Vakifagotistiksi 20 vuoden freelanceriuden jälkeen
Fagotisti Tuukka Vihtkari toimi freelancemuusikkona opintoajoistaan lähtien, parinkymmenen vuoden ajan. Vihtkari teki suomalaisissa sinfonia- ja kamariorkestereissa sijaisuuksia, joiden kesto vaihteli viikosta muutamaan vuoteen. Useimmiten palkanmaksu katkesi kevään jälkeen, mutta pari kertaa myös kesän ajalta maksettiin palkkaa. Vihtkarilla on riittänyt töitä tasaisesti koko uransa ajan, mikä on hänen mukaansa myös instrumenttikysymys. Joissakin soittimissa on enemmän kilpailua myös freelancepaikoista. Vihtkari haki säännöllisesti vakipaikkoja orkestereihin. ”Koesoitoissa ei vaan tärpännyt. En ole niissä vahvimmillani. Sitten kun RSO:n koesoitto tuli 2012 keväällä, ajattelin, että tähän haluan satsata kaikkeni. Tulin valituksi.”
RSO:n varaluottamushenkilönä ja orkesterin valtuuskunnassa toimiva Vihtkari näkee orkesteriin sitoutumisen erottavan freelancerin vakisoittajasta. ”Kun orkesteriin ei pääse ihan sisälle, ei näe henkilötason ongelmia. Esimerkiksi jossakin orkesterissa joku klikki ei ollut puhunut toisilleen vuoteen, mitä ei freenä huomannut. Voi vain nauttia olennaisesta. Vakituisena soittajana vastuu paremman ilmapiirin luomisesta on erittäin positiivinen asia, kun on mukana kehittämässä omaa orkesteriyhteisöä musiikillisesti. Sellainen ’meidän jengi’ -ajatus.”
Sijaisena eri orkestereihin solahtaessaan Vihtkari ei juuri havainnut eroa suhtautumisessa siihen, oliko vakituinen soittaja vai freelancer. ”Itse en ainakaan pidä niitä eriarvoisina. Hyvät freelancerit ovat kultaakin kalliimpia, soittimesta riippumatta. Orkestereissa voi aina tulla esimerkiksi sairaustapauksia, jolloin on kiva saada nauttia freelancerien tuesta. Myös RSO:ssa on puhuttu paljon, kuinka tärkeää on toivottaa vaikka vain viikoksi tulevat uudet soittajat tervetulleiksi. Kehitystä tässä on tapahtunut ja tulee tapahtumaan vielä lisää. Yleisölle orkesteri on kuitenkin RSO, eivätkä he välttämättä tiedä, ketkä kokoonpanosta kulloinkin ovat friikkuja.”
Vihtkari ei nuorempana juuri ajatellut epävarmuustekijöitä tulevaisuuden työtilanteeseen ja mahdollisiin sairastumisiin liittyen. ”Se oli vähän tyhmääkin, mutta ei tuntunut ajankohtaiselta. Nyt on vasta huomannut, että orkesterityön tason noustessa joutuu tekemään enemmän töitä. Ja jos ajatellaan kymmenen vuoden päähän, mitä kaikkea se vaatii, että keikat edelleen pyörisivät. Millaista olisi olla freelance-puhaltaja lähempänä eläkeikää, ja pyydettäisiinkö enää keikalle riittävissä määrin?”
Tuulihousut pukkariin ja prima vistana stagelle – ykköshuilistiksi
Huilisti Katja Ceder on toiminut yli 20 vuoden ajan sinfoniaorkesteripainotteisena freelancerina. Ceder sai nuorena vakipaikan Joensuun kaupunginorkesterista, jossa hän soitti kolme vuotta asuen samalla silloisen puolisonsa kanssa Helsingissä. Ceder päätti viimeistellä opintonsa ja jättäytyi freelanceriksi. ”Helsingin keikkaskene pyöri kohdallani hyvin. Parikymppisenä ajattelin, että kyllä minä vielä sen vakipaikan saan, mutta koesoitoissa ei ole sen koommin onnistanut.” Nuorempana Ceder arvioi itseään enemmän tekemisen kautta. ”Oli ahdistavaa, jos ei ollut mitään tiedossa. Silloin sai tsempata itseään tosi paljon. Vanhempana olen huomannut olevani muutakin kuin mitä teen.”
