Suomi ei ole pelkästään tuhansien järvien, vaan myös tuhansien kuorojen maa. Kuoroharrastus voi usein liittyä koulujen, seurakuntien tai esimerkiksi työväenyhdistysten ja kansanopistojen toimintaan. Kuorojen ohjelmistot vaihtelevat laidasta laitaan. Ammattilaulajista koostuvia kuoroja ja muita vokaalikokoonpanoja on maassamme kuitenkin vain muutamia. Yksi tällaisista kunnianhimoisista ammattikokoonpanoista on juuri 20-vuotisjuhlaansa viettänyt Helsingin kamarikuoro.
Vuodesta 1962 toiminut Radion kamarikuoro lopetti toimintansa vuonna 2005, mutta huomattava osa sen laulajistosta halusi edelleen jatkaa toimintaa. Uuden kokoonpanon nimeksi tuli Helsingin kamarikuoro. Sen ohjelmiston laajuus kattaa ajallisesti lähes koko länsimaisen taidemusiikin. HKK on tehnyt viime vuosina laajoja projekteja kotimaisten barokkiorkestereiden kanssa, mutta sen erityisosaamisaluetta on uusi taidemusiikki. HKK onkin vuosien varrella tilannut useita uusia kuoroteoksia suomalaisilta säveltäjiltä. “Nykymusiikkiin panostaminen oli ajatuksena alusta lähtien, koska meillä oli siihen sopiva laulajisto. Se oli myös hyvä tapa erottua muista kuoroista”, kuoron toiminnanjohtaja Martti Anttila taustoittaa.
Suomalaiselle uudelle kuoromusiikille on ollut maailmalla tilausta, ja HKK on saanut levytyksistään useita kotimaisia ja kansainvälisiä palkintoja. Tuoreimpana tunnustuksena kuorolle myönnettiin jo neljättä kertaa saksalainen Preis der deutschen Schallplattenkritik -palkinto kuoromusiikkisarjassa Helena Tulven ja Kaija Saariahon musiikkia sisältävästä levystään I Am a River.
Kuoron riveissä sen perustamisesta lähtien laulaneen Anttilan mukaan palkinnot kertovat siitä, että kuoro on saavuttanut vakiintuneen tekemisen tason. “Olen todella ylpeä kaikesta, mitä olemme saaneet aikaiseksi, varsinkin kun ajattelee, kuinka pienestä lähdimme liikkeelle. Esimerkiksi levytykset tuntuivat toiminnan alussa erittäin kaukaiselta ajatukselta, ja nyt olemme kuitenkin laulaneet vuodesta 2017 lähtien jo 16 levyllä. Olemme taltioineet esimerkiksi koko Saariahon kuorotuotannon”, hän kehaisee.
Ensimmäisenä kuorona VOS-rahoituksen piiriin
Helsingin kamarikuoro valittiin ensimmäisenä kuorona kulttuurin valtionosuusjärjestelmän piiriin kaudeksi 2022–2024. Anttilan mukaan järjestelmän lakitekstiä tulkittiin pitkään niin, ettei vokaaliyhtyeillä ollut tukeen asiaa orkestereiden, teatterin ja sirkustaiteen tavoin.
“Asiantuntijat olivat sitä mieltä, että toimintamme kyllä täyttäisi tuen kriteerit, mutta sitä ei voi kirjauksen muodon takia myöntää. Lakia uudistanut työryhmä muutti sitä sellaiseksi, että myös ammattimaisesti toimivilla kuoroilla olisi paremmat mahdollisuudet hakea osaksi järjestelmää. Saimmekin kolmivuotisen VOS-kauden vuonna 2022, ja nyt olemme jo toisen kolmivuotiskauden puolivälissä. Tavoitteenamme on tulevaisuudessa päästä kuusivuotisesti tuettavien joukkoon. Siihen on hakujärjestelmässä tietyt kriteerit esimerkiksi henkilötyövuosien suhteen”, Anttila kertoo.
