Muusikkojen liiton residenssihaku on käynnissä maanantaihin 18.3.2024 klo 10 saakka

Muusikkojen liitolla on viisi taiteilijaresidenssiä: Berliinin Kreuzbergissa, Lontoon Fulhamissa, Los Angelesissa ja Espanjan Mijasissa ja Villa Vikan Raaseporissa. Vuoden 2024 residenssiviikot 27–52 (Los Angeles: viikot 31–52) ovat Muusikkojen liiton jäsenten haettavissa maanantaihin 18. maaliskuuta 2024 klo 10 saakka hakulomakkeella.

Residenssit soveltuvat työskentelyyn tai esimerkiksi promootio- ja verkostoitumistarkoituksiin.

Siirry hakulomakkeeseen >

Hakuehdot

Hakijan tulee olla Muusikkojen liiton jäsen, ja jäsenyyden tulee olla kestänyt residenssijakson alkamiseen mennessä vähintään kolme kuukautta. Ehto koskee myös mukaan lähteviä Muusikkojen liiton jäseniä. Residensseissä voivat majoittua hakijan kanssa liiton jäsenet ja perheenjäsenet. Villa Vikanissa voivat majoittua myös muut.

Jäsenmaksujen tulee olla ajan tasalla matkustusajankohtana. Jos hakijalla tai mukaan lähtevällä jäsenellä on maksurästejä hakuajankohtana, ei hakemus etene arvontaan.

Hakeminen

Residenssejä haetaan hakulomakkeella. Lomake on auki maanantaihin 18. maaliskuuta klo 10 saakka. Hakulomake löytyy residenssisivulta.

Lomakkeessa kysytään seuraavat tiedot:

  • yhteystiedot ja jäsennumero
  • onko hakija vieraillut residenssissä viimeisen kolmen vuoden aikana
  • haettavat residenssit
  • halutut residenssijaksot
  • residenssiin matkustavien henkilöiden määrä

Hakija voi toivoa useaa viikkoa ja halutessaan laittaa toivotut viikot järjestykseen: jos ensimmäinen haluttu viikko ei ole enää vapaana, myönnetään hakijalle seuraava mahdollinen vapaa viikko.

Arvonta

Arvonta suoritetaan hakuajan päätyttyä. Arvonnan tuloksesta ilmoitetaan hakijoille henkilökohtaisesti sähköpostitse huhtikuun 2024 aikana.

Vuokrat laskutus

Vuokra-ajan yksikkö on viikko maanantaista maanantaihin. Esimerkiksi neljän päivän tosiasiallisesta käytöstä on maksettava koko viikon vuokra.

Vuoden 2024 toisen puoliskon residenssijaksot laskutetaan porrastetusti kevään aikana. Maksulla varaus tehdään sitovaksi.

Tutustu residenssien hakuohjeisiin >

Lue lisää Muusikkojen liiton residensseistä >

Muusikkojen liiton residenssien vuokrat päivittyvät

Muusikkojen liiton residenssien vuokriin päivittyvät vuoden 2024 viikosta 27 (Los Angelesin osalta viikosta 31) alkaen. Päivitetyt vuokrat residenssien omilta sivuilta.