Joulukuun 20. päivä 1990 englantilainen fyysikko Tim Berners-Lee julkaisi maailman ensimmäisen nettisivun. Edellisen vuoden aikana hän oli keksinyt yhdistää hypertekstin tiedonsiirtoprotokollan (TCP) ja domain-nimipalvelujärjestelmän (DNS) kanssa – luoden näin World Wide Webin eli tuttavallisemmin www:n. Hän kehitti myös maailman ensimmäisen verkkoselaimen ja julkaisi keksintöjensä käyttöohjeet nettisivullaan. Aluksi netti toimi vain Berners-Leen työpaikassa, Sveitsin CERN-keskuksessa. Mutta keksijä halusi tarjota kehittämänsä systeemin koko maailmalle. Tämä toteutui huhtikuussa 1993, kun CERN ilmoitti www-teknologian olevan vapaasti kaikkien saatavilla. Silmänräpäyksessä www:stä tuli nopeimmin levinnyt kommunikaatioteknologia ihmiskunnan historiassa. Graafisena käyttöliittymänä se antoi viimein kasvot internetille, sisältäen tekstin ohella myös kuvia ja pian myös videoita.
Vaikka tämän artikkelisarjan rakentamisessa perinteiset painetut kirjat ovat toimineet pääasiallisena lähdemateriaa-
lina, ei Berners-Leen keksintöä ole voinut välttää. Nippelitietojen nopeat tarkistukset, taidekuvien vertailu tai vierailut virtuaalimuseoissa eivät olisi olleet mahdollisia ilman internetissä toimivaa graafista käyttöliittymää. Vuonna 2014 täyttäessään 80 vuotta kunnianarvoisa The British Council julkisti kansainvälisen, tieteen ja taiteen arvostetuista tekijöistä koostuneen paneelin laatiman listan. Siihen kirjattiin 80 eniten maailmaa muovannutta hetkeä viimeisen 80 vuoden ajalta. Ei liene yllätys, että www:n keksiminen löytyi sijalta yksi. Se jätti taakseen niin penisilliinin, kotitietokoneet, Neuvostoliiton hajoamisen kuin Nelson Mandelan, tai sijalle 15 päätyneet matkapuhelimet.
Vellacott oli hiljainen, itsepintainen ja tuottelias englantilainen taiteilija, jonka varhaistuotanto tuhoutui toisen maailmasodan pommituksissa. © The Estate of Elisabeth Vellancott
Cookin välittömästi tunnistettavan tyylin pulleat, arkipäiväiset hahmot tuovat mieleen hänen aikalaisensa Fernando Boteron maalausten ohella sarjakuvat. © The Estate of Beryll Cook
Lista laadittiin kymmenen vuotta sitten. Silmänräpäys ihmiskunnan lyhyessä historiassa, mutta ikuisuus aikamme pikselöityvässä turbulenssissa. Vuonna 2014 sekä puhelinteknologia että sosiaalisen median kehitys olivat saavuttaneet pisteen, jossa ne alkoivat määrittää maailmankuvaamme ja toimintaamme. Jos lista kirjoitettaisiin nyt, ”matkapuhelimet” olisivat parantaneet sijoitustaan. Uutena tulokkaana nähtäisiin some, epäilemättä heti kärkisijoja hätyyttelevänä. Sillä aikaa kun www muuttui itsestäänselvyydeksi, älykapuloihin ladattu sosiaalinen media alkoi manipuloida ihmistä. Sen synnyttämä uusi uskonto vaatii jokapäiväistä palvontaa: sulkeutumista tuntikausiksi omaan virtuaaliseen kuplaan, jossa yksilölle kerrotaan mistä tykätä ja mitä ajatella. Voi vain toivoa, ettei some-addiktio vaikuta liikaa kyvykkyyteen käyttää omia aivoja. Määritteleekö taskuissamme kaikkialle mukana kulkeva – tai ehkä pian aivoihimme integroitava – älykkä-messias tulevaisuutemme ja kulttuurimme kohtalon? Entä miten reagoivat taiteilijat, yhteiskuntamme airuet?
