Soitinseurat yhteisöllisyydenasialla

Suomella on maine yhdistysten ja järjestöjen luvattuna maana. Maine ei ole tuulesta temmattu, ja olisikin vaikea kuvitella musiikkibisneksemme pyörivän ilman kolmannen sektorin toimijoita. Näkyviä esimerkkejä tästä ovat soitinseurat, jotka järjestävät musiikkitapahtumia ympäri maata. 

Soitinseurat ovat rekisteröityjä yleishyödyllisiä yhdistyksiä, jotka keräävät yhteen kyseisen instrumentin soittajat, opettajat, opiskelijat ja muut ystävät. Festareiden, kilpailujen ja konserttisarjojen takaa löytyy monesti vähintään yksi ellei useampi yhdistys, järjestö, soitinseura tai -kerho, joka hoitaa tapahtumien käytännön pyörittämisen ja rahoituksen hakemisen. Huomattava osa korkeankin profiilin tapahtumista pyörii pitkälti vapaaehtoisvoimin ja rakkaudesta lajiin. 

Musiikkikilpailujenkin taustalla vaikuttavia kotimaisia soitinyhdistyksiä ovat muun muassa Suomen Huiluseura ry, Suomen Oboe ja Fagottiseura ry, Suomen Kontrabassoklubi ry ja Suomen Harpistit ry. Muita esimerkkejä ovat esimerkiksi Suomen Klarinettiseura ry, Suomen Saksofoniseura ry, Pasuuna ja Tuubaseura SuPaTuS ry sekä Suomen Käyrätorviklubi ry, joka on perustettu niinkin varhain kuin vuonna 1973. Myös Suomen Trumpettikilta ry on aikuiseen ikään ehtinyt soitinyhdistys (perustettu vuonna 1977). Kaikkein vanhin suomalainen soitinseura on urkutaidetta ja -taiteilijoita esiin nostava Organum-seura ry, joka on perustettu jo vuonna 1964.

Pari viime vuotta itse kipparoimani Suomen Alttoviuluseura ry on järjestänyt valtakunnallisia alttoviulukilpailuja vuodesta 1991 lähtien. Yhtenä tärkeimmistä motiiveista seuran perustamiseen vuotta aiemmin oli ollut nimenomaan se, että kilpailun järjestäminen ja tarvittavien avustusten haku koettiin järkeväksi yhdistyksen kautta. 

Tavoitteena yhdistäminen

Soitinseurojen toiminnan ytimessä on tietenkin paljon muutakin kuin kilpailujen järjestämistä. Ne pyrkivät toiminnassaan tuomaan yhteen niin nuoria kuin kokeneita soittajia aloittelijoista harrastelijoihin ja opiskelijoista aina huippuammattilaisiin asti. Esimerkiksi Suomen Klarinettiseura tiivistää oman tehtävänsä nettisivuillaan siten, että se on ”valtakunnallinen puhallinyhdistys, jonka tehtävänä on toimia suomalaisten klarinetistien yhdyssiteenä ja edistää soittimen tuntemusta. Seuran jäseniin kuuluu klarinettitaiteilijoita, orkesterimuusikoita, sotilassoittajia, soitonopettajia sekä kasvava joukko klarinetinsoittoa harrastavia lapsia, nuoria ja aikuisia. Toimintaan kuuluu muun muassa klarinetinsoittoon liittyvistä asioista uutisoiminen, kotimaisista klarinettikonserteista informoiminen ja erilaisten klarinettitapahtumien järjestäminen.”

Espoon musiikkiopiston apulaisrehtori ja Tapiolan nuorten sinfonikoiden intendentti Laura Clewer on puheenjohtajana noin 260-jäsenisessä Suomen Oboe- ja Fagottiseura SOFS:ssa. ”Koen, että halutessamme meidän on mahdollista tavoittaa soittajat valtakunnallisesti hyvin”, hän kertoo. ”Seura järjestää vuosittain jäsenilleen useita tapahtumia, joissa pääpaino on yhteissoitossa. Viime vuosina ne on suunnattu erityisesti lapsille ja nuorille, jotka halutaan koota yhteen tapaamaan muita soittimien harrastajia. Parhaimmillaan yhteissoittotapahtumissa on ollut jopa yli 100 osallistujaa.”

