Uudet sävellajit soivat Muusikkojen liitossa. Liittokokous uudisti hallintoaan, jonka tavoitteita selvitetään toisaalla tässä lehdessä.
Muutoksen ytimessä joudumme kohtaamaan ristiriitaisia tunteita niin organisaatiossa kuin mielemme sisällä. Kaipuu tuttuun ja turvalliseen herää, ja samalla koemme pelkoa tuntemattomasta tulevasta, toisaalta intoa jostakin aivan uudesta, jota voimme olla itse mukana luomassa. Usein pelkäämme samaa mitä toivomme. Tulemme repäistyiksi irti.
Kaikissa taiteissa tyylisuunnat ovat aina seuranneet toisiaan, eivätkä uuden tyylisuunnan luojat ole kyselleet keneltäkään lupia. Olisikin huolestuttavaa, jos uusi sukupolvi ei haluaisi ottaa ohjaksia käsiinsä. Menneen ajan tuotokset arvioidaan ajan saatossa perusteellisesti ja aikakaudesta jää lopulta jälkeen aikaa kestävä punnittu ja syvällinen materiaali. Ei bebop lopulta tappanut swingiä eikä dodekafonia romantiikkaa, ja karvalakkioopperatkin ovat elinvoimaisia yhä edelleen. Lopulta kaikki aikakaudet asettuvat omaksi helmekseen ajan kulun kauniiseen helminauhaan.
Liiton uusi hallitus on nyt käärinyt hihansa kainaloihin asti. Kaikkea ei onneksi tarvitse korjata, vaan paljon on ehjää ja jopa poikkeuksellisen hyvää. Muusikkojen liitto on aina ollut kokoaan vahvempi, uskottava ja luotettava toimija. Tästä, kuten monesta muustakin on kiittäminen pitkäaikaisen puheenjohtajan Ahti Vänttisen poikkeuksellista panosta liiton aseman kehittämisessä.
Olen aivan varma, että liittomme jatkaa vahvana ja yhtenäisenä, kaikki mahdolliset keinotekoiset rajat ylittävänä yhdistävänä toimijana. Musiikissa ei ole mitään rajoja. Nimenomaan musiikilla ne voidaan ylittää.
Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 3/2025.