisi vakituista työtään. Viime vuosina hänelle on tarjottu pidempiä sijaisuuksia muun muassa RSO:sta ja Kansallisoopperalta. ”On ollut avartavaa nähdä ja kuulla miten muualla soitetaan, sekä tietenkin mielenkiintoista tutustua muihinkin työyhteisöihin dynamiikkoineen.”

Kakkosviulismin myötä Trygg on oppinut ymmärtämään paljon harmonian merkityksestä kokonaisuudelle ja jousiston soinnille. Tuossa roolissa on hyödyllistä toimia vahvana siltana ykkösviulujen ja alempien jousten välissä, haastaa muita ryhmiä sopivasti ja värittää sointimaailmaa niillä keinoin, jotka käytettävissä on.

”Jokaisen ykkösviulistin olisi hyvä käydä säännöllisesti kakkosviuluissa ja päinvastoin, koska maailma näyttää ja kuulostaa orkesterissa hyvinkin erilaiselta riippuen omasta sijainnista ja stemmasta. Suuntaus, jossa ei olisi 1. ja 2. viulisteja vaan vain viulisteja, on minusta kannatettava.”

Äänenjohtajuus orkesterissa on ollut oman henkilökohtaisen musiikin opiskelun lisäksi alati kokoaan muuttava ikkuna niin oman instrumentin soittamiseen ryhmässä, instrumenttiryhmien väliseen vuorovaikutuskenttään, kapellimestarin kanssa löydettävään yhteyteen kuin koko orkesterin kanssa luotavaan ”tunnesolukimppuun”. ”Myös orkesterihallinnon ja järjestäjien kanssa on ollut tärkeää löytää oma henkilökohtainen keskusteluyhteys ja luottamuksellinen suhde toimivalle työympäristölle”, Trygg sanoo.

Trygg on kiitollinen työpaikastaan, mutta toki jokaisessa työssä tulee joskus hetkiä, jolloin miettii, minkälaista tänään olisi jossakin muualla. Oman kehittymisen ja liikkeellä pysymisen kannalta hän on kokenut tarpeelliseksi käydä aika ajoin koesoitoissa. ”Se, johtavatko koesoitot uuteen työpaikkaan, on lopulta toissijaista, eikä välttämättä aina ole vain omasta soitosta johtuvaa. Eniten itseäni kiinnostaa tuntuma koesoiton valmistamiseen ja siihen, olisiko näissä tilanteissa mahdollista saavuttaa rentoa soittamista.”

Tryggin mielestä muusikko on ennen kaikkea käsityöläinen. Muusikot tekevät eläväksi sen, mistä ihmiset voivat toivon mukaan nauttia. ”Minulle muusikkous tarkoittaa sitä, että osaan itse tuottaa soivan lopputuloksen”, Trygg toteaa. ”Yritän koko ajan kehittyä. Haluan etsiä rajojani ja selvittää syvemmin, mistä itsessäni on kyse. Musiikissa, soittamisessa ja esiintymisessä joutuu kohtaamaan hienolla tavalla omia perusrakenteitaan ja rajoituksiaan.”

Tryggille Sampo Lassila Narinkka -yhtye on ollut yksi tärkeistä vastapainoista päivätyölle. Siinä hän on soittanut viola pomposaa yhtyeen alkuajoista, vuodesta 2011 lähtien. Yhtyeeseen kuuluu Sampo Lassilan (kontrabasso, sävellykset) lisäksi Markku Lepistö (harmonikka) ja Janne Tuomi (lyömäsoittimet). 

”Julkaisimme alkuvuonna kolmannen studiolevymme: Suomiklezmer 2 – East Helsinki Suite. Se on eräänlainen kumarrus Itä-Helsingille ja klezmer- traditiolle. Suomessa markkinat tuonkaltaiselle musiikille ovat kuitenkin melko suppeat, eli katseet pitää väistämättä kääntää ulkomaille, mikäli halajaa keikoille. Olemme tehneet hienoja keikkakiertueita Suomen lisäksi esimerkiksi Saksassa, Ruotsissa ja Islannissa.”

Tulevaisuuden yllä leijuu tummia pilviä, kun kulttuurialalta leikataan rajusti. ”Kulttuuri ei toki sinänsä katoa mihinkään, mutta sen tekemisen edellytykset varmasti heikentyvät. Jos soittamisesta ei enää voi ansaita säällistä leipää, moni tulee jatkossa valitsemaan toisin. Mitä se tarkoittaa kulttuurille tulevaisuudessa, jää valitettavasti nähtäväksi”, Trygg huokaisee. ”Julkista debattia oman merkityksemme kirkastamiseksi täytyy jaksaa käydä ahkerasti. Elämme kummallisia aikoja, kun opiskelu, humanismi, taide ja empatia tuntuvat suorastaan negatiivisilta asioilta.”

