Näin elokuussa muutamat laitokset aloittelevat toimintavuottaan: koulut ja musiikkioppilaitokset lukuvuottaan, kaupunginorkesterit konserttikauttaan. Sanalla laitos on kankea kaiku: siitä tulee mieleen jotakin byrokraattista, hitaasti reagoivaa, ehkä jopa kaavamaista. Jotakin, joka on kaukana luovuudesta. Kun puhutaan laitostuneesta henkilöstä, tarkoitetaan ihmistä, jonka aloitekyky ja oman toiminnan ohjaus ovat uinahtaneet laitoksen huolehtiessa enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi hänen asioistaan.
Taiteesta, laitostaiteesta tai taidelaitoksista puhuttaessa vastakkainasettelu vapaan kentän ja laitosten välillä joskus korostuu: vapaan kentän toimijat ovat tämän yleistyksen mukaan ketteriä ja luovat uudenlaista taidetta, kun taas taidelaitokset ovat suuria hitaasti kääntyviä laivoja, joiden rahoitus on ehkä turvatumpi kuin vapaan kentän tekijöiden, mutta joiden luovuutta rakenteet ja institutionalisoituminen kahlitsevat. Vastakkainasettelua näkyy mediassa, ja se liittyy usein julkiseen tukeen. Mutta kuten kaikki alalla toimivat tietävät, käytännössä taidelaitosten ja vapaan kentän suhde on moninaisempi.
Koulutus on asia, joka yhdistää musiikin ammattilaisia vapaalla kentällä ja esimerkiksi orkestereissa. Eivät toki kaikki, mutta aika monet muusikot genrestä riippumatta ovat käyneet läpi jonkinlaiset tavoitteelliset ja järjestelmälliset musiikkiopinnot joko musiikkioppilaitoksessa tai määrätietoisen opettajan – joka on itse käynyt läpi tavoitteelliset ja järjestelmälliset musiikkiopinnot – johdolla. Usein koulutus alkaa jo lapsuudessa, vaikka yleensä kai siinä vaiheessa ammattimainen toiminta ei vielä ole tavoitteena.
Kesäkuussa 2022 tarkastettiin Katri Saarikiven väitöskirja Augmented maturation of executive functions in musically trained children and adolescents kognitiivisen aivotutkimuksen alalta. Uusi tutkimus vahvisti aiempia vastaavanlaisia havaintoja: sen lisäksi, että pitkäjänteinen ja tavoitteellinen musiikkiharrastus edesauttaa muun muassa kielellistä, matemaattista ja tunnetaitojen oppimista, se on myös yhteydessä tehokkaampaan toiminnanohjaukseen. Ratkaisevaa tutkimusten mukaan on nimenomaan se, että harrastus ei ole lyhytaikainen strukturoimaton kokeilu, vaan suunnitelmallista ja kokonaisvaltaista musiikillisten tietojen ja taitojen kartuttamista. Siis sellaista, jota Suomessa tarjotaan erityisesti musiikkioppilaitoksissa.
Osa musiikkiharrastuksen oppimiseen tuomista hyödyistä tasoittuu ajan kuluessa, mutta Saarikiven väitöksen mukaan oman toiminnan ohjauksen tehostuminen säilyy vielä varhaisaikuisuudessakin (tutkimuksen osallistujat olivat iältään 9–21-vuotiaita, joten tehostumisen säilymistä tätä vanhemmilla ei voitu tutkia).
Nähdäkseni tehokkaasta toiminnanohjauksesta on huomattavaa hyötyä, jos haluaa tehdä jotakin oikeasti uutta ja luovaa. Helposti ja nopeasti saatavilla olevan tiedon valtava määrä ja pirstaleisuus, digitaalinen media ja yleensäkin elämisen tempon nopeus tekevät helposti ihmisen lyhytjänteiseksi: on vaikea keskittyä, arvioida mikä tietotulvassa on olennaista tai nähdä asioita monelta kantilta. Tehokas oman toiminnan ohjaus vähentää häiriöherkkyyttä ja auttaa keskittymään olennaiseen.
Laitos itsessään saattaa hyvinkin olla byrokraattinen ja hitaasti reagoiva, mutta luovan ajattelun mahdollistavana kasvualustana se on erinomainen.