Helsingin Senaatintorilla järjestettiin torstaina 1. helmikuuta 2024 STOP nyt! -mielenosoitus pääministeri Petteri Orpon hallituksen suunnittelemia työelämäheikennyksiä ja sosiaaliturvan leikkauksia vastaan. Palkansaajajärjestöjen SAK:n ja STTK:n koolle kutsumaan mielenosoitukseen osallistui arviolta 13 000 ihmistä.
Muusikkojen liitto osallistui mielenosoitukseen. Mielenosoituskylteissä ilmaistu viesti päättäjille oli selvä: ilman kulttuuria ei ole tulevaisuutta, eikä kulttuurista ole varaa leikata.
Mielenosoituksen ohjelmassa kuultiin jäsenliittojen puheenvuoroja ja työntekijöiden kommentteja. Muusikkojen liiton puheenjohtaja Ahti Vänttinen nosti puheenvuorossaan esiin, millaisia vaikutuksia hallituksen suunnittelemilla heikennyksillä olisi freelancereihin, jotka jo valmiiksi tekevät työtään joustavasti ja ovat heikommassa asemassa.
”Vanhoja ei pitäisi muistella, mutta pandemian aikana esittävän taiteen alalla työnteko oli pari vuotta käytännössä kielletty, ja freelancerit olivat täysin pohjalla. Freelancereita joustavampaa työvoimaa on vaikea kuvitella. Työtä tehdään ja siitä maksetaan vain, kun työtä on, ja kaikki työ tulee tehdyksi. Mitään kannustimia ei siinä tarvita.”
Kulttuuriin ja työttömyysturvaan kohdistuvat leikkaukset ja heikennykset olisivat mahdollisesti kohtalokkaat kulttuurialalla työskenteleville freelancereille, jotka vasta toipuvat pandemia-aikana asetettujen työnteon rajoitusten vaikutuksista.
”Nyt kun ala on ruvennut elpymään, hallitus tekee selvää työttömyysturvasta, joka on epätyypillisessä työssä välttämätön oljenkorsi. Sen päälle tulee kulttuurirahoituksen massiiviset leikkaukset, jotka syvenevät vuosi vuodelta. Hallitusohjelmassa freelancereiden työttömyysturvaa luvattiin kehittää eikä tuhota. Nyt olisi hyvä hetki lopettaa freelancereiden ja kulttuurialan kyykytys”, vaati Vänttinen puheenvuorossaan.
Mielenilmauksessa hallituksen linjauksia perustelevat puheenvuorot kuultiin työministeri Arto Satoselta (kok) sekä perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbomilta. Vastustavat näkemykset kuultiin vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonilta sekä SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanilta.
Kuvat: Rosanna Mantila