Myöhäispaleoliittinen šamaani-huilisti ja hänen taiteilijaystävänsä (Muusikko 4/2021), taitavasti hiiltä, okraa ja kalkkia kallioseinään sivellyt, ovat 40 000 vuoden aikana taivaltaneet täyden ympyrän: tänään he voisivat palata luolaan esittääkseen performanssin, jossa karhun reisiluuhuilulla soitettu diatoninen melodia säestäisi kivikautisten figuurien maalaamista, eikä heitä kummeksuttaisi. Maailmaa kutistaneet keksinnöt ovat luoneet paradoksaalisen taideversumin, jossa kulttuurit yhdenmukaistuvat ja silti kaikki on sallittua. Šamaani ja kalliomaalari voivat valita minkä tahansa tyylin taiteen historiallisista kerrostumista, mitä tahansa tekniikkaa tai konseptia käyttäen. Marcel Duchamp, dadaisti, joka asetti pisoaarin näytteille 1917, on melkeinpä kärsinyt inflaation, kun tuhannet taiteilijat ovat hänen jalanjäljissään esitelleet omat pisoaarinsa kaikin mahdollisin variaatioin. Ehkä elämme todellista hyperpluralismin aikakautta?
Australialainen Green on tunnettu neoekspressionisti, jonka töissä kappaleet tai hahmot häilyvät esittävyyden ja abstraktion rajamailla. © Denise Green
Taiteilija on luonut useita ”vastauksia” öljymaalausten muodossa eri säveltäjien teoksiin, työskennellen reaaliaikaisesti muusikoiden esityksen aikana. © Mark Rowan Hull
Oikeammin vasta aika paljastaa, miten viimeisen 30 vuoden aikana syntynyt taide ja musiikki lokeroituvat kulttuurin arvokartalla. Mikäli selviämme hengissä ilmastonmuutoksesta, salaliittoteoreetikoista tai mielipuolidiktaattoreista, saanevat oman aikamme ismit joskus taidehistorialliset määritelmänsä. Kybermanierismi vai jälkineurotismi? Superarrogantismi vai neotraumatismi? Traumoitta ei taide tästäkään aikakaudesta selviä. Muistatteko vielä kreikkalaisten Zeuksiksen ja Parrhasioksen mittelön siitä, kumpi maalaa elävämmin (5/2021)? Kilpakumppanit saatettaisiin nykyaikana jättää työttömiksi, kun vastaan asettuisi virtuaalinen Frankensteinin hirviö, tekoälyksi kutsuttu. Sen kaikkivoipaisuudessa hyvää tarkoittava slogan ”taide kuuluu kaikille” muuttuu pelottavan turruttavaksi. Kunhan käytössä on www, voi jokainen kotisohvalla löhöten, energiajuomaansa siemaillen kertoa tekoälytaiteilijalle, mitä seuraavaksi olisi nastaa kokeilla.
Suurikokoinen, espressiivinen maalaus esittää punkyhtye Sonic Youthin kitaristia Kim Gordonia. © Dana Schutz
Amerikkalainen Mason kantoi klassisen realismin soihtua 21. vuosisadalle saakka. © Estate of Frank Mason
”Hyvä Tekoäly! Maalaa Mona Lisa aurinkolasien ja sähköskeban kanssa, manga-tyyliin, van Gogh -tyyppisin värein.” ”Rakas Tekoäly! Sävellä Beethovenin kymmenes guiron ja thereminin kanssa, ragtimetyyliin, Van Halen -tyyppisin viulusooloin.” Taiteiden Minotaurus, vakavasti otettava tekniikka vai fantsu leikkikalu? Aiemmista taiteilijoita helpottaneista keksinnöistä poiketen tekoälytyökalut eivät vaadi käyttäjältään välttämättä mitään opeteltuja taitoja, todellisista ponnisteluista puhumattakaan. Ei öljyvärin katkua, mustetahroja kellastuneella nuottipaperilla tai värin sotkemista silkkipainoseulan päällä – ei edes ongelmia Photoshopin tai notaatiosovelluksen kanssa. Hetken fiilis määrittelee, millainen taiteilija kukin haluaa olla tänään. Paitsi että nykyaika haastaa kirjallisen lukutaitomme, vaarassa on myös kykymme hahmottaa hymiöitä mutkikkaampaa visuaalista sanastoa tai I–IV–V–IV-sointukiertoja kehittyneempää harmoniakudosta.
