Raskasta arkea ja jatkuvaa stressiä, kertovat musiikin opiskelijat kysyttäessä heidän taloudellisesta tilanteestaan. Haastetta tuottavat esimerkiksi töiden saaminen ja vaadittujen hankintojen kustantaminen. Toiveikkuutta ja luottavaisuuttakin alaa kohtaan kuitenkin löytyy.
Talouden synkät ajat näkyvät myös opiskelijoiden arjessa. Toimeentulovaikeudet ovat lisääntyneet viime vuosina, kun ahdinkoa syventävät inflaation ja hintojen nousun lisäksi asumistuen leikkaukset. Frank Studentsin tutkimuksen mukaan opiskelijoista kolmannes on joutunut tinkimään terveydenhoidosta ja joka neljännes ruoasta. Yli puolet opiskelijoista on vähentänyt kulutustaan viimeisen vuoden aikana.
Musiikin opiskelijoiden tilanne voi olla jopa muita haastavampi, sillä musiikin opiskelu vaatii usein rahallista satsausta esimerkiksi mestarikursseihin ja työvälineisiin, eritoten soittimiin. Ammattitaidon kartuttaminen voi vaatia paljonkin rahaa ilmaisesta koulutuksesta huolimatta. Kysyimme tulevaisuuden tekijöiltä, millainen heidän taloudellinen tilanteensa on, ja miltä alan näkymät vaikuttavat.
Tuuli Kirveskoski tajusi 15-vuotiaana haluavansa ammattimuusikoksi. Pähkinänsärkijä-baletin taidekokonaisuus oli juuri räjäyttänyt tajunnan. Merkityksellisestä hetkestä huolimatta hän ei kuitenkaan koskaan ole pitänyt alavalintaansa erityisen fiksuna päätöksenä, ainakaan taloudellisesti katsoen. ”Pohdin, onko minulla varaa opiskella tätä alaa, ja ymmärsin riskit”, hän sanoo.
25-vuotias Kirveskoski opiskelee tällä hetkellä Tampereen ammattikorkeakoulussa musiikkipedagogiksi pääinstrumenttinaan käyrätorvi. Hän haluaa toimia soitonopettajana sekä mahdollisesti myös esiintyjänä ja orkesterimuusikkona. Kirveskoski haki lukion jälkeen Tampereen konservatoriolle muusikon opintoihin ja muutti myös samalla omilleen. Tuolloin hän nosti ensimmäisen kerran opintolainaa.
”Laina on aina riittänyt hyvin elämiseen. Siten minun ei ole tarvinnut käydä niin paljoa töissä, vaan olen sen sijaan pystynyt soittamaan paljon”, hän kertoo. ”Lainalla eläminen on kuitenkin jatkuvaa stressiä. Minua huolettaa, miten maksan kaiken takaisin. Yritän kuitenkin olla murehtimatta sitä liikaa.”
Opiskelun lisäksi Kirveskoski on kehittänyt itseään ammattilaisena mestarikurssien avulla. Kurssit maksavat yleensä satoja euroja, mikä voi olla opiskelijalle huomattava summa. Hän on saanut onneksi tukea kurssien kustannuksiin. Kirveskoski osallistui viime kesänä mestari- ja orkesterityöskentelykurssille Tukholmassa, mikä oli sinänsä ilmainen, mutta asumiseen ja elämiseen oli käytettävä noin tuhat euroa. Taloudellinen niukkuus on estänyt häntä hakemasta joillekin kursseille ja kesäleireille, joille hänen olisi ollut mielestään hyvä osallistua ja joille häntä on kannustettu menemään.
”Kursseilla ja leireillä saa kuulla uusia näkemyksiä eri opettajilta, ja osallistuminen on todella antoisaa ja kehittävää. Lisäksi niillä pääsee verkostoitumaan alan ihmisten kanssa, mikä on tärkeää myös työmahdollisuuksien kannalta.”
Rahaa on kulunut opiskelun aikana muutoinkin matkustamiseen, sillä Kirveskoski käy osan soittotunneistaan Helsingissä toisella opettajalla. Kahden opettajan järjestelyyn päädyttiin opettajan suosituksesta. Kirveskoski maksaa itse matkat Helsinkiin.
