Folkin viemää

Suomalainen kansanmusiikki kiinnostaa maailmalla. Mitä musiikkivienti vaatii, entä onko kotikentällä kaikki kunnossa? Kolme kansanmusiikin saralla toimivaa ammattilaista avaavat asiaa.

Folk Extreme on Tampereella kotipaikkaansa pitävä kokeellisen kansanmusiikin organisaatio, jossa vaikuttaa artisteja genren eri puolilta. Vuonna 2014 perustetun Folk Extremen toiminnanjohtaja Silja Palomäen mukaan kollektiivi pyrkii auttamaan artisteja käytännön asioissa kotimaassa ja ulkomailla, jotta taiteilijat voisivat paremmin keskittyä taiteen tekemiseen. Folk Extreme on virallisesti osuuskunnan tapaan toimiva taideyhtiö, johon artistit tuovat omia projektejaan. Laajaan tyylien kirjoon kuuluu niin etnoteknoa ja -rokkia kuin perinteisempää laulu-, kantele- ja viuluvetoista musiikkiakin. Lisäksi kaikki artistit tekevät myös kansainvälistä työtä. Kokeellinen kansanmusiikki terminä kattaa Palomäen mukaan sen, että musiikissa saattaa kuulua perinteisten soittimien lisäksi sähkösoittimia, luuppeja ja muita vastaavia efektikeinoja sekä eri musiikkityylien elementtejä. 

Itsekin muusikkona ja lauluntekijänä esiintyvä Palomäki tekee paljon käytännön työtä artistien kanssa. Hänen työnkuvaansa Folk Extremellä kuuluvat esimerkiksi hankkeiden ja projektien seuranta, tulevien projektien suunnittelu, yhteistyö keikkamyyjien ja festivaalijohtajien kanssa sekä avustusten hakeminen. Ulkomailla esiintyminen ei välttämättä ole automaattinen rahasampo, vaan usein vientityö brändäyksineen vaatii ulkopuolista rahoitusta. Palomäki kertoo tukevansa artisteja myös esimerkiksi studiotyön, videotuotantojen sekä promomateriaalien tuottamisen ja oheistuotemyynnin puolella. Hän työskentelee tällä hetkellä muun muassa Suistamon Sähkön, Pelkkä Poutasen, Pekko Käpin, Anne-Mari Kivimäen ja Emilia Lajusen kanssa.

Pohjoismainen kansanperintö kiinnostaa 

Suomalainen kansanmusiikki ei Palomäen mukaan ole tällä hetkellä riittävästi esillä kotimaassa. ”Ulkomailla mainetta keräävät bändit ja artistit eivät ole näkyvillä saati valtavirtaa, kuten esimerkiksi Virossa. Heillä perinteestä ollaan ylpeitä, se näkyy ja on vientivaltti. Tuntuu siltä, että meillä omaa perinnettä jotenkin häpeillään”, hän arvelee. ”Suomessa ei ole tajuttu, tai ainakaan valtavirta ei ole siihen vielä havahtunut, että oma kansanperintö kiinnostaa ulkomailla. Maailmalla on kyllästytty trendiin, jossa vain kopioidaan toisia. Omaleimaisuus on huomiota herättävää. Yhtenä esimerkkinä mainitsisin filmiteollisuudessa vallalla olleen Nordic noir -suuntauksen. Se on nostanut esille halua käyttää pohjoismaista musiikkia elokuvissa ja sarjoissa, joissa on pohjoismainen klangi. Pohjoismainen kansanmusiikki sopii siihen aivan erinomaisesti”, Palomäki mainitsee. 

Suomalainen folk on herättänyt huomiota myös hieman kauempana. ”Esimerkiksi Japani ja Aasian alue ylipäätään on yksi suurimmista markkinoista kansanmusiikkipuolella. Folk Extremen artisteja ei ole siellä vielä käynyt, ja sinne pääsy onkin meille yksi pitkän tähtäimen tavoitteista. Sen sijaan suomalainen kanteleyhtye Kardemimmit on näkynyt Japanissa ihan mainoksissakin. Ylipäätään medianäkyvyys olisi täälläkin ensisijainen keino suuren yleisön tietoisuuden lisäämiseksi”, hän kertoo.

