Iltapäiväksi sovittuun haastatteluun mennessä muusikko, artisti, esiintyjä, sellisti, laulaja, yrittäjä, musiikkimanageri ja musiikin tohtori Seeli Toivio on aamuyhdeksästä alkaen soittanut kolmekymmentä puhelua, mikä on hänelle keskimääräinen lukema 200–300 viikoittaisen lähetetyn sähköpostin ohella. Haastattelua tehtäessä Toivion nettisivut lupaavat 120 konserttia vuodelle 2023. ”Tulee lisää vielä muutama kymmentä. Syksy on vielä melko lailla myymättä, mutta toisaalta myyn myös ensi vuotta ja seuraavaakin. Koko ajan on kymmeniä konserttiasioita vetämässä. Kalenteri alkaa olla täynnä, mikä on hyvä näiden kahden [korona]vuoden jälkeen. Mitä enemmän, sen parempi.”
Aiemmin Seeli Toiviolla oli keikkamyyjä, mutta nykyään hän hoitaa omat sellokonserttinsa, kiertueensa ja levytyksensä itse. Syy on matemaattistaloudellinen: ”Kun he myyvät useille muillekin [tallin artisteille], niin vaikka se keikkamyyjä myisi saman verran keikkoja kuin minä nyt, sitä 120:ta keikkaa olisi jakamassa 20–30 muutakin. Kun tiedän aikatauluni ja osaan neuvotella, miksen tekisi itse?”
Vuosia sitten, ennen yrittäjäksi ryhtymistään Toiviolle tokaistiin hiljaiseen keikkatilanteeseen liittyen, että ”Seeli, ei sulle kukaan kotiin soita”. Se oli käänteentekevä hetki. Seuraavana päivänä Toivio tarttui puhelimeen ja meni koneelle. Ensimmäisenä vuonna oli 3–4 konserttia, seuraavana 10, sitten 20, 50, 70, 100. Pikkuhiljaa mutta aina nousujohteisesti enemmän. Konserttien buukkaaminen toisaalta helpottuu ajan kanssa, mutta jokaisen kanssa pitää jaksaa kärsivällisesti neuvotella uudestaan ja uudestaan, juuri hänen ”kielellään”. ”Niin, että lopputuloksena sekä minä että asiakas olemme tyytyväisiä, kaikki hyötyvät asiasta, ja että pankkitilille tupsahtaa taas lisää. Se ei ole mitään helppoa hommaa, ja vaatii varmaan tietynlaista erakkoluonnetta. Mutta sellainen olin jo koulussa, välitunnilla nojasin tolppaan ja mietiskelin”, Toivio nauraa.
”Mottoni on, että kaikki on mahdollista. Moni voisi sanoa, että en ryhdy tuohon, mutta kaikki on kiinni omasta uskosta, itseluottamuksesta, periksiantamattomuudesta ja ahkeruudesta. Eli siitä vaan, nuotti kerrallaan.”
Klassisen ammattimuusikon urapolku johtaa usein orkesterimuusikoksi. Jos konsertit ja harjoitukset eivät täytä viikkotunteja, moni toimii soittopestinsä ohella osa-aikaisena opettajana musiikkioppilaitoksessa tai yksityisesti. Toivio päätti jo viisivuotiaana haluavansa olla solisti, kamarimuusikko ja oopperalaulaja. ”On kokonaan eri työ olla orkesterimuusikko tai opettaja. Opetin nuoruudessani muutaman vuoden, että saisin ansaittua opiskeluaikana rahoja. Huomasin pian, että se ei ole ominta alaani. Olen esiintyjä isolla e:llä, ja siihen minulla on lapsesta asti ollut vahva vietti. Orkesterissa olisi toki varma kuukausiliksa, kun oma tulevaisuuteni on aina harmaata. Mutta saan itse säädellä kaikkea, ja pyrin toimimaan järkevästi.”
Klassinen konsertti on Toiviolle tyypillinen esiintymismuoto. Usein halutaan kuulla vanhan sellon sointia. ”Paljon toivotaan Bachin soolosellosarjoja ja klassisia lauluja, jotka esimerkiksi kanttori säestää, tai kamarimusiikkiyhteistyönä muun muassa pianistin, harpistin tai kantelistin kanssa, tai sitten säestän itse lauluani sellolla. Olen säestänyt itseäni nyt muutaman vuoden ajan, liedeistä ja ooppera-aarioista lähtien, ja se on tuntunut minulle hyvin luonnolliselta. Teen kuten asiakas haluaa.”
