Kai Amberla
Finland Festivalsin toiminnanjohtaja vuodesta 2007. Lisäksi mukana monissa kansainvälisissä taideyhteisöissä.
Mikä on oma suhteesi musiikkiin?
Taidan olla tyypillinen ja osin ärsyttävä snobi, eli viihdyn oopperassa ja sinfoniakonserteissa – ja mausteeksi hakeudun mielelläni jazzin pariin. Yleensä toivon kuulevani jotain, mitä en ole aiemmin kuullut. Nykymusiikki monissa muodoissaan kiinnostaa minua eniten ja erityisesti säveltäjät, jotka ovat vieläpä hengissä.
Olen aikanaan valmistunut sekä kirjallisuustieteilijäksi että klassisen kitaransoiton opettajaksi. Ehdin toimia opettajana pari vuotta, kunnes ajauduin huonoille teille: musiikkilehti Rondon päätoimittajaksi, Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n johtajaksi, ja ennen nykyistä työtäni olin silloin Teoston osana toimineen Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksen johtaja.
Erityisesti kuusivuotinen pesti Teostossa opetti tutustumaan musiikkiin, joka ei ole oman tietämykseni ytimessä. Silloin opin ihailemaan sitä valtavaa osaamista ja energiaa, joka vie kevyen musiikin kehitystä eteenpäin. Parikymppisenä tuli harrastettua myös bänditouhuja, ja jokunen levykin tuli tehtyä. On kuitenkin alan kehityksen ja yleisen viihtyvyyden kannalta suotuisaa, että lopetin teinirokkailut ajoissa.
Mikä on parasta organisaatiossasi?
Finland Festivals on lähes sadan taide- ja kulttuurifestivaalin kattojärjestö. Parasta on festivaaliammattilaisten valoisan positiivinen energia. Tällä alalla ei kukaan muistele menneitä kulta-aikoja, kaikki porhaltavat kohti tulevaisuutta, olivat olosuhteet kuinka vaikeita tahansa. Festivaalien ihmiset antavat minulle energiaa, eivät vie sitä. Ala on myös monimuotoisempi, tasa-arvoisempi ja edistyksellisempi joka vuosi.
Millaisia mahdollisuuksia ja haasteita näet musiikkikentällä?
Omituinen kysymys, sillä koko taidealan idea on olla jatkuvien haasteiden keskellä. Jos saavuttaisimme ajanjakson, jolloin haasteita ei olisi, taide olisi kuollutta. Mutta toki suurin haaste on musiikkialan kyky sopeutua uuteen digitaaliseen maailmaan ja sen mukanaan tuomaan taisteluun ihmisten vapaa-ajasta.
Ilmastokriisi on mitä suurimmassa määrin myös musiikkialan ongelma. Jotain surullista on siinä, että keskitämme kaiken tarmomme tukimalleihin, mutta musiikin radikalismista ei oikein näy viitteitä. Pitäisikö musiikkialan mennä mukaan Elokapinaan sen sijaan, että pidämme meteliä vain omista eduistamme?
Korona toimi kuin röntgensäde: se näytti alan kipupisteet ja osaamisen puutteet. Nyt on alasta itsestään kiinni, osaako se käyttää tämän opin hyväkseen. Turha kuvitella, että apu tulisi jostain ulkopuolelta.
Miksi kulttuurin tukeminen taloudellisesti on tärkeää?
Taide on itseisarvo ja ainoa asia, joka tekee elämästä elämisen arvoisen. Sitä pitää tukea sisäisen merkityksen, sosiaalisen vaikutuksen ja onnellisuuden vuoksi. Toki kulttuurilla on myös valtava taloudellinen ja työllistävä vaikutus, mutta nämä ovat vain mukavia lisäarvoja todellisen merkityksen ohessa.
Kysymys, jonka toivoisit kysyttävän itseltäsi?
Mikä tekee sinut onnelliseksi?
Kuva: Maarit Kytöharju
Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 5/2021.