Käytännön vientityö on esimerkiksi showcase- ja muissa vientitapahtumissa näkymistä. Artistit ovat niissä ikään kuin tarjottimella, jolta konserttibuukkaajat voivat valita mieleisensä festari- ja muut esiintyjät. Kansainvälistyminen vaatii tukijaverkostoja, taustayhteisöä ja resursseja. Silja Palomäen mukaan pohjoismaisen yhteistyön eteen voisi kuitenkin tehdä enemmänkin. ”Kiertueiden suhteen yhteistyötä voisi kirkastaa, prosessoida ja järkeistää. Potentiaalia pitäisi käyttää järkevämmin hyödyksi. Pohjoismaisissa tapaamisissa onkin puhuttu, että yritetään hakea yhteisiä ratkaisuja tulevaisuutta varten”, hän muotoilee. 

Esillä vientitapahtumissa

World Music Expo eli Womex on maailman suurin yksittäinen kansanmusiikkitapahtuma. Se järjestettiin tänä vuonna Englannin Manchesterissa kaikkiaan kolmattakymmenettä kertaa. Suomi ja Folk Extreme saivat lokakuussa järjestettyyn tapahtumaan oman edustajansa, kun Pelkkä (Petra) Poutanen oli kutsuttuna showcase-artistina. Miten tällaiseen tapahtumaan valmistaudutaan käytännön tasolla? ”Teemme esimerkiksi matkasuunnitelmat ja majoitusvaraukset. Mietimme myös yhdessä paikan päälle lähtevän keikkamyyjän kanssa messutapahtumaan teetettävät materiaalit. Itse tapahtumassa keikkaan valmistautuminen voi olla erittäin paineistettua muun muassa tiukkojen soundcheck-aikataulujen takia, joten pyrimme olemaan artistin tukena kaikin tavoin. Tavoitteena on, ettei Petran tarvitsisi joutua huolehtimaan ylimääräisistä jutuista, vaan hän voisi mahdollisimman rennosti keskittyä itse asiaan”, Palomäki sanoo. ”Folk Extreme toimii käytännössä Petran työyhteisönä, jossa voidaan keskustella ongelmakohdista ja asioista, jotka mietityttävät.”

Palomäen mielestä poppipuolen artistivetoisuus ei ainakaan vielä ole vallannut kansanmusiikin genreä, vaan kiinnostavinta on kokonaisuus. Folkissa bändeistä harvoin erottuu keulakuvaa, yleensä muusikot ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla. Nykyään sekä Suomessa että ulkomailla nousee esiin paljon kiinnostavia naispuolisia artisteja. Womexissakin naisia on Palomäen mukaan aiemmin näkynyt korkeintaan bändien solisteina, mutta nyt tilanne saattaa olla muutoksessa. Palomäki itse on juuri lähdössä Saksan kiertueelle artistin ominaisuudessa yhdessä Anna-Mari Kivimäen kanssa. Suomalainen kansanmusiikki on ollut ja on edelleen huudossa myös Keski-Euroopassa. 

Kansantanssiryhmistä konserttilavoille

Viulisti Tommi Asplund on tuttu hahmo kansanmusiikkiskenen lisäksi klassisen musiikin puolelta. Tätä haastattelua tehdessämme jo muun muassa kahdenkymmenen vuoden ajan kansanmusiikkiyhtye Friggissä musisoinut Asplund istuu kanssani savonlinnalaisen kahvila Saiman aurinkoisella terassilla erikoiskahvilla ja omenaleivoksella, ja aivan kohta siirrymme Oopperajuhlaorkesterin riveihin Olavinlinnan orkesterimonttuun. Miten tässä näin on päässyt käymään? ”Olen kotoisin Rovaniemeltä, jossa kansantanssilla oli viulunsoiton aloittaessani erittäin vahva asema. Noin yhdeksänvuotiaana aloin soittaa kansantanssiryhmissä, mikä olikin erittäin hauskaa. Pääsi oikein matkustelemaan ja kaikkea!”, hän taustoittaa.

