Toukokuussa 1990 Astor Piazzolla aloitti kunnianhimoisen konserttikiertueen. Hän oli vähän aiemmin hajottanut kuuluisan kvintettinsä, jonka kanssa hän oli uudistanut argentiinalaisen tangon sävelkieltä rohkeasti ja menestyksekkäästi. Vanhan bändin lopettamisessa kyse oli siitä, että Piazzolla koki työskentelyn vain yhden pysyvän kokoonpanon kanssa alkaneen rajoittaa luovuuttaan. Jatkamalla vaihtelevin tilapäiskokoonpanoin ja yhteistyökuvioin hän saattoi liikkua musiikin kentällä vapaammin. Nyt alkavalla konserttikiertueella Piazzolla soittaisi italialaisen Mantovan kamariorkesterin muusikoista kootun kvartetin kanssa.
Jousikvartetin kanssa toteutetulla konserttikiertueella oli Piazzollan mielessä selkeä tavoite: hän halusi liittää klassisen musiikin konserttiyleisön osaksi omaa yleisöään ja tulla siinä samassa itse liitetyksi osaksi klassisen musiikin säveltäjäkaanonia. Sama pyrkimys näkyi myös niissä sävellysprojekteissa, joita hänen oli tarkoitus edistää kiertueen aikana: hänellä oli työn alla sekä sellokappale Mstislav Rostropovitšille että suurooppera, jonka päärooliin oli jo lupautunut Placido Domingo. Kesän aikana Piazzollan olisi tarkoitus tehdä yhteistyötä myös Kronoskvartetin kanssa.
Toukokuussa alkaneen konserttikiertueen tavoite yleisöpohjan laajentamisesta ei kuitenkaan ollut aivan loppuun asti harkittu. Konsertteihin liput ostanut yleisö oli tullut kuuntelemaan sitä bandoneontaiteilijaa ja tangosäveltäjää, jonka he olivat oppineet kvintetistä tuntemaan. Nyt ohjelmassa olikin Piazzollan omien akustisten jousikvartetti- ja bandoneonsävellysten lisäksi Alberto Ginasteran musiikkia.
Yleisön pettymys oli käsinkosketeltava jo kiertueen ensimmäisessä konsertissa Milanon Teatro Smeraldossa. Kun vain parisenkymmentä minuuttia kestänyt, yhdestä teoksesta (Five Tango Sensations) koostunut toinen puoliaika päättyi, yleisö vaatimalla vaati kuulla vielä tuttua Piazzollaa. Taiteilija tulikin lavalle ja esitti soolona kaksi pikkukappaletta, joiden jälkeen salin valot sytytettiin merkiksi konsertin päättymisestä. Alkoi armoton vihellyskonsertti yleisön purkaessa pettymystään.
Sama yleisöreaktio toistui myös seuraavissa Italian-konserteissa. Joihinkin konsertteihin jouduttiin kutsumaan jopa poliisipartio valvomaan Piazzollan turvallisuutta. Kiertueella ykkösviulua soittanut Anahi Carfi totesi Piazzollan elämäkerran kirjoittaneelle María Susana Azzille myöhemmin lakonisesti, että vaikka he nauttivat soittamisesta, konserttikiertueen konsepti ”ei vain yksinkertaisesti toiminut”. Ei yleisö tullut kuuntelemaan Ginasteraa soittavaa jousikvartettia.
Sata-Häme Soi -festivaalin konsertin saamat arvostelut kuvasivat hyvin konseptin ongelmallisuutta. Siinä missä Piazzollan sähköinen kvintettimusiikki olisi solahtanut luontevaksi osaksi suomalaisfestivaalinkin ohjelmaa, nyt liikuttiin kaukana yleisön mukavuusalueelta. Satakunnan Kansan arvostelijan mukaan ”tangosensaatioksi maailmalla mainostettu Astor Piazzolla hämmensi tulkinnoillaan. Tangon kielirajojen yli aimo harppauksen tehnyt argentiinalainen vei ohjelmistonsa läpi taidolla, mutta tavallista kuulijaa hän ei tavoittanut.” Arvostelijaa häiritsi sähköisen vahvistuksen puute, ja hän kertookin pohtineensa koko konsertin ajan: ”missä on pihvi? Vasta ohjelmiston viimeisessä sävellyksessä tango pulpahti pinnalle. Siellähän se oli ollut sävelrakenteiden alla, mutta enhän minä maallikkona sitä osannut etsiä.”
Lopuksi arvostelija vielä paheksuu sitä, että Piazzollan konsertti leikkasi festivaalin budjetista 100 000 markkaa (27 000 nykyeuroa). Muiden esiintyjien kohdalla arvostelija ei puhunut rahasta lainkaan, ja erityisesti Piazzollan kohdalla käytetty leikata-verbi antoi ymmärtää, että arvostelijan mielestä tuon rahan olisi voinut käyttää paremminkin. Tästäkin huolimatta on lisättävä, että Satakunnan Kansan arvostelu ei ollut konsertin negatiivisin.
Lukiessani nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin Piazzollan Suomen lehdistölle antamia haastatteluita en voi olla kiinnittämättä huomiota siihen, miten paljon hän itse halusi puhua nimenomaan tulevista projekteista ja korosti konserttikiertuetta uuden alkuna. Helsingin Sanomien haastattelussa hän julisti olevansa ”ikuinen kapinallinen” ja tahtovansa taistella. Kysymyksiin mahdollisista tulevaisuuden suunnitelmista vanhan kvintettinsä kanssa Piazzolla vastasi muun muassa ”En halua tehdä mitään ennakko-odotusten mukaisesti” ja ”Nyt on aika vaihtaa tyyliä”. Näiden julkisten kommenttien vahva fokus pitkälle tehdyissä tulevaisuudensuunnitelmissa on jännässä ristiriidassa elämäkerran (Azzi: Le Grand Tango) antamien kiertueaikaisten terveystietojen kanssa: Ikaalisissa Piazzolla oli tullut hyvin huonovointiseksi ja käynyt tapaamassa lääkäriä, jonka mielestä konserttikiertue tulisi keskeyttää välittömästi. ”Soitan niin kauan kuin elän”, vastasi taiteilija. Suomalaislääkärin lisäksi myös italialaislääkäri oli jo aiemmin suositellut konserttikiertueen keskeyttämistä. Piazzollan kunnon heikkenemiseen kiinnittivät huomiota myös Mantovakvartetin jäsenet, joiden mukaan tämä väsyi tavallista nopeammin. Viimeisen kerran Piazzolla esiintyi julkisesti vain kolmisen viikkoa Ikaalisten konsertin jälkeen, ja sävellystyökin loppui elokuun alussa tapahtuneeseen aivoverenvuotoon.
Huonovointisuutta ei voinut kuitenkaan Ikaalisten konserttiyleisö huomata – paitsi kenties konsertin lyhyestä kestosta. Vaikka bandoneonia soitetaan perinteisesti istuen, konsertista julkaistuissa kuvissa näkyy, että Piazzolla terveyshuolistaan huolimatta esiintyi aivan kuten aina ennenkin: seisten vasen jalka lattiassa oikean tukeutuessa korokkeeseen ja soittimen levätessä oikealla reidellä.
Kuvitus: Lauri Toivio
Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 5/2021.