SOFS järjestää syksyllä 2025 Turun tuplaröörikilpailun, sikäli kun rahoitus saadaan järjestymään. Soitinyhdistysten tapahtumatuotanto nimittäin pohjaa vahvasti apurahoihin ja muihin avustuksiin. Jäsenmaksuista leijonanosa menee yleensä toiminnan pyörittämisen kuluihin. Toisaalta yhdistystoiminnan ytimessä on vapaaehtoistyö. ”SOFS täyttää ensi syksynä 40 vuotta, ja tavoitteena on silloin järjestää juhlaseminaari, jonka yhteydessä käytäisiin keskustelua myös puhallinmusiikin tulevaisuudesta. Mikäli juhlaseminaari pystytään toteuttamaan, mukaan on tarkoitus kutsua oppilaitosten ja orkestereiden kautta kaikki Suomen oboistit ja fagotistit: myös he, jotka eivät ole seuran jäseniä”, Clewer sanoo.   

Paikallista, valtakunnallista ja kansainvälistä toimintaa

Valtakunnallisiin soitinyhdistyksiin liittyy usein kansainvälinen ulottuvuus. Monet soitinseurat toimivat osana kansainvälistä kattojärjestöä, joka järjestää maailmanlaajuisia kongresseja, kilpailuja ja muita tapahtumia. Yksi seurojen tärkeistä tehtävistä onkin vahvistaa kotimaisten soittajien, pedagogien ja opiskelijoiden yhteyksiä ja verkostoja maailmalle. Niiden kautta suomalaiset muusikot ovat päässeet esiintymään, opettamaan ja luennoimaan kansainvälisissä yhteyksissä. Oletettavasti myös epävirallista verkostoitumista on tapahtunut.

Osa seuroista on ollut järjestämässä kansainvälisiä tapahtumia Suomeen. Mitä isommasta tapahtumasta on kysymys, sitä useampi taho asiaan yleensä liittyy. Esimerkiksi helmikuussa 2020 järjestetyssä Helsinki Harp Festival -tapahtumassa yhteistyötä tekivät Suomen Harpistit ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, Tampereen kitaratapahtuman nuorten kilpailussa kesäkuussa 2025 puolestaan Suomen Kitaransoiton Opettajat ry sekä Tampere Guitar Festivalin kannatusyhdistys. Suomen Huiluseura järjestää tämän vuoden lokakuussa yhteistyössä Sibelius-Akatemian kanssa kansainvälisen huilufestivaalin, Finnish Flute Festivalin Helsingin Musiikkitalossa. Edellinen vastaava järjestettiin vuonna 2022, ja se kokosi yhteen jopa 500 huilunsoitosta kiinnostunutta.    

Oma lukunsa ovat paikallisesti operoivat yhdistykset. Esimerkkinä voi mainita nyt toukokuussa kisatun Tampereen pianokilpailun, jonka yhtenä järjestävänä tahona oli Tampereen Pianoseura ry. Sen toimintaan kuuluu myös vuosittaisten Pirkanmaan pianofestivaalin ja kesäkuisen pianoleirin järjestäminen. Kitaristeilta löytyy vuonna 1987 perustetun Suomen Kitaransoiton Opettajat ry:n jatkoksi ainakin Helsingin-, Kotkan- ja Turun Kitaraseurat. Vuonna 1971 perustettu Tampereen Kitaraseura ry on yksi vanhimmista kotimaisista soitinseuroista. Muista soittimista ainakin harmonikkakerhoja löytyy usealta paikkakunnalta. Aktiiviset paikallisyhdistykset ovat tärkeitä ja näkyviä osia kuntien kulttuuripalvelujen kokonaisuudesta. 

Konsertteja, koulutusta ja kaikenlaista

Soitinyhdistykset järjestävät myös erilaisia näkyvyystempauksia. Sellaisena voi pitää esimerkiksi Helsingin keskustakirjasto Oodissa joulukuussa 2023 järjestettyä yli 70-henkisen käyrätorviorkesterin konserttia. Suomen Käyrätorviklubin puheenjohtaja Tanja Nisosen mukaan keikka oli osa yhdistyksen 50-vuotisjuhlintaa. ”Vuosikymmenten aikana klubista on
kasvanut keskeinen toimija suomalaisessa käyrätorvikulttuurissa. Se on toiminut esikuvana useille muille pohjoismaisille torviyhdistyksille, kuten Norsk Hornklubbille, Svenska Hornsällskapetille ja Den Danske Valthornklubbille. Klubi käynnisti myös Pohjoismaisen käyrätorviseminaariperinteen, joka järjestettiin ensimmäisen kerran Limingassa vuonna 1975”, Nisonen kertoo. Yhdistyksen suurimpana ponnistuksena hän pitää yhdessä International Horn Societyn kanssa järjestettyä kansainvälistä symposiumia Lahdessa 2002. 

