Alttoviulisti Kirsikka de Leval Jezierski ja kontrabasisti Katri-Maria Leponiemi kertovat, miten ovat päätyneet soittamaan Berliinin suurimman oopperatalon Deutsche Oper Berlinin orkesteriin sekä millaista työarki on vaativien ohjelmistomäärien ja säästöpaineiden keskellä.
Deutsche Oper Berlin vihittiin käyttöön syyskuun lopulla 1961 kiristyneessä ilmapiirissä: kaupungin lähes kolmen vuosikymmenen ajan kahtia jakanutta muuria oli alettu pystyttää vain kuusi viikkoa aiemmin. Uusi, kaupungin suurin ooppera jäi muurin länsipuolelle, valtionooppera Staatsoper Unter den Linden ja Komische Oper Berlin taas itäpuolelle.
Charlottenburgin kaupunginosassa sijaitsevan Deutsche Operin konserttisaliin mahtuu reilusti yli 1 800 katsojaa. Oopperan orkesterissa soittaa lähes 130 muusikkoa. Heidän joukossaan ovat alttoviulisti Kirsikka de Leval Jezierski ja kontrabasisti Katri-Maria Leponiemi.
De Leval Jezierski on soittanut orkesterissa vuorottelevana sooloalttoviulistina vuodesta 2003 lähtien, jota ennen hän ehti soittaa lukuisissa kamariorkestereissa ja Hessenin radion sinfoniaorkesterissa. Hän soitti myös avustajana Berliinin filharmonikoissa ja Berliinin valtionoopperassa. ”Olen soittanut orkesterissa jo pitkään, mutta nautin edelleen suurten oopperoiden soittamisesta. Soitamme paljon Puccinia, Straussia, Verdiä ja Wagneria. Teosten vaihtuvuus on todella suuri. Saatamme soittaa viikon sisällä neljä eri oopperaa”, de Leval Jezierski kuvaa.
Katri-Maria Leponiemi aloitti Deutsche Operissa vuonna 2016. Myös hän viihtyy hyvin orkesterissa. Ennen Berliiniin tuloaan hän ehti kerätä kokemusta myös Helsingin ja Oulun kaupunginorkestereissa. Hänelle oli samantekevää soittaako hän sinfonia- vai oopperaorkesterissa. ”Pääasia oli aina, että minusta tulee basisti ja että saan soittaa.”
Suuria eroja sinfonia- ja oopperaorkesterissa soittamisen välillä muusikot eivät sinänsä näe. Selkeimpänä erona he pitävät sitä, että oopperaorkesterissa muusikkojen on oltava koko ajan valmiita reagoimaan mahdollisiin näyttämöllä tapahtuviin muutoksiin. ”Meidän on oltava aina hereillä ja valmiina reagoimaan yllätyksiin. Esimerkiksi näytöksessä saattaa olla eri laulajat kuin harjoituksissa tai edellisessä näytöksessä. Orkesterin pitää olla todella tarkkana”, Leponiemi toteaa.
Merkittäviä opettajia
Kirsikka de Leval Jezierski sai kipinän soittamiseen aloittaessaan viulunsoiton 5-vuotiaana Itä-Helsingin musiikkiopistossa. Samoihin aikoihin hän pääsi Helsingin Juniorijousissa kokeilemaan, miltä tuntuu soittaa yhdessä muiden kanssa. Ensimmäiset orkesterikokemukset tekivät häneen lähtemättömän vaikutuksen. ”Minulla oli alusta lähtien onnea opettajien kanssa. Musiikkiopiston aikaiset viulunopettajani Tiina Holmberg ja Lauri Karhumäki kuuluvat tärkeisiin opettajiini, samoin kuin Sibelius-Akatemian viulunopettajani Seppo Tukiainen ja alttoviulun opettajani Matti Hirvikangas, jonka opissa olin neljän vuoden ajan. Heillä kaikilla on ollut suuri vaikutus kehitykseeni.”