Toivion lapsuusaikainen haave toteutui hänen debytoidessaan oopperalaulajana Wagnerin Siegfried-oopperan Erdan roolissa vuonna 2022. Roolin saantiin vaikutti menestyminen valtakunnallisessa Toivo Kuula -laulukilpailussa 2021: Mezzosopraano Toivio ylsi finaaliin ja voitti Seppo Ruohonen -erityispalkinnon parhaasta uuden musiikin tulkinnasta. ”Se oli hieno hetki. Olen kuulemma laulanut jo ennen kuin osasin puhua. Pikkutyttönä minulla oli paljon muita matalampi ja voimakkaampi ääni. Koin aina, että minulla on lauluääntä, kuten varsinkin isäni puolelta sukua paljon on. Meillä on ollut hyvä yhteistyö lauluopettajani Margareta Haverisen kanssa. Eli ei se osallistuminen minulle ollut mitenkään ’hups heijaa, mennäänpä Toivo Kuula -laulukilpailuun’. Aion viedä jatkossa laulua eteenpäin, jolloin sello- ja koululaiskonsertit saattavat jäädä hieman vähemmälle.”
Sellonsoiton ja laulun lisäksi Toivio on levyttänyt omaa konepoppiaan – johon hän teininä käytti muun muassa Yamaha PSR7000 -syntetisaattoria – nyttemmin tilalle ovat tulleet sähkösello ja Logic Pro X. Hän on tehnyt sanojensa mukaan tuhansia sävellyksiä pöytälaatikkoon. Miten kollegat ja asiakaskunta sitten suhtautuvat avoimesti monitaitoiseen tekijään? ”Osa suhtautuu varauksella, osa innostuksella. Mutta olen tällainen immeinen, ja satun tekemään montaa asiaa ja nauttimaankin niistä. Koen olleeni monessa asiassa pioneeri, ja pioneerihan ne pahimmat pärskeet saa. Kuten aikanaan vaikka esiintymispuvusta, tai siitä, kun 14-vuotiaana lähdin Budapestin Franz Lisztin musiikkiakatemiaan opiskelemaan.”
”Oopperamaailma ja klassinen sello ovat ne kaksi suurinta asiaa minulle.”
Toivion perheessä jokainen on itse saanut valita suuntansa, eikä ketään ole pakotettu. Sisaruksista urkuri ja virtuoosipianisti Kalle Toivio asuu New Yorkissa, Lauri Toivio on graafikko, huilisti ja säveltäjä, ja sisarpuoli juristi Marja Toivio on julkaissut monta kirjaa. ”Kun tein poppilevyä, päivitin faceen ostaneeni Logic Pron. Tuli kommenttia laidasta laitaan. Mutta sellaisia ihmiset ovat. Jos jokaisesta kommentista kantaisi kaunaa, ei pääsisi puusta pitkään. Itse aina hämmästyn niitä reaktioita, kun itselleni kaikki on luontevaa jatkumoa. Olen harjoitellut musiikkia koko lapsuuteni ja nuoruuteni, niin nyt teen sitä hommaa. Ja jos yhtäkkiä jotakin uutta putkahtaa, sitten niin. Jos en olisi sellisti, voisin olla teknoreivaaja Ibizalla kymmenille tuhansille ihmisille. Mutta jos oikeasti olisin sitä eniten halunnut, niin olisin siellä. Oopperamaailma ja klassinen sello ovat ne kaksi suurinta asiaa minulle.”
Sellonsoitossa Toivio on uinut tiensä mahdollisimman syviin vesiin. Musiikin maisterin tutkintoa seuraaviin jatko-opintoihin Toiviota ajoi itsensä kehittämisen loputon tarve. Erityisesti vasemman käden tekniikka on kiinnostanut Toiviota siinä määrin, että hän väitteli tohtoriksi aiheesta Sellonsoiton vasemman käden tekniikan kehitys 1700-luvulta nykypäiviin, sellistisäveltäjien ja säveltäjien yhteistyö sekä oman vasemman käden tekniikan esittely. ”Tekniikkani mahdollistaa supervaikeiden virtuoosimaisten kappaleiden soiton. 12-vuotiaana pääsin Sibiksen nuoriso-osastolle. Opettajani Hannu Kiiski laittoi soittamaan hyvin vaativia teknisiä juttuja. Alkoi hahmottua, että haluan soittaa nopeasti ja laadukkaasti. Minua kiehtoi se historia: mistä johtuu, että sellossa on käsi näin ja näin. Siitä tohtorintyöni kertoo. Kävin Keski-Euroopassa kaivelemassa kirjastoja ja vanhojen konservatorioiden nuottiarkistoja. Omassa arkistossani on satoja sellonsoiton oppikirjoja. Näitä sormimerkintöjä tutkimalla voi päätellä, missä asennoissa käsi on ollut, mikä asia on johtanut seuraavaan kehitykseen, miten eri koulukunnat eri maissa ovat vaikuttaneet tähän kehitykseen ja niin edelleen. Viidessä vuodessa syntyi 260-sivuinen väitöskirja ja taiteellisen tutkinnon osana viisi vaativaa konserttia. Siinä sai selville aika monta sellonsoiton historiaan liittyvää asiaa. Laajensin samalla ohjelmistoani, sellaisia spesiaalijuttuja.”