VOS-rahoitus on helpottanut pidemmällä siintävien projektien sopimista sekä yhteistyökumppaneiden ja taiteilijoiden kiinnittämistä, koska osa perusrahoituksesta on jo tiedossa. Se on mahdollistanut säännöllisempää toimintaa ja tuonut siihen jatkuvuutta. HKK:lla on monia yhteistyötahoja, mutta kaikkiaan noin kolmasosa tuloista tulee julkisesta tuesta. Myös säätiörahoitus on isossa roolissa. Tuet kuittaavat tällä hetkellä juoksevat kiinteät kulut, mutta taiteellinen toiminta on edelleen riippuvainen kohdeavustuksista ja festivaalikutsuista. Pitkäjänteinen taiteellinen suunnittelu on kulttuurin määrärahojen vähentyessä entistäkin tärkeämpää.
Anttilan mukaan yhteistöiden kautta voidaan jakaa kustannuksia, mutta ne eivät täysimääräisesti korvaa tuen vähenemistä. “Julkisen tuen ansiosta toiminta on taiteellisesti vapaampaa. Ajattelen niin, että jos haluamme, että maailmalle viedään suomalaista kuoromusiikkia, siihen pitää myös panostaa. Julkinen tuki on tärkeä tekijä siinä, millaista yhteiskuntaa haluamme rakentaa. Olemme valtionosuusjärjestelmässä pieni tekijä, mutta siihen nähden teemme mielestämme kokoamme suurempaa toimintaa”, hän sanoo.
Ammattikuorotoiminnan tarve lisääntymässä
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kuoronjohdon professori Nils Schweckendiek on toiminut HKK:n taiteellisena johtajana vuodesta 2007. Hänestä erikoistuminen joko orkesterin- tai kuoronjohtoon on Suomessa korostetumpaa kuin monissa muissa musiikkikulttuureissa, joissa saatetaan puhua esimerkiksi musiikinjohtajasta kapellimestarin sijaan. “Uteliaisuus kaikenlaista musiikkia kohtaan on rikkaus, tykkään etsiä inspiraatiota monesta lähteestä. Soitinmusiikissa haetaan usein laulavuutta. Ehkäpä myös laulamiseen voisi tuoda vaikutteita soittamisen puolelta”, hän pohtii.
HKK:n laulajalistalla on kaikkiaan noin 90 koulutettua freelance-pohjaista ammattilaulajaa. Yksittäisissä projekteissa heitä tarvitaan aina muutamasta useisiin kymmeniin laulajiin. Esimerkiksi ensi maaliskuussa RSO:n kanssa tehtävässä Beethovenin Missa Solemnis -projektissa heitä tarvitaan kaikkiaan viitisenkymmentä. Yleisimmät projektikokoonpanot pyörivät kahdenkymmenen laulajan molemmin puolin, aina ohjelmistosta ja rahoituksesta riippuen.
Schweckendiekin mukaan laaja laulajisto mahdollistaa yhtäaikaiset projektit. “Nytkin on työn alla sekä kiertue Norjassa kamarikokoonpanolla että György Ligetin ooppera Le Grand Macabre RSO:n kanssa Helsingin juhlaviikoilla ja myöhemmin Berliinissä. Pitkä laulajalista on siksikin perusteltu, etteivät kaikki ole aina saatavilla muiden töiden takia”, hän taustoittaa.
“Viime vuosina on tullut enemmän yhteistyökyselyjä myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta, mikä kertoo siitä, että ammattikuorotoiminnalle on lisääntyvää tarvetta. Harrastajakuoroilla on oma erittäin tärkeä tehtävänsä ja asemansa suomalaisessa kulttuurielämässä ja koko yhteiskunnassa, mutta varsinkin uudemman ohjelmiston myötä vaatimustaso on noussut. Ammattilaisten kanssa tekeminen mahdollistaa erilaisen lähestymistavan ja ohjelmiston”, Schweckendiek muotoilee.
Hän näkee ammattimaisen kuorolaulun yleisessä arvostamisessa parantamisen varaa. “Haluaisimme, että kuorotoimintaa arvostettaisiin ja kohdeltaisiin samalla tavalla kuin soitinmusiikkia. Tulevaisuudessa palkkojen tulisi nousta tehtävien vaativuustasojen mukaisiksi niin, että laulajat voisivat oikeasti elää ensemblelaululla. Heillä on kuitenkin sama koulutus ja ammattitaito kuin orkesterisoittajillakin ja sama syy olla olemassa osana suomalaista kulttuurielämää”.