Tällä hetkellä Kirveskoski tekee henkilökohtaisen avustajan töitä noin kerran viikossa. Enempiin työtunteihin ei ole aikaa, ellei nipistä soiton harjoittelusta, ja palkka on kohtalaisen vaatimaton. Hän on myös tehnyt yksittäisiä sijaisuuksia soitonopettajana sekä keikkamuusikon töitä. Suhteiden tärkeys on hänen mielestään korostunut työkentällä. Ennen korkeakouluopintoja
Kirveskoski ajatteli saavansa tutkinnon aikana enemmän sijaistuksia, mutta tilanne ei ole ollut odotuksien mukainen. Sijaisuusmahdollisuudet vaihtelevat huomattavasti opiskelijoiden välillä, usein instrumentin mukaan.
Musiikin opiskelijoiden tilannetta hän kuvaa tiukaksi. Monet toimivat pitkälti apurahojen ja tukien varassa. Isot menot tekevät tilanteesta hankalamman kuin muiden alojen opiskelijoilla. ”Monet muiden alojen opiskelijat tuntuvat esimerkiksi matkustavan enemmän kuin me. Luultavasti käytämme vaikkapa vanhemmilta saadun tuen soitinhankintoihin emmekä muihin asioihin”, hän pohtii. ”Tämänhetkinen opintotuen lainapainotteisuus ei toimi kovin hyvin, varsinkaan musiikin alalla. Monet eivät myöskään pysty käymään töissä, koska harjoittelu vie niin suuren osan ajasta.”
Entäpä miten tilannetta parannettaisiin? Kirveskoski toivoisi, että rahastot ja säätiöt tarjoaisivat entistä enemmän tukea matalammalla kynnyksellä. Hänestä on ymmärrettävää, että hakijoita on paljon, mutta tämänhetkinen systeemi on raskas ja kuormittava. Kirveskoski sai muutama vuosi sitten Pirkanmaan kulttuurirahastolta apurahan ammattitason soittimen hankintaan. Ilman apurahaa hän ei luultavasti olisi pystynyt kustantamaan soitinta.
Musiikkipedagogin opintojen jälkeen Kirveskoski toivoo ensisijaisesti työllistyvänsä. Hän on harkinnut myös maisteriopintoja, mutta ne eivät tällä hetkellä tunnu aivan ajankohtaisilta. Hän on myös miettinyt hakevansa varusmiessoittokuntaan, jotta työllistymismahdollisuudet laajenisivat.
Kirveskoskea huolettaa, että musiikkiala muuttuu entistä enemmän yksityistahojen rahoittamaksi. Tämä saattaa hänen mukaansa kaventaa sitä, millaista musiikkia rahoitetaan, ja johtaa siihen, että yhä useampi jää kokonaan ilman rahoitusta.
Hyviä enteitäkin alan näkymistä löytyy. Musiikkikenttää arvostetaan edelleen, ja alan toimijat haluavat uudistaa toimintaansa ja löytää uusia kohderyhmiä. Siten lisätään saavutettavuutta ja vahvistetaan taloutta, hän sanoo.
Antti Heinonen, 27, löysi paikkansa musiikkiteatterin opinnoista muusikon tutkinto-ohjelmasta monen vuoden näyttelijähaaveiden jälkeen. Heinonen haki näyttelijän koulutuksiin useana vuonna ja opiskeli samalla kansanopistoissa ja yksityiskouluissa musiikkia, tanssia ja teatteria. Tie ammattikorkeakouluopintoihin on vaatinut valtavasti työtä sekä taiteen että palkan eteen. Pelkästään opistotasoisiin koulutuksiin hän on joutunut sijoittamaan noin 16 000 euroa.
Heinosen taloudellinen tilanne on koko opintojen, sekä opisto- että korkeakoulutasoisten, ajan ollut tiukka. Hän on tehnyt töitä aina kun mahdollista – kesäisin sekä oppituntien ulkopuolella. Työkokemusta on kertynyt niin vuokratyöyrityksien listoilta, lihatiskiltä kuin henkilökohtaisen avustajan pestistäkin. Tampereella töitä on ollut tarjolla aiempaan kotikaupunkiin Helsinkiin verrattuna vähän, vaikka Heinonen on ollut hyvin aktiivinen tarjoamaan itseään monenlaisiin työtehtäviin.