Alttoviuluun hän vaihtoi 14-vuotiaana ihastuttuaan sen tummaan ääneen. Siitä lähtien alttoviulu on ollut hänen soittimensa. Nykyistä soitintaan de Leval Jezierski on soittanut vuodesta 1998 lähtien. ”Käytössäni oli siihen asti ollut säätiön soitin Suomesta, mutta kun muutin ulkomaille, se oli palautettava. Minun piti siis löytää nopeasti uusi soitin. Päädyin lopulta täysin uuteen, englantilaisen viulunrakentajan Caroline Crowleyn valmistamaan soittimeen. Rakastuin siihen heti, vaikka soitin oli vielä ’raakile’, kun sain sen. Olen itse soittanut sen sisään ja siitä on tullut soittimeni.”
Katri-Maria Leponiemen elämään on alusta alkaen kuulunut musiikki, sillä kotona soittivat niin vanhemmat kuin myös sisarukset. Musiikki oli jo hänen lapsuudestaan asti niin itsestään selvä osa hänen elämäänsä, että hän ihmetteli, eivätkö kaikki ihmiset soitakaan jotakin soitinta. Oulusta kotoisin oleva Leponiemi aloitti pianonsoiton nelivuotiaana. Kontrabassoon hän siirtyi neljä vuotta myöhemmin. ”Minun piti valita orkesterisoitin pyrkiessäni musiikkiluokalle, ja päädyin kontrabassoon. Aluksi valintaani vaikutti sen suuri koko, mutta ajattelin myös, että luokallani ei ollut muita basisteja. Olen monilapsisesta perheestä ja päädyin kontrabassoon ehkä myös siksi, että minullakin olisi aivan oma ja tärkeä tehtävä”, hän kertoo.
”Ensimmäinen opettajani Oulussa oli Juha Nääppä. Olin hänen oppilaanaan 10 vuotta. Soitin myös heti lukion jälkeen vuoden verran hänen bassoryhmässään Oulun kaupunginorkesterissa. Juha on vaikuttanut ratkaisevasti siihen, että minusta tuli basisti. Hän on erittäin suvereeni perusopetuksessa, minun on ollut todella hyvä rakentaa sille pohjalle.”
Myös Leponiemeä Sibelius-Akatemiassa opettanut Juho Martikainen on vaikuttanut merkittävästi hänen kehitykseensä. ”Juho oli ensimmäinen ammattiopintojen opettajani. Sain häneltä paljon rohkeutta ja kannustusta, ja hän rohkaisi minua lähtemään vaihtoon. Hän vaati musiikin tekemistä ja piti samalla huolen myös perusteknisestä osaamisesta. Juholla on syvä analyysi kontrabasson soitosta. Toinen Siban opettajani teki vaikutuksen omistautuneisuudellaan opetustyöhön, ja häneltä sainkin aimo annoksen sinnikkyyttä matkaan.”
Leponiemellä on kaksi kontrabassoa, joista toista hän soittaa oopperalla ja toista kotona harjoitellessaan. ”Soitan töissä berliiniläistä kontrabassoa, jonka olen perinyt eläkkeelle jääneeltä kollegaltani. Sitä on helppo ja kevyt soittaa, mutta silti siinä on vahva ja syvä ääni. Oma soittimeni on nelikielinen kontrabasso, jonka ostin viime vuonna. Sitä ennen olin soittanut 12 vuotta modernia kontrabassoa. Valitsin uuden bassoni soundin perusteella. Se on vanha soitin, ja siinä on myös vanhan soittimen syvä ja tumma ääni.”
Hyvät eväät Suomesta
Molemmat muusikot ovat kiitollisia Suomessa saamastaan musiikkikoulutuksesta. Varhaisesta lapsuudesta alkaneella soitonopetuksella on ollut suuri vaikutus siihen, että he valitsivat ammatikseen musiikin. ”Nuoriso-orkesteritoiminnalla ja musiikkileireillä on ollut minulle todella suuri merkitys. Myös musiikkiluokalla minulla oli kerran viikossa kaksi tuntia orkesteria ja sen lisäksi vielä kerran viikossa kaksi tuntia konservatoriossa. Soitin yhdeksänvuotiaasta lähtien joka viikko neljä tuntia orkesterissa. Osasin vasta alkeet, mutta silti soitettiin yhdessä. Myös se, että sain konservatoriolta soittimia käyttöön, on ollut todella tärkeää”, Leponiemi pohtii.
