Olemme hiljalleen suoristumassa kahden vuoden kumaran jälkeen. Taideyliopiston Sibelius-Akatemian opiskelijat kuuluvat niihin, joiden toimintaan korona on vaikuttanut dramaattisesti. Usko tulevaisuuteen on moneen kertaan horjunut, ja korjaavia toimenpiteitä, muutoksia ja sopeutuksia on tehty lukuisia. Ministeriö ei suoraan tunnusta meidän erityistä kohtaloamme. Sympatiat ovat puheissa puolellamme, mutta konkreettisia tekoja resurssien uudelleen ohjaamiselle ei ole tapahtunut.
Koska yliopistot saavat rahoituksen valmistuneiden ja erityisesti tavoiteajassa valmistuneiden perusteella, koronavuosista tulee Sibelius-Akatemialle useamman vuoden varjo: uudelleen ja uudelleen keskeytetyt tai rajoitetut opinnot aiheuttavat mittavia viivästyksiä, jotka suoraan heijastuvat tulevien vuosien määrärahoihin. On siis todennäköistä, että myös pandemian tauottua opiskelijat tuntevat sen aiheuttaman resurssivajeen arjessaan ja joutuvat näin sijaiskärsijöiksi, jos opintojen tarjontaa joudutaan höyläämään ja tehostamaan taloussyistä.
On korona tuonut myös hyviä asioita. Digitaalinen opetus on mennyt aimo harppauksia eteenpäin. Etäisyydet ovat paikka paikoin pienentyneet entisestään, kun maapallon jokaiselta kolkalta on voinut osallistua luentoihin, opetukseen ja tutkimuksen jakamiseen. Digiloikka olisi kuitenkin ollut helpompi tehdä yhteistyössä ja suunnitellusti, ei kohtalon sanelemana selviytymiskeinona. Otamme silti tästä rankasta opista eteenpäin monta hyvä asiaa.
Omat vanhempani päätyivät sodanjälkeisessä Suomessa ensiksi hankkimaan ”oikean ammatin”, ennen kuin heidän vanhempansa antoivat opiskella musiikkia, täysipäiväisesti ja ammatiksi. Tuleeko nyt sukupolvi, joka kokee, että ensiksi pitää turvata talous ja saada vakaa elanto ja sitten vasta musiikki ammattina on mahdollinen? Onko vaarana, että pandemian seurauksena syntyy pelko taideuraa kohtaan?
Tulevien polvien kouluttajana Sibelius-Akatemialla on suuri vastuu yhteiskunnan jälleenrakentamisessa. Alamme on kärsinyt pandemiasta kohtuuttomasti, ja tehtävämme on nyt käyttää kaikki osaamisemme ja resurssimme vaativaan korjaustyöhön. Taideyliopistossa on käynnissä taidealan jälleenrakennusohjelma, jolla tuetaan alan uudistumista, tutkimusta ja innovaatiotoimintaa sekä pohditaan, miten jatkuvalla oppimisella voidaan lisätä alan toimijoiden resilienssiä ja vahvistaa alan työllisyyttä.
Kuitenkaan tällä työllä ei ole merkitystä, jollei maamme johdossa ole ihmisiä, jotka tunnustavat taide- ja kulttuurialan arvon. Itseilmaisu, taiteen kokeminen ja tekeminen ovat perusoikeuksia ja yksi vapaan yhteiskunnan arvokkaimmista tekijöistä.
Emilie Gardberg
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian dekaani
Kolumni on julkaistu Muusikko-lehdessä 1/2022.