Theseuksen laivan paradoksi tuli mieleeni, kun silmäilin Yhdysvaltain kansalliskirjaston (The Library of Congress) digitoituja nuottijulkaisuja. Nuottien joukosta silmiini osui ehkä maailman kuuluisimman joululaulun eli nykyään Jingle Bells -nimellä tunnetun laulun ihka ensimmäinen nuottijulkaisu. Kun tuota vuonna 1857 painettua ja julkaistua nuottia vertaa siihen, jollaisena me sen nykyään tunnemme, on ihan perusteltua kysyä, onko laulun seikkaillessa maailman merillä siitä korvattu niin paljon yksityiskohtia uusilla, että kyseessä on vielä sama laulu.
Laulun on alun perin säveltänyt ja sanoittanut James Lord Pierpont. Laulun julkaisua edeltävään historiaan liittyy paljon ristiriitaisuuksia ja epämääräisyyksiä, minkä takia esimerkiksi kaksi amerikkalaista kaupunkia ylpeilee nykyään olevansa kyseisen laulun synnyinsija. Julkaisun synnyinsijasta sen sijaan ei ole epäselvyyttä: laulun julkaisi Bostonissa sijaitseva Oliver Ditsonin kustantamo.
Ensimmäinen esimerkki muutoksista, joita laulumelodiaan on aikojen kuluessa tullut, näkyy jo laulun kolmannessa tahdissa: alkuperäisessä laulussa nimittäin tuo tahti (eli tahti, joka suomeksi kuuluu ”raikas talvi-”) lauletaan täsmälleen samalla melodialla kuin laulun ensimmäinen tahti (”Lunta tulvillaan”). Nykyäänhän nuo tahdit eivät esiinny identtisinä vaan kolmas tahti lauletaan sävelaskelta ylempää kuin ensimmäinen, ja harmoniakin on muutoksen myötä jo tässä kohtaa lähtenyt liikkeelle kohti subdominanttista maailmaa.
Nykykuulija höristää korviaan uudelleen pari tahtia myöhemmin: siinä missä nykyään ensimmäinen lause ”ei liinakkommekaan nyt enää talliin jää” päättyy harmonisesti avoimeen tilanteeseen eli niin sanotulle puolilopukkeelle, vie alkuperäinen laulu harmonisen kulun jo tässä vaiheessa kotipesään saakka eli toonikalle asti. Syntyvä vaikutelma nykyisen ja alkuperäisen version välillä on tyystin erilainen!
Kertosäkeistöön tultaessa ei laulussa ole enää sanojen lisäksi mitään tuttua, sillä sekä melodia että harmoniat ovat aivan toiset. Hauska sattuma on, että alkuperäisten Kulkusten kertosäkeistön alussa on täsmälleen sama soinnutusperiaate (niin kutsuttu laskeva 5–6-liike) kuin Vaarilla on saari -lastenlaulun kohdassa ”ai ai vaaria, vaarilla ei ole…”, ja itse asiassa myös melodia on saman tyyppinen. Tämän jälkeen tosin alkuperäinen Kulkuset-laulu lähtee omille teilleen vailla yhteyttä sen enempää nyky-Kulkusiin tai Vaarin saariinkaan.
Sen lisäksi että laulu itsessään on käynyt läpi reilussa puolessatoista vuosisadassa lähes täydellisen muodonmuutoksen, myös sen käyttökonteksti on muuttunut. Alkuperäisellä laululla ei ole nimittäin mitään tekemistä joulun kanssa – ei suoranaisesti myöskään kiitospäivän kanssa, vaikka ensiesitys kiitospäivän tienoille osuikin. Laulun alkuperäinen teksti kuvaa nuorten miesten kisailua nopeilla hevosilla. Kulkuset olivat tärkeä varotoimenpide, sillä luminen maasto vaimensi kavioiden kopsetta, jolloin pimeästä saapuvaa hevosta oli vaikea havaita. Rekikisat olivat nuorisolle tärkeitä paitsi itse kisailun takia myös siksi, että ne olivat niitä harvoja joskin lyhyitä hetkiä, jolloin nuoret pystyivät viettämään aikaa lähekkäin ilman esiliinan valvovaa silmää.
Tämä näkyy esimerkiksi alkuperäisen laulun toisessa säkeistössä, jossa laulun kertojapoika ottaa kyytiin tytön, mutta hevosessa on niin paljon hevosvoimia, että kelkka joutuu luisuun ja ajautuu penkkaan. Myös kolmas säkeistö kuvaa kovan vauhdin aiheuttamaa onnettomuutta. Neljännen eli viimeisen säkeistön opetus (”Go it while you’re young, / Take the girls tonight / and sing this sleighing song”) tuntuu liittävän laulun läheisemmin nopeitten ja kiiltävien autojen ympärillä olevaan kulttuuriin – The Fast and the Furious tulee etsimättä mieleen – kuin mihinkään joulusatuun. Nykyään laulua englanniksi laulettaessa jätetään toinen ja kolmas säkeistö käytännössä katsoen aina laulamatta, ja jäljelle jääneitä säkeistöjäkin on vähän siistitty, joten laulu on irrottautunut alkuperäisestä kontekstistaan ja tuntuukin kuvailevan enemmänkin yleistä joululomaan liittyvää talvihupailua.
Kaikkein hämmentävin yksityiskohta nykyisissä Kulkusissa verrattuna sen ensijulkaisuun on kenties se jakso, joka suomalaisena versiona alkaa sanoilla ”on ryijyn alla lämmin”. Tätä musiikkia ei nimittäin löydy alkuperäisestä versiosta lainkaan, mutta ei sitä löydy myöskään mistään nykyisestä englanninkielisestä versiosta. Suomalaisessa versiossa se on kuitenkin ollut mukana jo ihan alusta lähtien. Laulun suomenkielinen versio on vuodelta 1948, jolloin sen levytti Henry Theel, Silver Stars ja Rytmi-orkesteri. Suomenkielisistä sanoista vastasi nimimerkki Kullervo (eli Tapio Kullervo Lahtinen). Lauluun ei kuitenkaan tehty tätä lisäosaa Theelin levytystä varten.
Laulun kertosäkeistöön tullut lisäys on nimittäin ruotsalaista käsialaa. Sen takana ovat Ruotsin telelaitoksella työskennelleet laulunikkarit Eric Sandström ja Gösta Wetterberg, jotka lisäsivät jakson tehdessään laulusta ruotsinkielistä versiota Bjällerklang vuonna 1946. Lisäjaksoa ei löydy mistään keskieurooppalaisesta käännöksestä, mutta Kullervon käyttäessä nimenomaan laulun ruotsalaista versiota esikuvanaan se päätyi myös suomalaiseen lauluun.
Kun Jingle bells, jonka otsikkokaan ei muuten alun perin ollut Jingle bells vaan One horse open sleigh, astui Amerikan rannikolla Theseuksen laivaan, siitä merimatkan aikana vaihdettiin monta palasta ihan uusiin ja erilaisiin. Lisäksi laiva teki ennen Suomeen saapumistaan välipysähdyksen Ruotsissa, jossa sitä telakalla rukattiin vielä uuteen uskoon. Niin, saapuiko Suomeen se laulu, joka lähti Amerikasta? Samalla tavalla kuin kysymykseen Theseuksen laivasta, ei Kulkustenkaan identiteetin pysyvyyteen ole annettavissa yhtä yksiselitteistä vastausta.
Kuvitus: Lauri Toivo
Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 6/2021.