Koronapandemia opetti Cederille mittasuhteita. ”Peloissa ja huolissa mentiin ihan ytimeen. Ennen koronaakin mietin, että jos sairastun, tulee vamma, tai muuten vaan keikat loppuvat, mitä sitten teen? Kaikki freelanceriuden varjopuolet, turvattomuus ja epävarmuus konkretisoituivat ihan uudella tavalla. Eikä tiennyt, kuinka kauan se kestää. Nyt kun sieltä on palauduttu, pohjatason saavuttaminen jotenkin oudosti auttoi. En enää ole kantanut huolta siitä, jatkuvatko keikat. Pitää ottaa kuukausi kerrallaan, sellaisena kuin se tulee. Ylimääräinen angstaus on jäänyt pois. Nytkin joulun jälkeen kalenterissa on tyhjää. Mutta luotan, että kyllä sinne jotain taas tulee.”
Cederin mukaan sinfoniaorkestereista kysellään freelancereita töihin tarpeen vaatiessa suoraan. ”Mutta TE-toimiston asiakkaana pohjoismaisen työllistymismallin mukaisesti pitää ilmoittaa kuukausittain neljä työmahdollisuutta, joita on itse hakenut. Vaikka se ei sinfoniaorkestereissa välttämättä toimi niin.” Cederin normaali työviikko vaihtelee paljon. ”Jos on buukattu työviikko, kaikki menee omalla painollaan orkesteriharjoituksissa ja konserteissa tai työmatkoilla hotelleissa, eikä tarvitse paljon miettiä. Keikoista vapaana aikana työkunnon ylläpito, harjoittelu ja muut perusjutut kulkevat mukana. Vapaassakin aikataulussa on tärkeää pitää vapaapäivä viikoittain. Vuosien varrella sen on oppinut hoitamaan tilanteen mukaan.”
Ceder pitää freelanceriuden vaihtuvuudesta. ”Tosin sen kääntöpuolena on luopuminen, kun joku ihana sijaisuus loppuu. Freenä on vapaus luoda omat aikataulunsa. Mutta saadakseen kalenterin toimimaan on osattava joskus luopua jostakin. Se oli minulla iso haaste, jota en oppinut kuin kantapään kautta: ’Totta kai pääsen, kyllä tuohon keikan ja harjoitusten väliin vielä mahtuu’. Ajoin itseni uupuneeksi ja seinää vasten ennen kuin tajusin, että minun täytyy osata luoda kalenterini järkeväksi ja mahdolliseksi toteuttaa. Siellä pitää olla tilaa myös levolle ja palautumiselle – ja elämälle.”
Cederin mielestä haasteisiin pitää tarttua: ”Marraskuussa 2021 tuli pikahälytys HKO:hon. Kenraaliin ja konserttiin tarvittiin heti ykköshuilistia, mikä on aina vähän että huhhuh, mutta hyppäsin Lahdesta junaan. Kyseessä oli onneksi suhteellisen helppo lastenkonsertti. Saavuin Musiikkitalolle kenraalin ollessa jo käynnissä. Saapuessani heitin talvikengät ja uloimmat tuulihousut pukkariin ja hipsin sukkasillani saliin. Kukaan ei ollut muistanut mainita, että kenraalissakin on yleisöä. Oboisti Hannu Perttilä kertoi, mitä biisiä mennään seuraavaksi. Käänsin sivun, ja heti alussa luki, että soolo. Laskin tahteja, hengitin jo sisään aloittaakseni prima vista -sooloni, kunnes kapellimestari pisti yhtäkkiä kappaleen poikki ja sanoi, että yleisökenraalissa mennään nyt vain tällaisia pieniä otteita ohjelmistosta. Konsertti meni kuitenkin hyvin, ja kollegat auttavat ja kannustavat tuollaisissa tilanteissa aina.”
