Kulttuurialan freelancereille ollaan saamassa opetus- ja kulttuuriministeriöstä 15 miljoonan euron tukipotti. Se jäi moninkertaisesti pienemmäksi kuin tarve, mutta se on tärkeä väline etenkin esittävän taiteen freelancerien hädän lievittämiseksi.
Samalla musiikin esittäjien tilanne on jälleen huolestuttavampi. Vuosi ilman tuloja ja mahdollisuutta tehdä omaa työtään on kenelle tahansa kova koettelemus – eikä sille ole näkyvissä loppua. Moni voi huonosti, moni on vaihtanut alaa. Kyseessä kokonainen toimiala ja sen uskottavuus oikeana elinkeinona.
Nyt on kiinnitettävä huomiota freelancer-tuen jakotapaan ja -kriteereihin. Mitä vähemmän rahaa on käytettävissä, sitä tärkeämpää on, että se kohdistuu tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti sinne, mihin rajoitusten aiheuttamat menetykset ovat osuneet pahimmin.
Keskeisenä perusteena tulee olla rajoituksista johtuneet nettomenetykset. Nämä menetykset ovat suurimmat niillä esittävillä taiteilijoilla, joiden työ on käynyt mahdottomaksi yleisörajoitusten vuoksi. Näistä menetyksistä musiikkiala on toimittanut ajantasaista tietoa päättäjille keväästä 2020 lähtien. Esittävän taiteen freelancereiden työmarkkinat koostuvat epätyypillisestä työstä, jossa ihmisen status on niin epävarma ja epästabiili, että esimerkiksi työttömyyskassaan kuuluu vain alle kolmannes musiikkialan freelancereista. Freelancereilla ei ihan syystä ole luottamusta siihen, että he todella saisivat esimerkiksi ansiosidonnaista päivärahaa sitten kun työtä ei ole. Monet työntekijäasemassakin toimineet freelancerit on katsottu työttömyysturvassa yrittäjiksi, eivätkä he ole voineet saada päivärahaa – eikä tämä ole ainoa järjestelmään liittyvä ongelma. Säästöjä ei enää vuoden työttömyyden jälkeen ole, jos on ollutkaan.
Käytännössä esittävän taiteen rajoitustilanne ei poikkea esimerkiksi ravintola-alalle tulossa olevasta sulusta. Vaikka musiikin esittämistä ei ole sinänsä kielletty, yleisön kokoontuminen kuuntelemaan on kielletty. Jos silloin ei ole kyseessä faktinen taiteen elävän esittämisen kielto, niin silloin voitaisiin yhtä hyvin perustein sanoa, että itänaapurissamme vallitsee vapaa demokratia tai Kiinassa sananvapaus.
Esittävän taiteen freelancereilta ei voi tässä tilanteessa edellyttää apurahahakemuksessa taiteellisen työn suunnitelmaa samalla tavoin kuin normaalissa apurahahakemuksessa. Ensinnäkin, olisi kohtuutonta edellyttää tilanteesta pahimmin kärsineitä rakentamaan hädästään projektisuunnitelma – ei edes ole mitään näkymää siitä mitä taiteellista työtä nämä freelance-esittäjät voisivat oikeasti ryhtyä tekemään. Harjoitteluun ja esimerkiksi esitysten valmisteluun liittyy välitön riski siitä, että nekin jotka ovat palkansaajakassan jäseniä, saavat TE-toimistolta yrittäjäluokituksen. Toiseksi, suurin osa musiikkia esittävistä freelancereista toimii erilaisten esiintyjäryhmien ja yhtyeiden jäsenenä, eivätkä he ole välttämättä koskaan itse tehneet taiteellista suunnittelua tai projekteja, vaan he ovat olleet niissä töissä tai osatoteuttajana. Vain pieni joukko koronarajoituksista kärsineistä musiikin esittäjistä on siinä asemassa, että he normaalisti voisivat hakea apurahaa taiteelliseen työhön.
On huolehdittava, että suurella vaivalla aikaan saatu tärkeä tukiresurssi ei pulverisoidu yleiseksi taidetueksi toimintaan, joka ei ole kärsinyt merkittävästi tai ollenkaan koronarajoituksista.