Eduskunnassa hyväksyttiin maanantaina 27. helmikuuta 2023 hallituksen esitys, joka viimein saattoi voimaan niin sanotun DSM-direktiivin Suomessa. Esitystä puitiin valiokunnissa, ja perustuslakivaliokunnan ehdottaman täydennyksen jälkeen esitys meni läpi täysistunnossa sivistysvaliokunnan esittämässä muodossa.
Suomelle oli jo asetettu sakon ja muiden oikeudellisten toimien uhka, kun kansallinen voimaansaattaminen venyi luvattoman pitkälle. Esityksen valmistelu tapahtui käytännössä kahteen kertaan, koska ensimmäinen luonnos ei täyttänyt direktiivin vaatimuksia monessa kohdassa, ja se tyrmättiin lausuntokierroksella laajalti.
Jatkossa alustapalvelut, kuten Youtube, ovat vastuussa niissä julkaistavasta sisällöstä, eivätkä ne voi piiloutua tekijänoikeusvastuuta palvelun käyttäjien selän taakse. Alustojen pitää parhaansa mukaan hankkia luvat sisältöihin, ja oikeudenhaltijat voivat toimittaa alustoille listan sellaisista aineistoista mitä eivät anna julkaista.
Erityisesti musiikin esittäjien asemaan ei lakihankkeessa saatu konkreettisia parannuksia, vaan työ muun muassa luovuttamattoman korvausoikeuden saamiseksi suoratoistopalveluista Espanjan ja Belgian tapaan jatkuu.
Direktiivistä erillisenä asiana saatiin näyttelijöiden oikeudet nyt pohjoismaiselle tasolle, kun he voivat jatkossa saada korvauksia edelleenlähettämisestä tekijöiden ja musiikin esittäjien tavoin.