Taiteilijaelämää koko perheen voimin
Freelancemuusikkopariskunta Senni Eskelinen ja Anssi Salminen käyvät aina viikon vaihtuessa läpi perheen yhteisen kalenterin. Aikataulullisia haasteita nelihenkisellä perheellä riittää. Eskelinen ja Salminen konsertoivat eri kokoonpanoissa. 9-vuotias Kosmo-poika toimii freelance-ääninäyttelijänä sekä parhaillaan Benjin roolissa Helsingin Kaupunginteatterin Priscilla– musikaalissa. ”En tosiaan tiedä, miten tämä on ennen vanhaan ilman google-kalenteria toiminut”, Senni Eskelinen nauraa.
Esiintyvien taiteilijoiden taloudessa marraskuu on ollut totutusti kiireinen: soittokeikkojen lisäksi on teatteri- ja tv-töitä, ja Eskelistä on työllistänyt muun muassa toista kautta Kansallisoopperassa esitettävä Koululaisooppera: Lähde. ”Perinteisessä agraarikulttuurissa marraskuussa on keskitytty lepäilemään kotona, mutta meillä menee vähän eri tavalla. Pimeyden keskellä alkaa kaivata sitä, että voi hengähtää. Tammikuussa on yleensä luvassa pieni tauko livekeikoista”, Eskelinen kertoo.
Salminen ja Eskelinen kehuvat asuinpaikkansa, taiteilijatalo Jallukan yhteisöllistä ja avuliasta ilmapiiriä. Pohjanmaalla ja Savossa asuvat isovanhemmat eivät noin vain singahda lastenhoitoavuksi. Perheen 9- ja 6-vuotiaat ovat tottuneet kyläilyihin talon eri kerroksissa, ja vastavuoroisesti naapurin lapsia käy kylässä, jos vanhemmilla sattuu olemaan iltatöitä. ”Sen mukaan, että on aina joku turvallinen aikuinen paikalla. Muutamia lastenhoitajia on luottohoitajina, ja heistäkin moni on Jallukan entisten asukkaiden lapsia ja sukulaisia”, Salminen kertoo. ”Aina tätä työtä ei ihan ymmärretä esimerkiksi päivähoitopaikassa. Nuorimmainen löi päiväkodissa päänsä, ja sieltä soitettiin, että nyt pitäisi päästä heti paikalle. Mulla oli siinä juuri keikka menossa, ja puhelunkin aikana olin soittamassa.” Virastoissa asiointi ei ole Eskelisen ja Salmisen kokemusten mukaan kovin sujuvaa freelancemuusikoille, mutta monet sairastumisiin, työterveyteen, lomiin ja vanhempainvapaisiin liittyvät asiat ovat menneet eteenpäin. ”Kiitos Muusikkojen liiton ja muiden järjestöjen verkostotuen.”
Salminen aloitti keikkailun 15-vuotiaana baareissa. ”En ole koskaan ajatellut että ’nyt rupean freelanceriksi’. En tiedä missä vaiheessa tajusin, että tämä on ammatti”, Salminen miettii. Myös Eskelisen freelance-elämä on vienyt mennessään kuin vahingossa: ”Opintojeni aikana työskentelin ja esiinnyin paljon, mitä tuntui luontevalta jatkaa. Olen miettinyt säännöllisempää elämänrytmiä, mutta elämä ja mielenkiintoiset projektit ovat aina vieneet mukanaan. Sitä koko ajan pohtii, mitä haluaa tehdä. Epävarmuus ei liity pelkästään taloudelliseen tilanteeseen. Freelancerin pitää opetella sietämään, vaikka aikataulullisesti, ettei vain tiedä jotakin asiaa”, Eskelinen kuvailee.