Spesiaalijutuksi voidaan lukea myös Toivion levy Virtuoso Cello, jossa Toivio soittaa sellolla viululle sävellettyjä virtuoosikappaleita, kuten Henryk Wieniawskin Scherzo-Tarantellan ja Pablo de Sarasaten Carmen-fantasian. ”Mottoni on, että kaikki on mahdollista. Moni voisi sanoa, että en ryhdy tuohon, mutta kaikki on kiinni omasta uskosta, itseluottamuksesta, periksiantamattomuudesta ja ahkeruudesta. Eli siitä vaan, nuotti kerrallaan.”
Toivio on levyttänyt myös kaikki Bachin kuusi soolosellosarjaa. Seuraavaksi häneltä on tulossa tuplalevy kotimaisia ennen kuulemattomia sellokonserttoja ja muita selloteoksia. Saksofonitaiteilija, musiikin tohtori Olli-Pekka Tuomisalo on toiminut asiantuntija-apuna, sovittanut levylle Yrjö Gunaropuloksen sellokonserton orkesteriosuuden ja toiminut tuottajana Toivion ohella. ”Julkaisen omakustanteena levyjä parin vuoden välein, olen tehnyt toistakymmentä levyä. Suhtaudun siihen vakavasti. Jokainen on iso proggis, ja laadun pitää olla korkeaa.”
Lahdesta kotoisin oleva ja myös musiikkiuransa vuonna 1980 Päijät-Hämeen konservatoriosta (nykyisin Lahden konservatorio) käynnistänyt Toivio on palannut juurilleen. Hän asuu nyt perheineen alkuperäisessä kotitalossaan, jota on modernisoinut remontoimalla. ”Saan voimaa tästä paikasta. Paljon mäntyjä pihassa ja hienot ulkoilumaastot lähellä, tämä on kiva paikka tulla ja mennä, vaikka keskustassa en juuri hengaile. Olen asunut monessa paikassa, Helsingissä, Lontoossa ja Budapestissä. Ei Lahti ole Pariisi tai Wien, mutta se on yhtä hieno paikka kuin moni muukin Suomessa.
Toivio kokee elävänsä jo nyt unelmaansa ja päässeensä tekemään kaikkia haluamiaan asioita. ”Oopperan lavoille ulkomaille! Se olisi hienoa. Jotkut asiat voivat olla ihan nurkan takana. Minulla on aina kymmeniä muistikirjoja ja vihkoja, jotka kirjoittelen täyteen suunnitelmia ja motivaatioita. Ihminen saa olla haaveilija, mutta sen lisäksi pitää toimiakin, mennä asioita kohti. Ja kun niiden eteen työskentelee armottomasti, unelmat käyvät toteen.” Toinen Toivion haave on viola da gamban, sellon edeltäjän hankinta. ”Erityisesti kiinnostaisi soittaa sillä Bachia, Vivaldia ja Händeliä sekä vanhempaa barokkimusiikkia. Ei ole ollut vielä tilaisuutta, mutta ehkä jonakin päivänä soitan myös sitä.”
Toivio kertoo kirjoittaneensa paljon runoja ja novelleja. Kun korona-aikana peruuntui 165 konserttia, hän rupesi työstämään pidempää romaania, josta on nyt kirjoitettuna kaksi kolmasosaa. Kun konsertteja sai taas järjestää, kirjoitustyö jäi vähiin. Toivio pitää mahdollisena, että jossain vaiheessa julkaisee kirjan. Teatterimusikaali-näytökseen on myös suunnitteilla uutta musiikkisarjaa.
Vaikuttaisi siltä, että työt eivät jatkossakaan tekevältä lopu. Vajaan tunnin mittaisen haastattelun aikana Toivion sähköpostiin on tullut kaksi esiintymissopimusta. Niinpä vuoden 2023 keikkasaldoksi päivittyi juuri 122 – toistaiseksi.
Kuvat: Tero Ahonen
Meikki ja kampaus: Nina Orell
Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 1/2023.