Tuhannen taalan paikka

Muusikkojen liiton ja Suomen ohjelmatoimistot & Agentit SOA ry:n SKAALA-hanke järjesti Tampereen Musiikki & Media -tapahtumassa 7.10. paneelikeskustelun teemalla “Kuka auttaa freelanceria”. Hankepäällikkö Jaakko Kämäräisen vetämään keskusteluun osallistuivat freelance-muusikot Mari Palo ja Mikko Kosonen sekä ohjelmatoimisto NEM Agencyn Rowan Rafferty ja luoviin aloihin erikoistunut työelämäpsykologi Marjukka Laurola.

Paneelin vetäjä Jaakko Kämäräinen ja panelistit Mari Palo, Rowan Rafferty, Marjukka Laurola ja Mikko Kosonen. Kuva: Aida Räihälä

“Turpaan on tullut ihan huolella”

Freelancerit saivat paljon huomiota korona-aikana, kun kaikilta loppuivat yhtäkkiä ja yhtäaikaa työt. Sen jälkeen moni asia on mennyt pieleen, ja tueksi tarkoitettujen rahojen perille saattamisessa oikeille tahoille on ollut haasteita. Moni on pyöritellyt mielessään kysymyksiä siitä miksi näin tapahtui, ja kuinka voidaan varmistaa se, ettei sama toistu seuraavan kriisin koittaessa.

Palo kuvasi tapahtunutta freelancerien identiteettikriisiksi. Kun uraa on rakennettu nuoresta asti, sovitut produktiot peruuntuvat ja kaikki palaset lentävät ilmaan, jää ihminen helposti yksin. Tilannetta ei helpota ainakaan se, ettei freelancereilla ole työterveyden piiriin kuulumisen etua. Myös “Hanki oikea työ” -tyyppiset huomautukset vääristävät muusikkouden kuvaa. Onkin tärkeää, että muusikkotaustaiset ammattilaiset otetaan mukaan keskusteluun, jossa heidän työtään koskevia päätöksiä tehdään.

Ohjelmatoimistopuolella työskentelevä Rafferty muistutti identiteettikriisin osuneen myös muihin tapahtuma-alalla toimiviin aina teknikoista, roudareihin, cateringin hoitajiin ja muihin ammattimaisten tapahtumien järjestäjiin ja mahdollistajiin. “Turpaan on tullut ihan huolella”, todettiin yhteistuumin.

Tukirakenteet tulee päivittää nyt

Korona on jättänyt jäljen monen ihmisen työkykyyn ja -kuntoon. Osa ei ole pystynyt pitämään ollenkaan vapaapäiviä, osalla aika on ollut jatkuvaa kamppailua jaksamisen, toimettomuuden, rahatilanteen tai mielenterveyden kanssa. Oma väsymyksensä pitäisi uskaltaa myöntää, vaikka sen myöntämistä vaikeuttaa usein freelancereille tyypillinen pelko: että tilalle tulee joku toinen, joka jaksaa.

Esille nousi huoli siitä, ettei Suomessa ole mitään tahoa, joka voisi palkata työpsykologeja työskentelemään nimenomaan freelancerina toimivien muusikoiden tai taiteilijoiden työhyvinvoinnin parissa. Kun tukirakenteita ei ole, niitä täytyy luoda itse. Keskustelua tästä tulisi käydä ja apua antaa niin asiatasolla, tunnetasolla kuin identiteettitasolla, linjasi työpsykologina toimiva Laurola. Kosonen heitti tässä vaiheessa palloa yhteisesti koko musiikkialalle. “Ymmärretäänkö edes alan sisällä millaisesta työvoimasta musiikkialan liiketoiminta rakentuu ja kuinka paljon toiminta perustuu freelanceriyteen?”

Kun työnteko on jälleen mahdollista ja toiminta alkanut palautua, pitäisi vaikean ajan opit kerätä talteen. Jo nyt unohtuu, miten huonosti tämä katastrofi on hoidettu, keskustelijat pohtivat. “Ensi kesänä taas asiat pyörivät. Yhteinen ääni alkaa vaimentua kun päästään takaisin duuneihin.”

Juuri nyt olisi kuitenkin tuhannen taalan paikka ottaa kiinni pinnan alla hautuneista tunteista ja kokemuksista. “Aina kun tekee mieli käpertyä, juuri silloin pitäisi avautua”, Laurola huomautti. Alalla voitaisiin kehitellä uusia ratkaisuja, ja yhtenä ajatuksena voisi olla esimerkiksi muutaman terapeutin palkkaaminen useamman järjestön yhteisiin tarpeisiin.

Asenteiden on muututtava

Keskustelua kirvoitti myös freelancerin eräänlainen sankarimyytti; esiintyjän työt on perinteisesti hoidettu tarvittaessa “pää kainalossa”. Ei ole osattu vaatia sellaisia inhimillisiä työoloja, jotka ovat muilla aloilla yleensä itsestäänselvyys.