Eskelisen ja Salmisen mielestä yötyöt alalla ovat jonkin verran vähentyneet, mutta rock- ja bilepuolella niitä Salmisen mukaan kuitenkin yhä on. Toistaiseksi Eskelinen ja Salminen eivät ole joutuneet päällekkäisyyksien vuoksi valitsemaan, kumpi pääsee keikalle, jos vaikka lastenhoito sakkaisi. Molemmat kokevat, että töitä ei voi keskenään arvottaa. ”Kumpikin päättää itsenäisesti omista töistään. Joskus perheen tilanne ei ole suotuisa vaikka useamman viikon kiertueelle, mutta silloinkin käytetään omaa harkintaa. Ja jos joku tilanne vaikuttaa tukalalta, on syytä muistaa, että ihmiset ovat kuitenkin aina tärkeimpiä, eikä kukaan ole korvaamaton työssään”, Eskelinen toteaa. Pienet lapsetkaan eivät välttämättä estä keikkailua. Eskelinen kertoo tehneensä Saksan-kiertueen vauva mukanaan, ja Suomessakin keikoilla ja kiertueilla on ollut toisinaan isovanhempi tai muu lastenhoitaja matkassa.
Korona-aika opetti Salmiselle itsestään huolehtimisen tärkeyden. ”En aiemmin ajatellut hyvässä kunnossa pysymisen vaikuttavan niin paljon kaikkeen. Innostuin korona-aikana juoksemisesta, enkä enää voi kuvitella tulevani toimeen vähemmällä liikuntamäärällä. Muusikot ovat tänä päivänä hyvässä kondiksessa.” Eskelinen kertoo pohtineensa koronan myötä musiikki-
alan yhteiskunnallista asemaa. ”Arvostukseni itseäni ja ammattikuntaani kohtaan on kohonnut, eikä muusikkoutta tarvitse millään tavalla vähätellä.”
Eräs vanhempi kitaristi määritteli kerran Salmiselle, mitä freelanceriuden free tarkoittaa. ”Että voi viedä lapset tarhaan, syödä paketillisen jäätelöä ja mennä takaisin nukkumaan. Eli keikan ulkopuoliset asiat voi tehdä omalla aikataulullaan.” Salmiselle työn monipuolisuus, työssä kohdattavien ihmisten kirjo ja diversiteetti merkitsevät paljon. ”Se, ettei erilaisissa tyypeissä ja tilanteissa ole mitään kummallista.” Eskeliselle tärkeää on päästä tekemään monipuolisesti mielenkiintoisia projekteja ilman, että tarvitsee jäädä polkemaan paikalleen. ”Freelancerina omaa ammattitaitoa pääsee kehittämään ihan niin pitkälle kuin haluaa. Eikä koskaan ole tasaista. Se on iso vetovoimatekijä.”
Laulua, opetusta ja kaksintaisteluita
Freelancelaulaja ja laulunopettaja Elina Hjelt on ollut musiikin ammattilainen noin 20 vuoden ajan. Hän toimii nykyisin yrittäjänä oman osakeyhtiönsä kautta. Suomessa esiintyvä laulaja on Hjeltin mukaan käytännössä aina freelancer. Oman laulamisen ohella Hjelt on opettanut laulua vuodesta 2005 vakituisena tuntiopettajana Pop & Jazz Konservatoriossa ja lisäksi yksityisesti muissa oppilaitoksissa. ”Olen parhaimmillaan – tai pahimmillaan – opettanut viitenä päivässä viikossa, johon tuli vielä omat laulukeikat päälle. Vuonna 2019 päätin jättäytyä pois konsalta ja keskittyä toimimaan oman yritykseni kautta. Tavoitteena oli pitää vuosi 2019 vähän iisimpänä, mutta ajoitukseni yrittäjäksi jättäytymiselle oli mahdollisimman huono, kun heti tuli koronapandemia.”
