Näytä minulle kirjahyllysi, niin kerron millainen olet. Texasin yliopiston tutkijoitten tutkimus vuodelta 2003 ehdottaa sanonnalle uutta muotoilua. Kerro minulle musiikkimakusi, niin kerron millainen olet.
Joudun aina umpikujaan, kun joku kysyy, minkälaisesta musiikista pidän. Genreistä puhuminen tuntuu harhaanjohtavalta, sillä kaikki yleisgenret pitävät sisällään sekä sellaista, josta pidän, että sellaista, josta en pidä. Oikeastaan sama pätee, vaikka menisi miten pieneen alagenreen. Yksittäisten biisienkään luetteleminen ei ole hyvä idea: paitsi että nämä nimetyt kappaleet saisivat suhteettoman korostuneen aseman, on selvää, että jonain päivänä pidän jostain biisistä, joka ei seuraavana nappaa sitten yhtään.
Ehkä tästäkin syystä oli huojentavaa lukea Austinin kaupungissa sijaitsevan Texasin yliopiston tutkijoitten laajaa tutkimusartikkelia ”The Do Re Mi’s of Everyday Life: The Structure and Personality Correlates of Music Preferences”. Tutkimuksen tarkoituksena oli yksilöitten musiikkimieltymysten eroja tarkastelemalla selvittää, miten musiikkimieltymykset rakentuvat ja miten ne korreloivat persoonallisuuspiirteitten kanssa. Koska tutkimus oli ensimmäinen laatuaan, tutkijoitten piti keksiä keinot näiden selvittämiseen alusta lähtien itse.
Yksi ratkaistavista kysymyksistä oli juuri alussa kuvailemani ongelma eli se, millä tasolla mieltymyksistä olisi mielekästä ylipäätään puhua. Tutkijat yrittivät ensin luoda mahdollisimman kattavan tyylilajikategorisoinnin. Tuloksena oli kahdeksankymmenen alagenren lista, joka osoittautui käytännön tutkimustyössä kuitenkin epäkäytännölliseksi, sillä harva tätä listaa testanneista koehenkilöistä tiesi, mitä mikäkin kategoria oikeasti piti sisällään. Itse asiassa vain seitsemän prosenttia kyselyyn vastanneista tunsi kaikki listatut genret. Kun tarkoitus ei ollut tutkia vain muusikoitten ja musiikkientusiastien mieltymyksiä, piti luoda toinen, yleisempi kategorisointi.
Lopullisessa, tutkimukseen asti päätyneessä kategorisoinnissa oli neljätoista yleisgenreä, jotka olivat riittävän erottelevia kuitenkin säilyttäen sellaisen tason, jossa lähes kaikki (97 %) tiesivät, minkälaisesta musiikista missäkin kategoriassa on kyse. Tämä ei kuitenkaan ollut tutkimuksen kiinnostavin genretason huomio. Kävi nimittäin ilmi, että genret eivät lopultakaan rajaa ihmisten musiikkimakua kovin hyvin. Sen sijaan nämä neljätoista yleisgenreä ryhmittyivät tutkimuksessa eräänlaisiksi supergenreiksi.
Tutkimuksessa toisin sanoen paljastui, että henkilöt, jotka pitivät jostakin tietystä genrestä, pitivät hyvin suurella todennäköisyydellä myös jostain toisesta tietystä genrestä, mutta eivät tietyistä muista genreistä. Yli kolmentuhannen koehenkilön otannalla genret ryhmittyivät yllättävänkin selkeästi neljäksi supergenreksi. Toisin sanoen musiikkimieltymyksiä ohjaavat genreä yleisemmät musiikin piirteet, jotka saivat tietyt ihmiset viehättymään jostakin musiikista toisenlaisen musiikin jättäessä kylmäksi.
Pitänee korostaa, että sana supergenre on itse keksimäni nimitys. Tutkijat käyttivät artikkelissaan tylsempää termiä ”music-preference dimension”. Nämä neljä ”dimensiota” he olivat nimenneet kuvailevilla adjektiiveilla. Adjektiivinimet eivät rehellisesti sanottuna ole mielestäni kaikkein onnistunein ratkaisu, mutta ei kai nimi kategoriaa pahenna. Tutkijoitten antamat nimitykset supergenreille ovat: 1) pohdiskeleva, monimutkainen 2) kiihkeä, kapinallinen 3) iloinen, totunnainen 4) energinen, rytmikäs.
Jakautuminen neljään supergenreen korreloi kiinnostavasti koehenkilöiden tiettyjen persoonallisuuspiirteiden kanssa. Esimerkiksi ykkössupergenren musiikista (pohdiskeleva, monimutkainen) pitävät koehenkilöt olivat poliittisesti liberaaleja, arvostivat esteettisiä kokemuksia, heillä oli aktiivinen mielikuvitus, he pitivät itseään älykkäinä ja suvaitsevaisina. Ykkössupergenrestä pitäminen korreloi verbaalisen kyvykkyyden mutta ei analyyttisen kyvykkyyden kanssa. Kakkossupergenren musiikista (kiihkeä, kapinallinen) pitävät koehenkilöt olivat riskinottajia, uteliaita, fyysisesti aktiivisia ja urheilullisia. Ykkössupergenren musiikista pitäviin ihmisiin heidät yhdisti itsensä älykkäänä pitäminen ja verbaalinen kyvykkyys. Kolmossupergenren musiikista (iloinen, totunnainen) pitävät koehenkilöt olivat ulospäinsuuntautuneita, tunnollisia ja luotettavia. He pitivät itseään fyysisesti puoleensavetävinä sekä olivat suhteellisen sovinnaisia ja poliittisesti konservatiivisia. Neljännen supergenren musiikista (energinen, rytmikäs) pitävät koehenkilöt olivat puheliaita, energisiä ja anteeksiantavia. Tästä musiikista pitävät pyrkivät karttamaan konservatiivisia aatteita.
Hämmentävää kyllä, kuulijan tunteet eivät tuntuneet olevan sidoksissa musiikkimieltymyksistä kertoviin supergenreihin. Tämä tarkoittanee sitä, että supergenret ovat itsessään tarpeeksi laajoja musiikillisia kokonaisuuksia, että ne sisältävät eri tunnetiloihin sopivia kappaleita. Aineiston mukaan edes masennus tai surullinen hetkellinen mielentila eivät saa ihmistä vaihtamaan supergenreä vaan etsimään supergenren sisältä omaan sen hetkiseen kuuntelutarkoitukseen sopivaa musiikkia.
Niin, ehkä musiikkimieltymyksesi saattaa tosiaan kertoa sinusta enemmän kuin vain sen, mistä musiikista pidät. On kuitenkin pidettävä mielessä kaksi yllä referoidun tutkimuksen yleistettävyyteen liittyvää isoa kysymysmerkkiä. Ensinnäkin tutkimuksen koehenkilöt olivat pääasiassa parikymppisiä opiskelijoita, joten iän vaikutus musiikkimieltymyksiin jäi selvittämättä. Toinen tutkimukseen liittyvä kysymysmerkki liittyy puolestaan ajan kulumiseen: tutkimus on tehty yli kaksikymmentä vuotta sitten. Tässä ajassa erityisesti populaarimusiikin estetiikka on muuttunut. Tässä välissä on syntynyt kokonaan uusia genrejä, eivätkä vanhatkaan genret ole pysyneet entisellään.
Olisikin kiinnostavaa toistaa tutkimus: minkälaisia supergenrejä nykymusiikki muodostaa!
Teksti: Sakari Ylivuori
Kuvitus: Lauri Toivio
Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 1/2025.