Muusikoita kurittavat nyt kulttuurialan leikkaukset, koronan jälkivaikutukset, yleisön ostokäyttäytyminen ja musiikkimaun muutos. Neljä suomalaista freelanceria kertoo, miten ongelmat näkyvät konkreettisesti ja mitä niiden korjaamiseksi voisi tehdä.
Saksofonisti William Suvanne: Muusikkoa ei voi korvata koneella
”Alan työtilanne on polarisoitunut. Osalla on enemmän töitä kuin koskaan, mutta kaikille niitä ei riitä. Etenkin puhaltajilla keikat ovat kiven alla”, sanoo saksofonisti William Suvanne.
Suvanne muistaa, kuinka vielä 20 vuotta sitten lähes jokaisella laulajalla oli oma bändi. Nykyään moni artisti turvautuu taustanauhoihin. Musiikkimaku on muuttunut, ja samalla kysyntä elävälle soitolle on hiipunut. ”Tiedostan olevani onnekas. Saan soittaa kesällä Erika Vikmanin bändissä, ja keikkoja on varattu jo pitkälle syksyyn”, hän sanoo.
Keväällä Suvanne päätti jättää työnsä opettajana ja hypätä tuntemattomaan. Hän halusi keskittyä musiikkiklubi Lobby Myyrmäen sekä Vantaan kesälavan pyörittämiseen. Näihin paikkoihin hän buukkaa ainoastaan niitä esiintyjiä, joilla on oikea bändi lavalla. ”Livemusiikin ja oikeiden soittimien herättämää tunnetta ei voi korvata koneella. Uskon ja toivon, että yhä yleistyneille taustanauhoille syntyy vastareaktio ja ihmiset alkavat vaatia aitoutta.”
Ei seiniä, vaan esiintyjiä
Suvanne on huolissaan siitä, että musiikkikenttä on ajautumassa kurimukseen. Erityisen kipeältä tuntui, kun Jazzliitto ilmoitti keväällä peruvansa syksyn kiertueet leikkausten vuoksi. ”Olen itsekin ollut Jazzliiton kiertueilla, esimerkiksi vuonna 2018 soitin 25 konserttia ympäri Suomen”, hän kertoo. ”Surkeinta on se, että valtiotasolla puhutaan pienistä summista, mutta meidän alallamme silläkin rahalla saa paljon aikaan. Esimerkiksi puolella miljoonalla kustannettaisiin 70–80 sellaista kiertuetta, joita Jazzliitto on aiemmin järjestänyt.”
Jos Suvanne saisi päättää, kulttuurin tukea ohjattaisiin erityisesti freelancemuusikoille. ”Rahaa pitäisi käyttää kiertueisiin ympäri Suomea. Haluaisin myös nähdä klubeja, joihin sekä muusikoiden että yleisön olisi matala kynnys tulla. Niiden ei tarvitse olla hienoja ja näyttäviä – rahat kannattaa käyttää esiintyjiin, ei seiniin.”
Suvanteen mukaan juuri tällaiset tilat auttaisivat yleisöä löytämään uusia artisteja ja musiikkityylejä. ”Elävä musiikki ansaitsee tilansa. Kun soittajat ovat oikeasti lavalla, syntyy jotain sellaista, mitä mikään taustanauha ei voi tarjota.”
Kanteleensoittaja Senni Eskelinen: Meillä ei ole varaa menettää muusikoita muille aloille
”Tilanne on muuttunut nopeasti todella apeaksi. Keikat koostuvat yhä enemmän yksittäisistä projekteista, eikä tulevaisuudesta tiedä”, Senni Eskelinen sanoo. Eskelinen on vakiinnuttanut paikkansa musiikkikentällä sähkökanteleen soittajana. Harvinaisempana instrumenttina se on avannut ovia monenlaisiin projekteihin. Vastikään hänelle myönnettiin puolen vuoden apuraha Taikelta, mikä mahdollistaa kahden albumin viimeistelyn.
”Freelancereiden työt tulevat pienistä puroista. Omalla kohdallani etenkin teattereista ja yhdistyksistä, ja juuri nämä toimijat ovat nyt vaikeuksissa. Ne ovat täysin riippuvaisia valtiontuesta, jota leikataan surutta. Siksi omatkin työmahdollisuudet sillä puolella ovat yhä tiukemmassa.”