”Korona-aika söi säästöni, kun tulotasoni romahti. Lähes täysin läsnäolopakollisia opintoja on myös hyvin vaikeaa sovittaa yhteen työnteon kanssa”, hän kertoo.
Vaikka korkeakoulussa opinnot ovat ilmaisia, ovat muut elämisen kulut nousseet huomattavasti, minkä takia tilanne on edelleen haastava. Lisäksi musikaaliartisteilta vaaditaan erityisosaamista, jonka kartuttamiseksi Heinonen on käynyt ylimääräisillä tanssitunneilla sekä tietenkin katsomassa teatteria.
”Alalla painotetaan usein, että käykää katsomassa musikaaleja mahdollisimman paljon. Liput ovat kuitenkin hyvin kalliita opiskelijalle”, hän sanoo. ”Moni opiskelija satsaa myös instrumenttiopintoihin ja soittimiin. Lisäksi self-tapeja tehdessä parempilaatuisilla välineillä voi olla väliä lopputuloksen kannalta.”
Viime syksynä Heinosen taloudellinen tilanne tiukentui entisestään, kun työnantaja ei maksanutkaan hänelle kuuluvaa palkkaa. Saatavia kertyi jopa tuhansia euroja, ja tilanne on selvittelyssä edelleen. Liiton asianajaja on onneksi ollut asiassa apuna. Yhtäkkinen muutos budjetissa pakotti Heinosen nostamaan opintolainaa, jota hän on tähän asti vältellyt.
”Tavoitteenani oli valmistua ilman velkataakkaa, ja velan nostaminen tuntui pitkään pahalta ajatukselta. Olen ollut aina hyvin tarkka rahoistani”, hän kuvaa. ”En stressaa nyt ottamaani lainamäärää, sillä voisi sitä olla huomattavasti enemmänkin. Tiedän monia, joiden tilanteessa en itse varmaan saisi öitäni nukutuksi.”
Heinosen mukaan musiikkiteatterin opiskelijoiden keskuudessa on yleistä, että takana on aiempia opintoja ja hyvin paljonkin opintolainaa. Hän itse on pyrkinyt maksamaan kaikki kulunsa työnteolla. Se on merkinnyt sitä, että vapaa-aikaa on ollut hyvin vähän, eikä lomia ole pahemmin pidelty. Se on ollut raskasta, ja ideaalitilanteessa Heinonen saisi keskittyä täysillä opintoihin. Hänestä töiden teko opintojen ohella ei myöskään ole kovin tehokasta, sillä se venyttää valmistumista.
Talousasiat tulevat usein opiskelijatovereiden kanssa puheeksi. Heinonen painottaa, että toisin kuin yleensä luullaan, opiskelijat eivät todellakaan ”ryyppää rahojaan”. Harvalla on rahaa mihinkään ylimääräiseen. Asumistuen muutos asumislisäksi vaikeutti monen opiskelijan asemaa entisestään kesän toimeentulon kannalta. ”Sanotaan, että opinnot ovat opiskelijan työtä, mutta ei opintopisteillä vuokraa makseta.”
Loppuvuonna Heinonen on onnekkaassa asemassa, sillä hän on päässyt sekä kesäksi että syksyksi harjoitteluihin yksityisiin teattereihin. Sen myötä hän pääsee kartuttamaan opintoja sekä tuloja. Hän on alan uhkakuvista, kuten heikentyneestä työllisyydestä ja kovasta kilpailusta, huolimatta toiveikas: musiikkiteatteri on saanut vakaampaa ja merkittävämpää jalansijaa kulttuurimaailmassa.
”Musiikki ja teatteri ovat aina muodissa.”
Myös säveltämisen opiskelu vaatii isoja rahallisia panostuksia, sanoo esittävää ja luovaa säveltaidetta opiskeleva Augustus Yrjölä. Pitkän tauon jälkeen 30-vuotias Yrjölä päätyi takaisin musiikkialan opintoihin ensin Lahden konservatoriolle ja sitten Tampereen ammattikorkeakouluun. Hän soitti nuorempana Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla huilua B-tutkintoon asti.
