Kymi Sinfonietta on ainutlaatuinen Kotkan ja Kouvolan orkesteri, joka tuottaa laadukasta musiikkia kaikille. Nyt orkesterin tulevaisuus on uhattuna Kouvolan kaupungin suunnittelemien leikkausten vuoksi. Syyskuussa 2023 Muusikkojen liitto vetosi Kouvolan kaupungin päättäjiin orkesterin toiminnan turvaamiseksi. Kaupungin päätöstä asiassa odotetaan marraskuun 2023 aikana.
Kouvola-talossa 2. marraskuuta 2023 järjestetyssä keskustelutilaisuudessa vaihdettiin ajatuksia ja pyrittiin löytämään ratkaisua orkesterin tulevaisuuden turvaamiseksi yhdessä päättäjien, yleisön ja musiikkialan kesken.
Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n toiminnanjohtaja Iiris Lehtosen juontama tilaisuus kokosi yhteen noin kolmekymmentä keskustelijaa, ja tilaisuudessa kuultiin laajasti erilaisia näkökulmia ja kokemuksia orkesterin konserttitoiminnasta ja poikkeuksellisen laajasta ja kekseliäästä yleisötyöstä.
Muusikkojen liiton Kaikkien orkesteri -hankkeen* projektipäällikkö Hanna Isolammi esitteli alustavia tutkimustuloksia orkesterin alueellisesta merkityksestä.
”Taiteen ja kulttuurin kokemisen ja tekemisen hyvistä vaikutuksista hyvinvointiin, oppimiseen, kunnan viihtyisyyteen ja yhteisöllisyyteen on sekä lääketieteellisten, psykologisten että sosiologisten tutkimusten kautta saatu paljon tietoa”, Isolammi kertoo.
Orkesterilaisten näkökulmia esittelivät muun muassa toimitusjohtaja Mikko Missi ja muusikko Csaba Rajnai, ja kommentteja kuultiin myös konserttiyleisön edustajilta. Kouvolan kulttuuripäällikkö Elina Koivisto avasi keskustelijoille leikkausten tilannetta, ja kaupunginvaltuutettu Laila Uljas esitti tärkeitä kommentteja ja kysymyksiä.
Antoisan keskustelun myötä ei jäänyt epäselväksi, miten tärkeä osa Kymi Sinfonietta on alueen ekosysteemiä ja identiteettiä, ja miten suurella intohimolla työtä tehdään.
Muusikkojen liitosta paikalla olivat Kaikkien orkesteri -hankkeen projektipäällikkö Hanna Isolammin lisäksi puheenjohtaja Ahti Vänttinen, varapuheenjohtaja Miikka Saarinen ja viestintäpäällikkö Sanni Kahilainen.
Tilaisuuden järjestivät Suomen Sinfoniaorkesterit ry (Suosio) ja Muusikkojen liitto.
Lämmin kiitos kaikille tilaisuuteen osallistuneille!
*Kaikkien orkesteri on Muusikkojen liiton vuonna 2021 aloittama hanke, jossa kerätään ja tuotetaan tutkimukseen perustuvaa materiaalia orkesterien toiminnan tukemiseksi. Hankkeessa on tekeillä Social Return on Investment (SROI) -menetelmää hyödyntävä pilottitutkimus, jossa tarkastellaan kahden esimerkkiorkesterin (Tapiola Sinfonietta ja Lohjan kaupunginorkesteri) konserttien ja yleisötyön vaikutuksia orkestereiden kotikunnissa. Tutkimus on edelleen kesken, ja se valmistuu arviolta vuoden 2023 loppuun mennessä.