Koronapandemia totutti yleisön epävarmuuteen ja teki kotisohvasta entistäkin houkuttelevamman. Ostopäätös tehdään yhä lähempänä tapahtumaa, mikä tekee tapahtuman järjestämisestä yhä riskialttiimpaa, Eskelinen arvioi. ”Jos työt ovat selvillä vuoden päähän, se on freelancerille jo poikkeuksellisen hyvä tilanne. Mutta yleisö tekee päätökset todella spontaanisti. Moni pieni festivaali on jo kaatunut, koska lipunmyynti menee viime tinkaan.”
Opettajana Eskelinen on pyrkinyt valamaan nuoriin muusikoihin uskoa, mutta viime vuosina ajatukset ovat muuttuneet pessimistisemmiksi. ”Välillä olen miettinyt, kannattaako alalle enää ryhtyä. Totuus silti on, että meillä ei ole varaa menettää taitavia muusikoita muihin töihin. Mutta se on monella freelancerilla edessä, ja se on surullista”, hän sanoo. ”Meitä sähkökanteleen soittajia on onneksi harvassa, joten kysyntää on riittänyt. Soitin taipuu genrestä ja laatikosta toiseen, ja repertuaarimme ulottuu pienistä intiimeistä keikoista suuriin festareihin.”
Vaikka musiikin vientihankkeita tuetaan ja Suomi tähtää maailmalle, Eskelinen haluaa muistuttaa myös kotimaisen kulttuurikentän merkityksestä. ”Myös suomalainen musiikki ja erityisesti maakuntien kuulijat ansaitsevat huomiota. Nuoret musiikinharrastajat pitäisi saada pidettyä mukana. Nyt nopeat nettivideot vievät helposti huomion pois livekokemuksista.”
Basisti Sara Puljula: Kulttuurilta leikkaaminen on epäisänmaallista
Basisti Sara Puljulan mukaan kulttuurikentän muutos näkyy kaikessa – keikkojen määrässä, asenteissa ja arvostuksessa. Kesän kynnyksellä Puljula joutui työttömäksi kymmenen kuukauden työputken jälkeen, mutta hän kokee oman tilanteensa toistaiseksi kohtuulliseksi. ”Töitä on, mutta katkonaisesti”, hän kertoo. ”Nyt tosin iloitsen Ammuu!-orkesterin uudesta levyprojektista ja siitä, että Yökyöpelien alkuperäiskokoonpano kerätään vuosien jälkeen kasaan Sirkus Suosalon kiertueelle.”
Puljula ei ole ainoa, jolla on kalenterissa aiempaa tyhjempää. Keikkojen kuihtuminen näyttäytyy koko Suomea koskettavana ilmiönä. ”Festarit eivät uskalla palkata, jos artisti ei ole pinnalla. Muusikon pitää olla joko tunnettu tai halpa.”
Riskien välttely näkyy erityisesti Puljulan hyvin tuntemalla teatterikentällä. Hän on huomannut, että isojen, maailmalla menestyneiden musikaalien lisäksi Suomessa ei muuta juuri esitetä. ”Olen oppinut arvostamaan suunnattomasti niitä rohkeita teatterijohtajia, kuten Lahden kaupunginteatterin Lauri Maijalaa, jotka tekevät valintoja intohimolla”, hän sanoo.
Tiukka taloustilanne altistaa hyväksikäytölle
Puljula on huolissaan taloustilanteen lisäämästä epätoivosta, joka altistaa sumutukselle. Etenkin nuoria muusikoita hän patistaa pitämään pintansa. ”Epäselvät sopimukset ja laittomat työtarjoukset ovat valitettavan tuttuja minullekin. Neuvottelutaidot ovat yhä tärkeämpiä. Ja liiton juristiin kannattaa olla yhteydessä matalalla kynnyksellä.”
Yksi ratkaisuehdotus on, että palkkioista ja työehdoista puhuttaisiin avoimesti. ”Mikään ei muutu, jos olemme hiljaa”, Puljula sanoo. ”Siksi meidän pitää jakaa kokemuksia ja puhua avoimesti, mitä palkkioita alalla maksetaan ja minkälaisilla ehdoilla.”