”Taloustilanteeni on hyvin tiukka, hyvä kun raha riittää edes ruokaan. Minun on vaikea saada töitä muusikon papereilla. Joitakin sovittajan ja editoijan freelance-töitä olen onneksi saanut, ja ensimmäinen tilaustyöni on suunnitteilla”, Yrjölä kertoo.
Rahaa elämiseen hän on aiemmin tienannut esimerkiksi kaupan kassalta, orkesterisijaisuuksista sekä rakennusalan töistä. Nyt Yrjölä elää kuitenkin osatyökyvyttömyyseläkkeen turvin, sillä hän vammautui muutama vuosi sitten lasketteluonnettomuudessa. Onnettomuuden myötä hänen oikean kätensä toimintakyky on heikentynyt, eikä esimerkiksi soittaminen ole enää samalla tavoin mahdollista kuin ennen.
”Saamani tuki ei riitä sävellysopinnoissa vaadittaviin musiikillisiin hankintoihin. Opintoihin ja työhön tarvitaan esimerkiksi hyvä tietokone, MIDI-koskettimet, oikeita soittimia, ohjelmistoja sekä tietysti paljon partituureja”, hän luettelee.
”Tietotekniset välineet ja ohjelmistot maksavat jo itsessään tuhansia euroja, kun mukaan lasketaan myös erilaiset äänikirjastot. Ilman kunnollista tietokonetta taas on mahdotonta opiskella, eritoten siksi, että sävellysopetus pidetään etänä. Opetukseen on todella vaikea osallistua pelkällä puhelimella.”
Yrjölä sai juuri apurahan tietokoneen hankintaa varten Tukilinja-säätiöltä, joka myöntää apurahoja vähävaraisille ja toimintarajoitteisille yksityishenkilöille. Pääinstrumenttinsa eli pianon hän hankki osamaksulla. Partituureja ja nuottipapereita on kuitenkin jäänyt opintojen aikana ostamatta taloudellisen tilanteen vuoksi: yksi partituuri voi maksaa jopa sata euroa. Nuottien hankinta ja kerääminen on kuitenkin säveltäjänä kehittymisessä hyvin olennaista.
Taloudellisista vaikeuksista huolimatta säveltäjän ura ja musiikki on ollut Yrjölän pitkäaikainen haave, ja palo alaa kohtaan on suurempi kuin huoli toimeentulosta. Hän toivoo työllistyvänsä tulevaisuudessa säveltäjänä ja teoriaopettajana. Seuraavaksi hän hakee työskentelyapurahaa oopperasävellystä varten. Lähitulevaisuudessa hän aikoo myös hakea sävellysopintoihin Pariisin konservatorioon, mikä vaatii vielä nykyistäkin suurempia taloudellisia satsauksia. Sitä varten Yrjölä nostaa opintolainaa, jota ilman hän on vielä tähän asti pärjäillyt ja jota hän on ikään kuin säästänyt ulkomaan opintoja ajatellen. Velkaantuminen huolettaa kovasti jo etukäteen, mutta ilman sitä opiskelu ulkomailla ei onnistu.
Hän toivoo, että musiikin opiskelijoita tuettaisiin enemmän sekä valtion että rahastojen toimesta. Hänen mukaansa musiikin opiskelijat ovat muihin opiskelijoihin verrattuna hyvin tiukoilla erinäisten vaadittujen hankintojen takia. Yrjölä itse haki nuorena apurahaa huilua varten monta kertaa ennen kuin viimein sai sen.
”Tuntui, että apurahat menivät ensisijaisesti niille, joilla on taustaa, sukua ja suhteita musiikkipiireissä. Luulen, että tilanne on kuitenkin parantunut ajan saatossa”, hän pohtii.
Hänestä on surullista, että kulttuurista nipistetään jatkuvasti ja että opiskelun taloudelliset edellytykset ovat niin vaikeasti saavutettavissa. Hän nauttii musiikista valtavasti ja haluaa tehdä sitä muille.
”Mitä olisimme ihmiskuntana ilman kulttuuria? Se yhdistää meitä ja tuo niin paljon nautintoa, iloa ja lohtua. Samaan aikaan ihmiset joutuvat harkitsemaan tarkkaan, voiko tälle alalle edes hakea opiskelemaan taloudellisen
vaaran takia.”
Teksti ja kuvat: Silja Kinnunen
Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 3/2026.