”Koulutukseni eteni lähtökohtaisesti klassista tietä, vaikka kansanmusiikki kulkikin koko ajan siinä kyljessä mukana. Ehkä 90-luvulla asenne kansanmusaa kohtaan oli vähän pelonsekaista, ettei vaan tulisi vääriä vaikutteita ja genret sotkeennu. Tuskinpa minusta olisi tullut ammattiviulistia pelkästään klasaripohjalta”, Asplund arvelee. 

Hän jatkaa: ”Mauno Järvelä tuli opettajakseni Kaustisen musiikkilukiossa. Hän yritti ja onnistuikin hivuttamaan minua enemmän klasarin suuntaan”. Järvelä on tunnettu tekijä niin Kaustisen kansanmusiikkijuhlilta kuin Näppäripelimannien kehittäjänäkin. Hän on myös tehnyt varteenotettavan uran klassisen musiikin kentällä. Näppärikurssit ovat erittäin suosittuja, ja niissä soittaa aina suuri määrä kaikenikäisiä ja -tasoisia pelimanneja. Suosion salaisuus on Asplundin mukaan lähes olematon osallistumiskynnys: ”Kaikilla pitäisi olla oikeus ja mahdollisuus tehdä musaa. Näppäritkin versoaa siitä ajatuksesta”. Kaustislainen viulunsoitto on päässyt vastikään jopa osaksi Unescon maailmanperintölistaa. ”Sitä on suojeltu ja vaalittu todella hyvin. Kansanmusiikkijuhlat on vakiinnuttanut asemansa. Aikoinaan kaikissa kylissä on ollut omat meininkinsä, mutta monissa paikoissa perinteen siirtyminen polvelta toiselle on syystä tai toisesta hiipunut”, Asplund selventää.

Kansanmusiikin opiskelu on hänen mukaansa ohjelmistoon ja tyyleihin painottuvaa, mutta sisältää myös sävellystä ja improvisaatiota. ”Opiskelin lukion jälkeen Jennifer Wolfilla Malmössä, sitten Terje Moe Hansenilla ja hetken Tukholmassa folkkipuolen maisterilinjalla. Siellä opiskelu osoittautui kuitenkin tutkimuspainotteiseksi ja totesin, ettei se ehkä ole niin minun juttuni”. Matkan varrella vastaan tuli kuitenkin jotain, joka oli: ”Pääsin Friggiin keikalle ensimmäisen kerran vuonna 2004. Bändin kanssa on tullut kierrettyä tosi paljon, ensin enimmäkseen Yhdysvalloissa ja sitten esimerkiksi Iso-Britanniassa, Australiassa, Malesiassa, Japanissa ja muualla. Konserttipaikkojen kirjo on ollut kotikonserteista aina isoihin stadioneihin festareilla ja kaikkea siltä väliltä”, Asplund fiilistelee.

Perinnettä tulee vaalia

Asplundinkin mukaan kansanmusiikin tunnettuuden suhteen olisi vielä tekemistä. ”Olen vientinäkymiä enemmän huolissani kansanmusiikin tuntemuksesta täällä kotimaassa muiden kuin kansanmuusikoiden keskuudessa. Oma perinne on kuitenkin jotain sellaista, mikä erottaa meidät kaikista muista. Muualla tätä hyödynnetään paremmin ja kansanmusiikki on enemmän esillä”, Asplund argumentoi. Myös hän mainitsee Viron kansanmusiikkibuumin esimerkkinä. ”Suomikin on kovin pieni maa. Olemme varmaan jossain vaiheessa halunneet niin kovasti olla osa länttä, että siksi olemme vähän häpeilleet omaa kulttuuriamme ja halunneet ottaa vastaan vaikutteita esimerkiksi jenkeistä. Ehkä tässä asiassa pienimuotoinen sisäänpäin käpertyminen oman kulttuuriperinnön haltuun ottamiseksi ei olisi niin pahitteeksi”, hän heittää.