De Leval Jezierski nyökkää. Hänen mieleensä ovat jääneet erityisesti Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen vuodet. ”Olin nuorisokoulutuksessa 11–18-vuotiaana. Tapasimme samanikäisten muusikkojen kanssa ainoastaan viikonloppuisin, koska monet heistä tulivat muualta Suomesta. Se ei ollut pelkästään soittamisen, vaan myös sosiaalisen elämän kannalta tärkeää aikaa. Meillä oli hieno yhteisö. Musiikinteoriaan liittyvät opinnot teimme jo siihen aikaan, eli 11-vuotiaasta lähtien. Se oli erinomaista koulutusta, johon panostettiin jo varhain.”
Suomesta saatujen eväiden avulla oli hyvä lähteä ulkomaille opintoja jatkamaan. De Leval Jezierski oli jo pidempään miettinyt, että ylioppilaskirjoitusten jälkeen olisi hyvä sauma lähteä joksikin aikaa pois Suomesta. Paikaksi valikoitui lopulta Frankfurt am Main. ”Olin jo Suomessa kartoittanut muutamia sen aikaisia nimekkäitä opettajia Keski-Euroopassa. Kävin myös muutamilla mestarikursseilla ja olin onnekas. Pääsin Tabea Zimmermannin oppiin. Hän opetti silloin musiikin ja esittävän taiteen korkeakoulussa Frankfurtissa. Tosin hän oli silloin, kuten nykyäänkin konsertoiva muusikko, joten hän ei ollut aina paikalla. Mutta silloin kun oli, se oli intensiivistä ja tärkeää aikaa.”
Frankfurtissa tapahtui myös käänne, joka johti hänet Berliiniin ja Berliinin filharmonikkojen Karajan-akatemiaan. Zimmermannin ollessa äitiyslomalla hänen assistenttinaan toimi Berliinin filharmonikkojen alttoviuluryhmän jäsen. Hän kysyi kiinnostaisiko nuorta alttoviulistia tulla Karajan-akatemian koesoittoon. ”Olin Karajan-akatemiassa vuosina 2001–2003. Akatemia-aikani osui juuri siirtymäaikaan, sillä Claudio Abbado, joka oli ylikapellimestarina ensimmäisenä akatemiavuotenani, vaihtui toisena vuotenani Simon Rattleen. Siihen aikaan alttoviuluryhmässä oli kolme paikkaa vapaana. Meitä akatemialaisia oli kaksi ja saimme soittaa melkein joka viikko.”
Katri-Maria Leponiemi tuli Berliiniin Kölnistä, jossa hän oli ollut Veit-Peter Schüßlerin opissa Kölnin musiikkikorkeakoulussa. ”Ajattelin jo Suomessa ollessani, että muusikon on hyvä saada erilaisia vaikutteita. Olen soittanut saksalaisella jousella ja se rajaa jonkin verran paikkoja minne mennä. Saksa oli kuitenkin aika selvä päämäärä. Ajattelin myös, että saksalainen kulttuuri on helposti lähestyttävä suomalaiselle. En kylläkään ajatellut, että paikan olisi ehdottomasti pitänyt olla Berliini, tai edes Saksa.”
Idea Berliiniin lähtemisestä sai alkunsa, kun Veit-Peter Schüßleriä puoli vuotta sijaistanut Berliinin filharmonikkojen kontrabasisti Janusz Widzyk ehdotti, että Leponiemi voisi hakea Berliinin Hanns Eisler -musiikkikorkeakouluun kontrabasistien Esko Laineen ja Janne Saksalan oppiin. Musiikkikorkeakoulun aikaa Leponiemi kuvaa intensiiviseksi. Se oli hänelle ennen kaikkea bassomaailmaan uppoutumisen ja harjoituskoppiin eristäytymisen aikaa, mutta myös vilkasta ajatustenvaihtoa toisten basistiopiskelijoiden kanssa.