Puljula muistuttaa, että suomalainen kulttuuriperintö on yksittäisten taiteilijoiden työstä syntynyttä. ”Revontulista emme voi ottaa kunniaa, mutta taiteensa eteen uhrautuneet ihmiset ovat kulttuurimme perusta. Maabrändiä rakennetaan tekojen, ei toimikuntien kautta. Sekä kansalaisten että valtiovallan pitäisi vihdoin ymmärtää, että leikkaukset nakertavat koko suomalaisen kulttuurin perustaa. Kulttuurin näivettäminen on epäisänmaallista toimintaa.”
Kitaristi Aki Hauru: Algoritmien kärjessä on ahdasta
”Pahalta näyttää”, sanoo Aki Hauru. Vielä keväällä 2020 Haurulla oli vahva usko, että musiikilla tulisi toimeen. Mutta sitten tuli korona. ”Se pani kaikki kanveesiin, eikä sieltä olla vieläkään noustu. Tänä kesänä on kyllä keikkoja oman orkesterin kanssa, mutta ei niillä laskuja makseta.”
Vuoden vaihteessa voimaan tulleet työttömyysturvan leikkaukset ovat konkretisoineet tilanteen vakavuuden monelle taiteilijalle, myös Haurulle. Hän uskoo, että tilanne tulee pian eskaloitumaan. ”Muusikot joutuvat etsimään uusia töitä. Eikä tämä koske vain meitä, vaan kaikkia silpputyöntekijöitä yhteiskunnassa. Maailma on siirtymässä kuukausipalkoista kohti keikkatyötä, vaikka yhteiskuntaa edelleen rakennetaan ainoastaan kuukausipalkan saajille.”
Samaan aikaan kilpailu tuista on kiristynyt äärimmilleen. ”Apurahojen määrä on puolitettu, mutta hakijoita on tuplasti enemmän. Ei sitäkään voi kaikille riittää”, Hauru sanoo.
Erityisen huolissaan Hauru on siitä, että kulttuuriin osoitetut leikkaukset osuvat kovimmin juuri sinne, missä rakennetaan tulevaisuuden osaamista. ”Suurinta vahinkoa on tehty ruohonjuuritason toiminnalle. Huolestuttavinta on harraste- ja opetustoiminnan heikkeneminen. Sen vaikutuksiin havahdutaan vasta vuosien päästä, mutta onko silloin jo myöhäistä?”
Haurun mukaan nykyajan freelancerin pitää esille päästääkseen olla yhtä lailla artisti, tuottaja, markkinoija ja influensseri. Mutta onko kaikille siltikään tilaa? ”Vaatimukset ovat kovemmat kuin koskaan, mutta saturaatiopiste lähestyy. Kaikki eivät voi olla algoritmien kärjessä. Toinen kysymys on, missä välissä muusikko tekee uusia biisejä, kun kaikki aika menee keikkojen myymiseen?”
Perustulo vapauttaisi resurssit
Konkreettiseksi ratkaisuksi Hauru ehdottaa perustuloa ja taiteilijapalkkaa. Hän näkee, että niistä on alettu taas puhua valtiollisella tasolla. Ainakin retorisella tasolla, jos ei vielä konkreettisesti. ”Sosiaaliturvan leikkaukset ovat tehneet tuhoa. Perustulo ja taiteilijapalkka vapauttaisivat valtavasti resursseja fiksumpaan käyttöön niin taiteilijoilta kuin sosiaaliturvan virkamieskoneistolta. Meidät olisi tulorekisterin avulla helppo tunnistaa ammattitaiteilijoiksi ja osoittaa suoraan taiteilijapalkan
piiriin. Olen aistivinani, että siihen ollaan pikkuhiljaa heräämässä”, Hauru sanoo.
Hauru kaipaa muutenkin laajempaa kulttuurista keskustelua. Hänen mukaansa taiteilijoiden pitäisi nyt avata suunsa rohkeammin. Muusikkojen liitolla on tässä näkyvä rooli jäsenistönsä edunvalvojana ja äänenkannattajana. ”Vielä 80- ja 90-luvuilla valtamediassa oli kulttuuriohjelmia ja ajankohtaiskeskusteluja, joissa puhuttiin taiteen sisällöistä. Se on ikävä kyllä katoavaa kansanperinnettä.”
Teksti: Jaani Länsiö
Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 3/2025.