Yli 2 000 vuotta sitten linnut erehtyivät nokkimaan viinirypäleiden kuvaa, jonka maalaamista Zeuksis harjoitteli kenties vuosikymmenet. Tekoäly pusertaa aidonnäköiset rypälekuvat halutussa tyylissä valmiiksi hetkessä, mutta ihailemmeko niitä vielä vuonna 4000? Lattean tekoälypohjaisen luovuuden vanavedessä piilee toinenkin haaste – digitalisaatio, ykkösiksi ja nolliksi koodautuva tieto. Kun tallennusformaatit ja -mediat jatkuvasti muuttuvat, avautuvatko vuoden 2024 jpg-, pdf- tai mp3-tiedostot enää 22. vuosisadalla? Tälläkin hetkellä kulttuurimme tallentuu kovalevyille, muistikorteille ja servereille, joiden elinaikaodotuksista ei ole mitään takeita. Tulevaisuuden digiarkeologit huokaillevat maalauskankaiden, pergamenttikääröjen tai paperijulkaisujen perään.
Romanialaisella Ilfoveanulla on useita antiikin Rooman riehakkaita saturnalia-juhlia kuvaavia, surrealismin ja antiikin maalaustyylin yhdistäviä töitä. Saturnalioissa juotiin, syötiin, musisoitiin ja pidettiin kaikilla muillakin tavoin hauskaa. © Sorin Ilfoveanu
Tekoälyn mahdollisuuksia taiteessa tutki ensi kerran Harold Cohen 1960-luvun lopulla. Hän kehitti Aaron-nimisen ohjelman, joka 1973 alkaen toimi taiteilijan työparina. 2018 kohistiin Obvious-taiteilijakollektiivista, jonka tekoälymuotokuva Edmond de Belamy myytiin huutokaupassa 432 500 dollarin hintaan – nykyajan Duchampin Pisoaari? Työtä varten tekoälyä ruokittiin 15 000:llä WikiArt-tietokantaan ladatulla muotokuvalla. © AI
Vaikka ihmiskunta häviäisi maapallolta, sen jättämää analogista taidetta kyllä säilyy. Bhimbetkan kallioluolien seinien hahmot (4/2021) jatkaisivat edelleen eloisaa tanssiaan. Oheen ikuistetut gongit, lyyrat ja rummut todistaisivat muinaisesta korkeakulttuurista, samoin tekisi sistrum-helistintä pitelevä Nefertari Abu Simbelin temppelissä – ehkäpä Jan van Eyckin alttaritaulun urkurienkelikin (1/2022) tai joku Picasson lukuisista muusikkoharlekiineista (5/2023) olisi vielä tunnistettavissa, jos puupaneelit tai kankaat säästyisivät pahimmalta kosteudelta. Planeetallemme joskus kaukana tulevaisuudessa eksyvät tutkimusmatkailijat löytänevät pieniä todisteita Homo sapiensin luovuudesta. Tuolle kätevälle lajille oli näet ominaista loputon uteliaisuus, joka hienoimmillaan kukoisti niin henkeäsalpaavina seinämaalauksina kuin tunteita ravistelevina musiikkiteoksina. Jos ulkoistamme teknologialle koko itseilmaisun tarpeemme – halumme luoda omin käsin taidetta ja musiikkia – menetämme jotain ainutlaatuista: osan ihmisyyttämme. Mutta niin kauan kun haluamme aidosti etsiä kauneutta muualtakin kuin pikseleistä, meillä on toivoa.
Teksti: Lauri Toivio
Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 3/2024.