Pohjoismaiset musiikin esittäjät kritisoivat levy-yhtiöiden tekoälykumppanuuksia

Rakennettu meidän työllemme – ilman suostumustamme

Allekirjoittaneet eurooppalaiset ammattiliitot ja järjestöt, jotka edustavat satojatuhansia musiikin esittäjiä eri puolilla Eurooppaa, ilmaisevat vakavan huolensa levy-yhtiöiden, tekoälykehittäjien ja digitaalisten musiikkialustojen – mukaan lukien Spotifyn – välisten tekoälykumppanuuksien kasvavasta määrästä.

Musiikkialalla katalogeja lisensoidaan tekoälyn kouluttamiseen, synteettisen sisällön tuottamiseen ja muihin tekoälyn sovellustarkoituksiin. Näistä sopimuksista neuvotellaan ilman niiden musiikin esittäjien todellista osallistumista, joiden esitykset, äänet ja identiteetit antavat lisensoitavalle aineistolle sen arvon.

Huolemme ei kohdistu innovaatioihin, vaan siihen, että luovan työn tekijät ja musiikin esittäjät suljetaan ulkopuolelle päätöksistä, jotka koskevat heidän työtään ja sen käyttöä uusissa teknologioissa, ilman heidän suostumustaan ja asianmukaista korvausta. Samalla kun eurooppalaiset instituutiot vaativat vahvempia suojatoimia suostumuksen, läpinäkyvyyden ja ihmisen valvonnan osalta tekoälyssä, merkittäviä kaupallisia sopimuksia tehdään ilman musiikin esittäjien todellista osallistumista tai hyväksyntää.

Erityisen huolestuttavaa on, että Universal Music Group (UMG) on jo solminut tekoälykumppanuuksia esimerkiksi Udion ja Spotifyn kanssa samalla, kun se pyrkii hankkimaan musiikin esittäjiltä uusia tekoälyyn liittyviä käyttöoikeuksia päivitettyjen sopimusehtojen kautta. Yritys hankkia uusia tekoälyoikeuksia vasta sen jälkeen, kun tällaiset kumppanuudet on jo perustettu, korostaa sitä, että nykyiset levytyssopimukset eivät tarjoa selkeää tai riittävää perustaa tällaiselle käytölle.

Nykyisiä levytyssopimuksia ei ole neuvoteltu generatiivisen tekoälyn liiketoimintamalleja silmällä pitäen, eikä voida olettaa, että ne antaisivat luvan käyttää musiikin esittäjien esityksiä, ääntä tai identiteettejä generatiivisen tekoälyn tarkoituksiin. Siksi torjumme kaikki oletukset siitä, että nykyiset sopimukset tai alan käytännöt antaisivat tällaisen valtuutuksen.

Sama huoli koskee myös studiomuusikoita, joiden oikeuksista ei yleensä ole tehty kirjallisia sopimuksia, jotka valtuuttaisivat levy-yhtiöt edustamaan heitä tällaisissa tarkoituksissa. Vastustamme siksi jyrkästi kaikkia yrityksiä, joissa levy-yhtiöt katsovat olevansa oikeutettuja lisensoimaan studiomuusikoiden oikeuksia generatiivisen tekoälyn käyttöön.

Laajemmin tarkasteltuna nämä kehityskulut paljastavat kasvavan epätasapainon musiikkialalla. Tekoälyä koskevista sopimuksista neuvotellaan ilman musiikin esittäjien todellista osallistumista, eikä ole nähtävissä, että he saisivat oikeudenmukaisen osuuden heidän esitystensä, äänensä ja identiteettiensä hyödyntämisestä syntyvästä arvosta.

Musiikki ei ole pelkkää dataa. Se on inhimillistä ilmaisua, luovuutta ja kulttuuria. Tekoälyn tulevaisuuden musiikissa on perustuttava suostumukseen, läpinäkyvyyteen ja oikeudenmukaiseen korvaukseen.

Vetoomuksemme musiikkialalle

Musiikin esittäjien on oltava asianmukaisesti edustettuina kaikissa generatiivista tekoälyä koskevissa päätöksissä. Tekoälyn tulevaisuus musiikissa edellyttää läpinäkyvää lisensointia, aitoa suostumusta, asianmukaista tunnustamista sekä oikeudenmukaista korvausta. Työehtosopimukset ja muut kollektiiviset sopimusjärjestelyt ovat edelleen oikeutetuin ja kestävin tapa varmistaa, että tekijät saavat oikeudenmukaisen osuuden työnsä tuottamasta arvosta.

Kehotamme levy-yhtiöitä, tekoälykehittäjiä, digitaalisia alustoja, päättäjiä ja koko musiikkialaa käymään suoraa vuoropuhelua edustavien ammattiliittojen ja yhteishallinnointiorganisaatioiden kanssa. Näin voidaan varmistaa, että tekoälyn käyttöä musiikissa säädellään kollektiivisesti neuvoteltujen toimintamallien kautta, jotka perustuvat suostumukseen, läpinäkyvyyteen ja, oikeudenmukaiseen korvaukseen sekä taiteellisten oikeuksien, inhimillisen luovuuden ja kulttuurisen eheyden kunnioittamiseen.

Tekoälyn kehittyessä musiikin esittäjien on säilytettävä todellinen määräysvalta siihen, miten heidän teoksiaan, esityksiään, ääniään ja identiteettejään käytetään.

Ystävällisin terveisin,
Allekirjoittaneet pohjoismaiset taiteilijoita ja musiikin esittäjiä edustavat ammattiliitot ja järjestöt

Sara Indiro
Chair, Danish Artists Union and Performex

Thomas Sandberg
Chair, Danish Musicians’ Union

Marius Øvrebø-Engemoen
CEO, GramArt

Trine Kaae Jorst
Head of Legal, Performex

Mia Kari
Chair, Finnish Musicians’ Union

Hans Ole Rian
President, CREO

Stefan Lagrell
CEO, Swedish Artists’ and Musicians’ Interest Organisation (SAMI)

Karin Inde
Chair, Swedish Musicians’ Union

Gunnar Jönsson
Chair, and the Swedish Union of Professional Musicians (Symf)

Gunnar Hrafnsson
Chair, Icelandic Musicians’ Union (FÍH)

Järjestöt, jotka tukevat tässä lausunnossa esitettyjä periaatteita ja huolenaiheita

Benoït Machuel
General Secretary, FIM – International

Nacho Carcía Vega
Federation of Musicians President, IAO