”Klubin hallitukseen on tietoisesti koottu käyrätorvisteja soiton eri alueilta: on orkesterimuusikkoja, pedagogeja, opiskelijoita ja harrastajia. Klubi esimerkiksi ylläpitää kattavaa nuottikokoelmaa, myöntää matka-apurahoja ja tukee käyrätorvimusiikin säveltämistä ja sovittamista”, Nisonen sanoo. ”Uudempana perinteenä olemme osallistuneet Suomen Punaisen Ristin joulukeräyssoittoon vuodesta 2018 lähtien.” Kuten useilla muillakin soitinseuroilla, myös Käyrätorviklubilla on oma Postitorvi-niminen jäsenlehtensä tiedottamista ja muuta jäsenistöä kiinnostavaa sisältöä varten. 

Koulutus on monelle seuralle tärkeässä asemassa mestarikurssien, koulutustilaisuuksien ja seminaarien myötä. ”Sillä on keskeinen sija myös meillä, koulutustilaisuuksia järjestetään vähintään kahdesti vuodessa ympäri maata. Keväisin ohjelmassa on usein mestarikursseja ja lastentapahtumia, kun taas syksyn tilaisuudet tarjoavat opetusta ja yhteissoittoa erityisesti aikuisille harrastajille”, Nisonen toteaa. Seurat toimivatkin usein tiiviissä yhteistyössä oppilaitosten ja pedagogisten yhdistysten kanssa. 

Suurin osa soitinseuroista näyttäisi toimivan lähinnä klassisen musiikin kentällä, mutta esimerkiksi Suomen Saksofoniseura ry kokoaa yhteen fonisteja genrestä riippumatta. Puheenjohtaja Olli-Pekka Tuomisalon mukaan seura pyrkii resurssiensa ja kykyjensä mukaan palvelemaan koko kenttää. ”Jäsenmäärämme on vähän alle 200. Järjestämme kerran vuodessa tapahtumapäivän, jonka yhteydessä on yleensä koti- tai ulkomaisen huippuartistin konsertti, mahdollisesti myös mestarikurssi. Toisinaan myös vintage-soittimien ja muun materiaalin näyttely, ja milloin mitäkin aktiviteettia”, hän kertoo. ”Tiedotamme jäsenistöämme kaikesta mahdollisesta saksofoniin liittyvästä, muun muassa konserteista, mestarikursseista ja julkaisuista.”  

Yhdistystoiminnan ilot ja kirot

Yhdistysten yleisiä jäsenistön tiedottamisen ja aktivoinnin tapoja ovat muun muassa verkkosivujen ja sosiaalisen median tilien ylläpito ja päivittäminen. Soitinseurojen hallituksissa vastuutehtäviä löytyy viestinnän lisäksi puheen- ja varapuheenjohtajan, sihteerin, taloudenhoitajan ja muista vastaavista rooleista.

Digitalisaatio on tuonut yhdistyksille paitsi runsaasti opeteltavaa, myös liudan hyötyjä. Kansainvälinen tai koko maan kattava verkostoituminen ei vaadi enää Finnairin kulta-asiakkuutta, vaan tietotekniset apuvälineet mahdollistavat tehokkaan toiminnan myös etänä. Rajallisilla resursseilla operoivilla yleishyödyllisillä yhteisöillä on mahdollisuus säästää paljon
esimerkiksi markkinointi- tai koulutuskustannuksista. 

Soitinyhdistysten järjestämät tapahtumat ovat oivia verkostoitumismahdollisuuksia. Niin meillä kuin muuallakin tuskaillaan kuitenkin saman, kenties nykyaikaan liittyvän ilmiön kanssa: nuoria voi välillä olla vaikea saada mukaan toimintaan. Onko yhdistystoiminnan kulta-aika sittenkin hiipumassa? Toisaalta samaan aikaan näkyy merkkejä siitä, että kun uusia soitinseuroja syntyy, toiminta voi ainakin alkuun olla hyvinkin aktiivista ja innostunutta. Tulevaisuuden ja jatkuvuuden kannalta onkin tärkeää, että nuorilla on mahdollisimman matala kynnys niin toimintaan osallistumiseen kuin sen suunnitteluunkin. Toivon mukaan jatkossa tiedostetaan entistä paremmin yhdistysten rooli koko kulttuurikenttää hyödyttävinä toimijoina.

Teksti: Jussi Aalto

Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 3/2025.