Vaikka Katri-Maria Leponiemi viihtyikin opiskeluympäristössään, totuttelu suurkaupungin elämään ei sujunut yhtä mutkattomasti. ”Olen aina kaivannut luontoon ja pienempään kaupunkiin. Matka berliiniläisyyteen on ollut minulle vähän kivinen. Olen joutunut ottamaan Berliinin vähän kuin kylkiäisenä, mutta kaikkeen tottuu. Orkesterit nyt vain toimivat isoissa kaupungeissa.”
Työntäyteistä arkea
Deutsche Operin orkesterissa soittaminen vaatii muusikoilta paljon, sillä töitä on runsaasti ja vapaa-aikaa niukasti. Oopperaorkesterissa ei tunneta normaaleja työviikkoja. ”Työviikko riippuu kovasti siitä, mitä juuri harjoitellaan ja soitetaan. Jos yrittää esimerkiksi sopia ajan hammaslääkärille ja siellä kysytään, että minä päivänä ja mihin kellonaikaan sopisi, sellaista päivää ei ole. Harjoituksia voi olla kymmeneltä, kahdeltatoista, kolmelta tai kuudelta. Sanoisin, että työviikkoon kuuluu varmasti 6–7 näytöstä, joskaan aivan kaikkia niistä ei kukaan soita, mutta niistä suurimman osan kyllä”, de Leval Jezierski kuvaa.
Työntäyteisen viikon ainoa säännöllinen vapaa on sunnuntaiaamupäivänä. ”Alkuvuosina tykkäsin epäsäännöllisestä työrytmistä. Pidin siitä, että saan tehdä paljon. Minua eivät häirinneet myöskään epäsäännölliset työajat, rytmitin elämäni työn mukaan. Nyt kun on perhettä, koen pitkät illat vähän hankaliksi, mutta tämä vaihe menee varmaan ohi, kun lapset kasvavat,” Leponiemi tuumii.
Leponiemi ja de Leval Jezierski ovat Deutsche Operin vakituisia orkesterin jäseniä, mikä takaa heille orkesteripaikan eläkkeelle asti. Silti Berliinin senaatin suunnittelemat 130 miljoonan kulttuurileikkaukset herättävät kysymyksiä myös muusikoiden keskuudessa, sillä sitä kuinka säästötoimenpiteet tulevat mahdollisesti vaikuttamaan Deutsche Operiin, ei vielä tiedetä.
Oopperasäätiöltä, jonka alaisuuteen kaikki Berliinin kolme oopperataloa kuuluvat, on tämänhetkisten tietojen mukaan tarkoitus leikata 15 miljoonaa euroa. Oopperan tiedottajan Kirsten Hehmeyerin mukaan säästösuunnitelmat ovat vaikuttaneet oopperan ilmapiiriin. ”Toki säästöpuheet ja alituisesti muuttuvat summat ovat vaikuttaneet oopperan ilmapiiriin ja luoneet epävarmuutta työntekijöiden keskuudessa. Deutsche Operin on säästettävä 2025 reilut 5 miljoonaa euroa – se on erittäin suuri summa.”
Hehmeyer kertoo, että oopperalla ei ole juurikaan mahdollisuuksia säästöihin keskellä esityskautta. Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan esitysten määrää ei ole tänä vuonna tarkoitus vähentää. ”Suurin osa solistien ja ohjaajatiimien kanssa tehdyistä sopimuksista on jo lyöty lukkoon. Jotta voisimme saavuttaa edellä mainitsemani säästöt, se edellyttäisi rakenteellisia leikkauksia, joiden pitäisi tulla kulttuurisenaatin määräyksenä poliittisena toimena”, Hehmeyer sanoo.
Teksti ja kuvat: Maarit Lukkarinen
Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 1/2025.