Schweckendiekistä yksi mahdollinen selitys arvostusvajeeseen voisi olla se, että Suomen oma, Euroopan mittakaavassa nuorehko kulttuurielämä alkoi nousta niihin aikoihin, kun soitinmusiikin arvostus oli erityisen korkealla laulumusiikkiin nähden. “Muita kehitystavoitteita tulevaisuudessa ovat muun muassa talouden vakiintuminen, oma vakituinen harjoitus- ja konserttitila sekä vierailevat huipputason kuoronjohtajat. Jos haluamme jatkaa kehittymistä, se edellyttää useampia projekteja isomman laulajiston kanssa”, hän pohtii.
Tiiviillä harjoitusperiodilla ammattimaista jälkeä
Yksi HKK:n kansainvälisistä taiteilijoista on norjalaislähtöinen sopraano Linnéa Sundfær Casserly. Suomeen rakkauden myötä juurtunut laulaja toimii freelancerina myös nokkahuilistina. HKK:ssa hän on laulanut kahdeksan vuoden ajan. Ensimmäinen kosketus kuorolauluun tapahtui jo hyvin nuorena. “Lauloin tyttökuorossa Oslossa. Myöhemmin opintoihini kuului myös kuoronjohtoa laulutuntien lisäksi. Instrumentin soittaminen on myöhemmin laulu-urallani osoittautunut hyödylliseksi – hyvä nuotinlukutaito nopeuttaa uuden repertuaarin oppimista”, Casserly kertoo.
Casserlyn mukaan ammattilaisista koostuva kuoro eroaa harrastajakuoroista muun muassa valmistautumisen osalta. “Lämmittelyt tehdään omalla ajalla, eikä yhdessä treenin aluksi. Harjoituksiin tullaan ammattimaisesti valmistautuneina, eivätkä johtajat useinkaan puutu laulamisen teknisiin yksityiskohtiin. Harrastajilla on usein 1–2 konserttia kaudessa, joihin valmistaudutaan viikoittaisilla harjoituksilla, kun taas ammattikuoroilla on yleensä useita tiiviimpiä projekteja kauden aikana. Toisaalta, koska harrastajakuoroissa ollaan paljon tekemisissä samojen ihmisten kanssa, se luo aivan omanlaistaan yhteisöllisyyttä”, hän muotoilee.
Erityistä ammattitaitoa vaatii myös ohjelmiston määrittelemien erilaisten laulutapojen yhtäaikainen työstäminen ja erottelu. “Tänä syksynäkin harjoittelemme ja esitämme yhtä aikaa sekä Mozartin että Erik Bergmanin musiikkia, jotka vaativat keskenään aivan erilaisia lauluteknisiä lähestymistapoja. Tässä kuorossa pääsee tekemään erilaisia juttuja kuin missään muualla. Nykyohjelmiston vaatimukset ovat kehittäneet minua myös soololaulajana”, Casserly arvelee. Solististakin osaamista vaaditaan, sillä joskus projektien solistit tulevat kuoron omista riveistä, kuten tulevassa Mozartin Requiemin esityksessä.
Tulevaisuuden toiveissa Casserlyllä olisi kuoron perusolosuhteiden parantaminen, kuten laadukkaammat tuolit sekä vakituinen harjoitustila, josta löytyisi muun muassa keittiötila mikroaaltouuneineen. “Minulle freelancerina sopivat parhaiten tiiviit periodit, joissa on pitkiä harjoituksia, joillekin muille taas toisinpäin. Palkkojen suhteen toivoisin kehityksen kulkevan enemmän orkesterikeikkalaisten sopimusten suuntaan. Tuntipalkat ovat jo muuten melko lähellä toisiaan, mutta meille maksetaan esimerkiksi pitkästä keikkapäivästä tunneittain, eikä yhtenä keikkapalkkana tauot sisältäen, kuten muun muassa Norjan Solistikuorossa tehdään”, hän kertoo. “Mutta tietenkin kaikki tekevät aina parhaansa käytettävissä olevilla
resursseilla.”
HKK voitti vuonna 2024 Grammyn Kaija Saariahon musiikkia sisältäneellä levyllään Reconnaissance. Casserlyn mielestä suomalaisilla olisi varaa olla joskus rehellisesti ylpeämpiäkin saavutuksistaan. “Moni kuorossa ajatteli palkinnosta tuoreeltaan, että saimme sen vain, koska säveltäjä oli juuri silloin pinnalla. Entäpä jos se myönnettiinkin siksi, että kuulostamme levyllä aika hyvältä?”, Casserly naurahtaa.
Teksti: Jussi Aalto
Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 4/2026.