Päiväkotien muskaripalvelut ovat oppikirjaesimerkki tasapuolisen saatavuuden problematiikasta. Jos palvelu ei mahdu kustannusraamiin vaan siitä joudutaan perimään maksu, johon kaikilla ei uskota olevan varaa tai kiinnostusta, palvelua ei voi lainkaan tarjota. Jollei kaikille niin ei kellekään.
Erilaisten kulttuuripalvelujen asiakasryhmät valikoituvat voimakkaasti kiinnostuksen, iän, sosiaalisen aseman ynnä muiden seikkojen perusteella. Musiikkimieltymykset vaihtelevat yksilöllisesti, eikä sellaista musiikkia taida ollakaan, josta kaikki pitäisivät.
Palvelun saavutettavuuteen voi liittyä monenlaisia eriarvoistavia tekijöitä, kuten asuinpaikka, hintataso, tapahtuman ajankohta, ikä- ynnä muut rajoitukset sekä erilaiset sosiaaliset tekijät. Kulttuuripalveluissa pitkälle viety tasapuolisen saatavuuden vaatimus tappaisi yhden kulttuurin keskeisimmistä arvoista: monimuotoisuuden.
Suhtautuminen palvelujen tasapuoliseen saatavuuteen vaihtelee eri maissa. Esimerkiksi Tanskassa koronapassia ei pidetä ensisijaisesti uhkana tasa-arvolle, vaan koronasta vapautumisen mahdollistajana. Julkisen liikenteen maskipakossa ei koettu ongelmaksi sitä, että peruspalvelun saamisen ehdoksi asetettiin velvoite, joka ei ollut kaikkien mieleen.
Kulttuuripalvelujakin voitaisiin alkuun avata niille, jotka esittävät koronapassin. Muuten voi käydä niin, että monien kulttuuripalvelujen portit eivät enää koskaan avaudu, eivät passilla eivätkä ilman. Ja sitten ei ole kenelläkään kivaa, tasapuolisesti.
Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 2/2021.