Asplund ottaa puheeksi rakenteet ja leveäharteisten julkisrahoitteisten instituutioiden roolin. ”Kansanmusiikkia pitäisi elävöittää paikallistasolla. Tässä olisi iso tontti niin musiikki- ja kansalaisopistoilla, koulujen musiikinopetuksella kuin muillakin tahoilla. Kansanmusiikin pitää kuulua, nyt se ei sitä esimerkiksi Ylellä tai muussakaan mediassa juuri tee. Tarvitaan myös kaiken kaikkiaan enemmän soittamisen ja laulamisen iloa kuin tulosvastuullisuutta. Tämä on tietenkin haaste vähenevien resurssien maailmassa”, hän huokaa. 

Asplundin mukaan suomalaisten sinfoniaorkestereiden kiertueet voisivat olla yksi mahdollisuus tuoda esiin myös suomalaista kansanmusiikkia. Yksi esimerkki mahdollisuuden hyödyntäneistä muusikoista on viulisti Pekka Kuusisto, joka on saavuttanut positiivista huomiota ja suoranaista someviraliteettia soittamalla maailmalla konserttojen ylimääräisenä numerona kotimaista kansanmusiikkia. ”Pekka on tehnyt valtavan hienoa työtä ja ottanut kansanmusiikkia ja -muusikoita osaksi konserttiohjelmiaan muutenkin. Kansanmusiikin ja oman perinteen vaalimisen pitäisi kuitenkin olla kaikkien asia, ei vain muutamien innokkaiden. Asennepuolella on parannettavaa: nykyisellään turhan harva klasaripohjainen muusikko osaa ulkomailla selittää, mitä on suomalainen kansanmusiikki”, Asplund sanoo. ”Tässä asiassa olisi varaa tehdä vielä nykyistä enemmän yhteistyötä instituutioiden välillä. Usein kuvitellaan, että asiat menevät itsestään eteenpäin. Että kyllä se siitä itsestään lutviutuu. Perinne elää, jos sitä vaalitaan ja myös uudistetaan. Siihen pitää panostaa, jottei se museoituisi.”

Suomessa on osaamista ja rohkeutta

Music Finlandin kansan- ja taidemusiikin viennistä vastaava vientipäällikkö Tuuli Elo on pitkälti samoilla linjoilla. ”Käsitys suomalaisesta kansanmusiikista saattaa olla aika kapea. Voisi olla paikallaan lisätä tietoutta ja ylpeyttä sekä luontevaa yhteyttä myös täällä kotimaassa”, hän muotoilee. 

Suomesta on lähtöisin lukuisia maailmaa kiertäviä artisteja ja yhtyeitä, joita ei välttämättä tunneta täällä kotikentällä kovinkaan hyvin oman genren ulkopuolella. Kansainvälistä markkinaa kiinnostavat erottuvat, taidokkaat ja itsenäiset artistit, jollaisia Elon mukaan maassamme todellakin on. ”Kentältä löytyy omaperäisyyttä ja rohkeutta tehdä omia asioita. Suomalaiset muusikot ovat lahjakkaita, koulutettuja ja uskaliaita. Uskon, että iso läpimurto voisi hyvinkin tulla jostain, mikä ainakin liippaa folkia. Suomessa on genressä aivan erityistä osaamista”, Elo arvelee.