Korona-aika oli etenkin freelancekentälle katastrofaalinen. Nyt kun ala voisi alkaa toipua, uhat tulevat politiikasta. Orkestereissa säästöt kohdistuvat aina ensin avustajien käyttöön eli freelancereihin. Ohjelmistomahdollisuudet kapenevat, ja kokoonpanot pienenevät. Surkastumisen kierre on väistämätön. ”Maailmassa ollaan jo valmiiksi isojen asioiden äärellä, ja mielestäni juuri siksi kulttuurille olisi nyt erityisen suuri tarve. Se voi kommentoida tai olla kommentoimatta maailmaa. Jos ei ole kulttuuria, ei ihmiskuntaakaan ole.”

Olisi hyvä ymmärtää, miten tärkeä asia oma orkesteri on kaupungin imagolle ja kaupunkilaisille. Se antaa viestin, että kaupungissa välitetään kulttuurista ja halutaan houkutella uusia osaajia tarjoamalla korkeatasoista musiikkia. Se on vetovoimatekijä, vaikka sen kääntäminen suoraan excel-euroiksi onkin haastavaa.

”Sairaanhoito laitetaan aivan perusteetta vastapuolelle kulttuurin kanssa. Ne pitäisi mieluumminkin nähdä yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi, jossa orkesterikin on osa sote-palveluja. En suostu nielemään ajatusta, että ihmiset saataisiin kokonaisvaltaisesti paremmin hoidettua lakkauttamalla orkesteri ja näin häätämällä myös muusikot kaupungista”, Trygg puuskahtaa. ”Jos hylkäämme henkiset arvot ja lakkaamme tukemasta niitä, mitä meillä enää lopulta on?” 

Julkinen keskustelu tuntuu hyvin mustavalkoiselta ja yksioikoiselta. Jalkautuminen on tärkeää, mutta sitäkään ei voi tehdä loputtomasti, koska tärkein työ tehdään lopulta konserttisalissa. Jalkautumisen on tarkoitus lähinnä houkutella uutta yleisöä. ”Ohjelmiston pitää olla monipuolista. Pitää olla haastavaa, mutta myös helpommin lähestyttävää ja kevyempää ohjelmistoa. Tärkeintä olisi saada ihmiset kokemaan elävän ison orkesterin sointi, koska uskon, että jo se on monille merkittävä kokemus.”

Trygg painottaa kuitenkin, että orkestereiden ei pitäisi muuntumisleikissä mennä niin pitkälle, että omat juuret unohtuvat. Ettei lähdettäisi liian herkällä liipaisimella muotivirtausten tai trendien mukaan miettimättä mitä sillä halutaan kertoa yleisölle. 

”Uskon, että parempi keskustelevuus yleisön kanssa on aina löydettävissä. Emme saa piiloutua frakkien ja arvosoittimien taakse. Kulttuuritoiminta on sukupolvien jatkumossa vahvistuva ja muuntuva leipäjuuri, jota kansakunta muokkaa ja kannattelee eteenpäin seuraaville sukupolville.”

Tällä hetkellä ihmiskuntaa selkeästi testataan, vieläkö diplomatialla on sijansa. Tuntuu että vastakkainasettelua ja riitaa haetaan aivan tarkoituksella. Medialla olisi myös peiliin katsomisen paikka siinä, miltä politiikka ja maailma saadaan näyttämään. Toivottavasti joku yhteinen järki löytyisi tilanteeseen. Ihmiset voisivat ajatella omaa nokkaansa pidemmälle: mihin tämä kaikki voi johtaa. ”Sodassa voi olla vain häviäjiä.”

Maailmassa on paljon fiksuja ja ajattelevia ihmisiä, jotka tekevät paljon hyvää ympäristölleen. Somen ja median antama kuva ei välttämättä aina heijastele arkitodellisuutta, ja se tuntuu välillä virtuaaliselta rinnakkaismaailmalta. 

”Liikaakin sysätään vastuuta ’niille muille’ – hahmottomalle kollektiiville. Uusi ja pelottava toimii helppona syntipukkina, johon purkaa pahaa oloa. Mikään muu ei ole niin varmaa kuin muutos, ja sen suuntaan voimme itse vaikuttaa! Jokaisen on hyödyllistä miettiä omista resursseistaan käsin, mitä itse voisi tehdä tilanteen parantamiseksi ja jännitteiden laukaisemiseksi”, Trygg muistuttaa. ”Päättäjien pitäisi edistää sopuisaa yhteiseloa ja löytää ratkaisuja, ei provosoida vastakkainasettelua. Toivon maailmaan diplomatiaa, rauhaa ja erilaisuuden ihailua ja sietämistäkin. Rakkautta yhtä kaikki.”