Yhden esiintyjän poissaolo vaikuttaa pahimmillaan koko tuotantoketjuun aina muusikoita, teknikoita, ravintoloita ja muuta tapahtumissa työskentelevää henkilökuntaa myöten, joten yhdelle ihmiselle voi olla erittäin vaikeaa tehdä päätös pois jättäytymisestä, vaikka oma terveydentila sitä vaatisi. Tähän liittyy myös työsopimisen esteet: jollei keikkaa tee, ei palkkaa tule. Korona-aikana tästä on paikoin joustettu, ja alan onkin syytä miettiä yhdessä muuttuuko sopiminen koronakriisin myötä, vai palautuuko kaikki samanlaiseksi – ja mitkä ovat mahdolliset seuraukset. Yhtenä mahdollisena ongelmanratkaisukeinona voitaisiin koettaa kehittää jonkinlaista esiintymisaloille räätälöityä sairausvakuutusratkaisua vakuutusyhtiöiden kanssa.

Ohjelmatoimistopuolella työskentelevä Rafferty mainitsi, että alalla on jaettu aina paljon keskinäistä tukea. Mutta ihmisten asenteita pitäisi muuttaa myös laajemmin: vieläkään ei tunnu olevan yleisesti hyväksyttävää, että julkisuuden henkilö voi huonosti. Tämä ei ole Raffertyn mukaan vain esiintymisalojen sisäinen ongelma, vain ilmenee koko yhteiskunnassa.

Freelancerin pitäisi oppia toimimaan oman työnhyvinvointinsa hyväksi mieluusti jo ennalta ehkäisevästi. Palo toivoi, että jonkinlaista henkistä valmennusta tarjottaisiin jo opiskeluaikana. “Musiikkiala on rankka ja kilpailu kovaa, joten työelämässä toimimiseen pitäisi valmistautua myös henkisesti”. Laurola komppaa; luovilla aloilla toimiminen vaatii järjettömästi henkistä kapasiteettia, jonka kanssa työskentelyä pitäisi tukea jo huomattavasti aiemmin. “Ammattilaisia tähän on, muttei vielä rakenteita.”

Hyvinvoinnin ylläpitäminen on koko alan asia

Missä näiden rakenteiden tulisi olla ja näkyä? Keskustelun siirtyessä yleisön pariin, nousi esille myös terveyskeskus Mehiläisen yhteiskuntavastuutekona tarjoama ilmainen keskusteluapu musiikkialan ammattilaisille. Apu on otettu erittäin kiitollisena vastaan, mutta sen tarjoaminen kertoo myös karua kieltään siitä, millaiseen jamaan esiintymisaloilla toimivat ihmiset on jätetty: hyväntekeväisyyden varaan.

Kosonen puhui myös eräänlaisesta kulttuurikuopasta ja freelancer-kuopasta. Päättäjät eivät ole ymmärtäneet alan toimintaa, ja lisäksi tukirakenteita hämärtää freelancereiden ja vakituisten työntekijöiden erilainen asema työyhteisöissä. Freelancerit ja vakituiset muusikot tekevät usein aivan samaa työtä, mutteivät saa samoja korvauksia. “Musabisnes on riippuvainen freelancereista. Ja jos alalle halutaan kasvua, täytyy freelancereista pitää pitää parempaa huolta. Tämä on koko alan asia.”

Eli kuka auttaa freelanceria?

Keskustelun lopuksi pohdittiin vielä sitä, miten freelancer voi selvitä työssään tarvittavan herkkyyden ja itsensä kovettamisen ristipaineessa. Vaikeisiin aiheisiin liittyvällä avoimella keskustelulla todetaan olevan paljon merkitystä, mutta keskusteluapua ei voi ulkoistaa alan toimijoille, vaan tarvitaan myös ammattiapua sekä henkistä valmennusta jo opiskeluajoista aina työelämään asti.

Oman haasteensa aiheen pureskeluun tuo sosiaalisen median kautta usein välittyvä narratiivi, jossa kaikki tekeminen on vain mahtavaa ja työn hyvät puolet ylikorostuvat. “Tarvittaisiin narratiivin muutos mahtava meininki -mentaliteettiin, jottei ihmisten tarvitsisi pelätä näyttäytyvätkö he heikkoina”, Kosonen huomautti.

Laurolakin muistutti, ettei koronaviruskriisin kautta esille nousseita ongelmia saa nyt unohtaa, vaan niinsanottu transformaatioaika – joka kestää kriisin kohtaamisen jälkeen noin neljä kuukautta – täytyisi hyödyntää kriisin käsittelyä ja tulevaisuuden rakentamista varten.

Freelancerin on siis opittava itse huolehtimaan omista voimavaroistaan ja oman työnsä turvaamisesta, mutta työmarkkina-asemaa, sosiaaliturvaa ja mielenterveyttä lujittamaan tarvitaan entistä vahvempia rakenteita. Niiden muuraamisen aika on nyt.

Aida Räihälä

Kirjoittaja on SKAALA-hankkeen viestintä- ja hankekoordinaattori.