Hänen mukaansa kansainvälistyminen vaatii paljon työtä musiikintekijöiltä, artisteilta ja heidän edustajiltaan. Menestymiseen tarvitaan tunnetusti pitkäjänteistä työtä, panostamista ja investointeja. Music Finland auttaa tarjoamalla mahdollisuuksia verkostoitumiseen, matkustamiseen ja vientiosaamisen kasvattamiseen muun muassa ammattilaistapahtumien, rahoituksen, valmennusten ja viestinnän kautta. Elo kuvailee vientialan toimijoiden keskinäisen kohtaamisen ja verkostoitumisen olevan ainakin kansanmusiikin puolella avointa, yhteisöllistä ja välitöntä. Festivaalit tekevät keskenään yhteistyötä, ja taiteilijoita kiinnitetään puolin ja toisin. ”Varmaan sellainen kuuluu kansanmusiikkiin ja siihen, että kaikki otetaan mukaan ja soitetaan soittamisen ilosta. Ehkä kilpailullisuus ja bisnesajattelu eivät siihen niin luontevasti istu. Joskus maltillinen lisäannos niitäkään ei välttämättä haittaisi”, hän sanoo. 

Yhteistyöllä maailmalle

Koronapandemia ravisteli elävän musiikin toimintaedellytyksiä rankalla kädellä. Musiikkiala kokonaisuudessaan on kasvussa, mutta toisaalta elävän musiikin vienti ei ole ainakaan vielä täysin toipunut koronaa edeltävälle tasolle. Music Finland kokoaa nettisivuilleen niin oman tutkimusosastonsa kuin muidenkin tuottamia avainlukuja viime vuosilta, ja vuoden 2023 tuoreet vientiluvut ovat tätä lehteä selaillessasi työn alla tai jopa julkistettu. 

Suomen maantieteellinen sijainti tarjoaa haasteensa, ja samalla isojen kokoonpanojen kiertäminen on aiempaa kalliimpaa. Mikä siis neuvoksi? ”Käymme jatkuvasti keskustelua muiden pohjoismaisten toimijoiden kanssa yhteistyön muodoista sekä siitä, miten voisimme yhdessä brändätä pohjoismaista kansanmusiikkia paremmin. Projektimahdollisuuksia etsitään lähempää, esimerkiksi Pohjoismaista ja Baltiasta. Toki Yhdysvallat, Kanada tai vaikkapa Japani ovat edelleenkin tärkeitä kanavia. Juuri tällä hetkellä ei kuitenkaan panosteta hirveästi kaukomaihin”, Elo sanoo. ”Musiikkiviejien ei auta jäädä suremaan sitä, että lennot ja kaikki muu kallistuu, vaan kannattaa pikemminkin miettiä toimintaansa uusiksi niin ilmaston ja ympäristön kuin sosiaalisen ja taloudellisenkin kestävyyden kannalta.”

Yhteiskunnassa vallitseva taloudellinen näkymä on tällä hetkellä ennemminkin ankea kuin kannustava. Miten vientipäällikkö näkee alan tulevaisuuden? ”Resurssien liiallinen leikkaaminen voisi johtaa useiden toimijoiden, tapahtumien ja artistien häviämiseen alalta. Sillä olisi tietysti vaikutuksia myös meidän toimintaamme. Se olisi omiaan kaventamaan viennin ja viejien määrää sekä uhkaamaan moninaisuutta. Ihmisten tarve kuulla uutta ja aitoa, ihmisten esittämää livemusiikkia ei kuitenkaan poistu. Sanoisin jopa, että siinä tulee olemaan pienempien musagenrejen toivo”, hän arvelee. 

Elo uskoo kohtaamisen tärkeyteen. ”Livetapaamisia ja ihmisten välistä suoraa kommunikaatiota tarvitaan edelleen. Keskustelun käyminen eri toimijoiden kesken ja mahdollisten genrepoteroiden poistaminen on tosi tärkeää. Uskon, että live muodossa tai toisessa on se, joka ihmisiä edelleen kiehtoo, saa musiikin tekemisen, harrastamisen ja kuuntelemisen mielekkääksi sekä toimii tunteiden välittäjänä ihmisten välillä. Ilman kansainvälistä dialogia ja muusikoiden keskinäisiä vaikutteita sellainen näivettyy. Mielenkiintoiset jutut syntyvät erilaisten ihmisten ja musiikkikulttuurien kohtaamisesta”, hän tiivistää.