Hjeltin arki koostuu opetustöistä, keikoista, firman pyörittämisestä ja Icon-yh-
tyeen liidaamisesta. Hjelt kuvailee hoitavansa tunnollisesti kaikki muihin liittyvät hommat, kuten keikkajärjestelyt, mutta omaa itseään koskevat asiat usein lykkääntyvät ei-niin-kiireellisinä. Hjelt antaa lauluopetusta toimitiloissaan, useimmiten projektiluontoisesti. ”En opeta pitkäkestoisen laulukoulun periaatteella, vaan valmennan jotakin tiettyä ongelmaa tai haastetta varten, joka sitten ratkaistaan yhdessä. Myös koe-esiintymisiin annan usein muutaman kerran valmennuksia.” Oppilaitosten tuntiopettajuudesta luopuminen on mahdollistanut Hjeltille projekteja, joita ei olisi aiemmin voinut toteuttaa. Kuten neliviikkoinen laivashow-kiinnitys sekä puolentoista kuukauden mittainen We Will Rock You -musikaali.
Kun useampikin Hjeltin lauluoppilas haki The Voice of Finland -ohjelmaan, hän päätti itsekin osallistua – ja eteni kolmannen kauden kaksintaisteluvaiheeseen asti. ”Halusin nähdä, millainen meininki siellä on. Jo alalla toimineelle ammattilaiselle kilpailu näyttäytyi aika erilaisena. Uraansa aloittaville on varmasti hienoa tavata tähtiartisteja, joita en itse ajattele julkkiksina, vaan kollegoina.” Vaikka TVoF oli Hjeltille mielenkiintoinen kokemus, se oli lopulta keikka muiden joukossa ja yksi keino saada omaa nimeään markkinoitua. ”En ole parhaimmillani koe- tai kilpailutilanteissa. Esiintyjiä kuitenkin aina arvostellaan, oli keikka mikä hyvänsä. Vaikka tulisi kiitosta, niin joku voi kuitenkin ajatella, että onpa hirveä ääni. Ja tässä kilpailussahan kaikki arvostelijat eivät välttämättä ole äänen ammattilaisia. Osallistumista harkitseville sanoisin, että sinne ei kannata lähteä tsekkaamaan omaa itsevarmuuttaan. Pitää olla selvillä siitä, kuka on ja mitä tekee. Joillakin tosi hyviksi laulajiksi itsensä kuvittelevilla ei ole välttämättä mitään käsitystä omasta laulutaidostaan. Kilpailu, jossa laitetaan itsensä avoimesti vadille, ei ole kaikille oikea paikka. Laulu on niin fyysis-psyykkinen instrumentti, joka voi kytkeytyä vahvasti omaan minuuteen.”
Yrittäjänä toimivalle työttömyyskassaan kuulumattomalle Hjeltille korona-aika oli raju. ”Koskaan ennen ei ole ollut tilannetta, ettei ole keikkoja. Myös opetukset oli jätettävä aika minimiin. Eikä ollut sitä työnantajaa, jolta tulisi tietty kuukausipalkka, vaikkei pystyisikään tekemään töitä. Epävarmuus on freelancerina läsnä jollakin tavalla koko ajan. Pikkujouluaikaan saa sormet ristissä toivoa, ettei nyt vain sairastuisi, kun edessä on viikot, jotka tarkoittavat puolen vuoden tienestejä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän ärsyttää, että kaikki sairastumiset tietävät palkatonta vapaata. Mutta jos tarpeeksi ärsyttää, voin aina hakeutua myös palkkatöihin.”
Hjelt aikoo kuitenkin jatkaa yrittäjä-freelancerina. ”Tykkään tuurata ja soittaa jatkuvasti uusien tyyppien kanssa. Se tuo musiikillista antia ja haasteita. Freelanceriudessa kaikki on lopulta kiinni itsestä ja siitä, saako toteutettua omat suunnitelmansa. Eikä haittaa, vaikkei kaikkea saisikaan. On se hyvää muutenkin.”
Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 6/2022.