Tule mukaan: Kivi voittaa sakset -mielenilmaus 15.4.2024

Mielenilmauksen tarkoituksena on muistuttaa, että luovilla sisällöillä on merkittävä vaikutus sekä kansantalouteen että kansalliseen identiteettiin ja hyvinvointiin. Yhteiskunnan peruskalliona kulttuuri on tärkeä osa henkistä huoltovarmuutta ja tuottaa huomattavasti tutkittuja hyvinvointi- ja terveysvaikutuksia. Kulttuuri auttaa suomalaisia jaksamaan arjen haasteiden keskellä, maailmalta kantautuvista synkistä uutisista huolimatta. 

Kyseessä on mielenilmaus, jonka tavoitteena on perustella luovien alojen positiivisten vaikutusten ja kasvupotentiaalin avulla, ettei kulttuurin valtionrahoituksesta kannata leikata. Haluamme korostaa niitä osoitettuja tuloksia ja tulevaisuuden hyötyjä, joita alamme tuottavat ja tuoda esiin tietoa, jotta päätöksenteko valtiontalouden sopeutustoimien osalta olisi kohtuullista.

Voit osallistua mielenilmaukseen saapumalla paikalle ja osoittamalla tukesi kulttuuri ja luovien alojen leikkauksia vastaan. Mielenilmauksessa on saatavilla kylttejä, mutta voit valmistaa myös omasi. 

Jos et pääse itse paikalle, voit tukea mielenilmausta sosiaalisessa mediassa:

  • Ota itsestäsi kuva kivi & sakset -käsimerkkiä käyttäen.
  • Jaa omat kuvasi someen käyttäen seuraavia aihetunnisteita:
    • #kulttuurionperuskallio
    • #henkinenhuoltovarmuus
    • #kivivoittaasakset 
  • Voit kertoa julkaisussasi faktoja luovien alojen yhteiskunnallisista vaikutuksista.
  • Levitä sanaa mielenilmauksesta ystävillesi ja työkavereillesi.

Kyseessä on rauhallinen mielenilmaus niin paikan päällä kuin sosiaalisessa mediassa. Kulttuuri- ja luovien alojen etua ei kannata ajaa syyllistämällä tai haukkumalla.

Mielenilmauksessa mukana ovat:

  • Avate Audiovisuaalisen alan tekijät ry
  • Dokumenttikilta ry
  • F.C.E Suomen elokuvaleikkaajat ry
  • Forum Artis ry
  • Suomen elokuva- ja mediatyöntekijät SET ry
  • Näyttelijäliitto – Skådespelarförbundet ry
  • Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO ry
  • Suomen Journalistiliitto
  • Suomen Kirjailijaliitto
  • Suomen Musiikintekijät ry
  • Suomen Muusikkojen Liitto ry
  • Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry
  • Suomen Säveltäjät ry
  • Suomen Taiteilijaseura – Konstnärsgillet i Finland ry
  • Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry
  • Teme – Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto
  • Women in Film & Television Finland 

Osallistu kampanjaan

Perjantaina 22. maaliskuuta käynnistynyt luovien alojen ammattilaisten rauhanomainen Kivi voittaa sakset -mielenilmaus näkyy sosiaalisessa mediassa ja luovan alan tapahtumissa maalis-huhtikuun 2024 aikana ja huipentuu luovien alojen yhteiseen mielenilmaukseen 15. huhtikuuta 2024.

Luovien alojen merkitys työllistäjänä sekä osuus bruttokansantuotteesta ovat olleet pitkään kasvussa.

  • Vuonna 2022 kulttuuriammatti oli päätyönä noin 136 100 hengellä.
  • Luovien alojen yhteenlaskettu vuosittainen palkkasumman on eri tutkimuksissa asettunut 4,4–5,1 miljardin euron välimaastoon
  • Luovat alat tuottavat yhteensä 2,6–3,3 miljardin euron verotulot (sisältäen palkkaverot, alv ja sosiaalivakuutusmaksut).
  • Luovien alojen liikevaihto vuonna 2021 oli 15,8 miljardia euroa.
  • Vuonna 2021 luovat alat tuottivat 3,1 prosenttia Suomen BKT:sta.
  • Luovien alojen osuus bruttokansantuotteestamme onkin jo suurempi kuin monella perinteisemmällä teollisuuden alalla, kuten kemianteollisuudella (2,7 prosenttia), paperiteollisuudella (1,4 prosenttia), elintarviketeollisuudella (1,3 prosenttia) ja puutuoteteollisuudella (0,9 prosenttia).

Mielenilmauksen teema on Kivi voittaa sakset, joka on kaikille tuttu kivi-sakset-paperi-leikistä. Kivi symboloi kulttuurin peruskalliota, joka seisoo yhtenäisenä uhkaavien leikkaussaksien edessä muistuttamassa luovan alan ammattilaisten luomista aineettomasta pääomasta, joka rikastuttaa niin Suomen kulttuurielämää kuin taloutta. Käsissämme on huomattava kasvuala, jonka toimintaedellytyksistä huolehtimisella on suuri merkitys koko yhteiskunnan elinvoimalle.

Luovien alojen ammattilaiset vetoavat päättäjiin: ei enää leikkauksia, jotka kohdistuvat intohimoiseen ja väsymättömään työhön suomalaisen talouskasvun vauhdittamiseksi omaperäisellä ja kiinnostavalla kulttuurisisällöllä.