Vakuutusoikeus antoi lokakuussa 2020 oikeutta työmarkkinatukeen koskevan päätöksen, jossa arvioitiin Suomen Palkkiopalvelu Oy -laskutusfirman kautta tehtyjen muusikon freelancekeikkojen työoikeudellista luonnetta eli sitä, oliko kysymys työ- vai toimeksiantosopimuksista. Ratkaistavana oli myös kysymys siitä, oliko mahdollisesti yritysmuotoisena pidettävää keikkailua tarkasteltava työttömyysturvassa pää- vai sivutoimisena toimintana. Muusikko hävisi juttunsa ja hänen katsottiin toimineen päätoimisesti yrittäjäasemassa siitä huolimatta, ettei hänellä ollut firmaa eikä muitakaan yrittäjän ns. muodollisia tunnusmerkkejä.

Työsuhde vai ei-työsuhde?

Jutun tosiasioissa oli laskutusfirman kautta tehty keikan laskutus ja jälkikäteen laaditut kirjalliset työsopimukset ohjelman tilaajayritysten kanssa. Laskutusfirmaa ei tässä väitettykään työnantajaksi.

Ratkaisu oli äänestyspäätös ja enemmistön (3–2) kannan mukainen. Siinä irtauduttiin aika pitkälle niistä vero-, työeläkevakuutus- ja työsopimusoikeudellisista tulkintakäytännöistä, joiden mukaan keikkamuusikon työsuhdetta on perinteisesti totuttu arvioimaan. Vakuutusoikeus korosti omaa työttömyysturvalakiin pohjaavaa työsuhteen kokonaisarvioitaan, joka kuitenkin ainakin työsuhteen tunnusmerkkien arvioinnin osalta jää varsin kyseenalaiseksi. Vakuutusoikeus toteaa esimerkiksi, että työsuhteen tunnusmerkkejä punnittaessa on työn johdon ja valvonnan lisäksi oikeuskäytännössä annettu merkitystä sille, kenelle välitön hyöty tehdystä työstä koituu. Asiassa ei ollut kuitenkaan vakuutusoikeuden mielestä ilmennyt, että muusikon työstä tullut välitön hyöty olisi koitunut edellä mainittujen yritysten hyväksi.

Muusikko oli siis tehnyt tavanomaiseen tapaan soittokeikkoja ohjelmaa tilanneille yrityksille, mutta ilmeisesti asiaa ajaessa ei ollut osattu ottaa huomioon, että ohjelmapalvelua voitaisiin arvioida näinkin erikoisella tavalla. Jatkossa on siis työsuhteen puolesta argumentoidessa näissä yhteyksissä tuotava esille muusikontyön tuottama lisäarvo ja hyöty esimerkiksi työnantajan asiakkaiden lukumäärän, myynnin ja viihtyvyydenkin lisääntymisenä.

Toinen kyseenalainen perustelu on vakuutusoikeuden hyväksymä asiaa aikaisemmin käsitelleen sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan perustelu, jonka mukaan ”pelkästään sillä perusteella, että työsuoritukset on tehty P Oy:n tai HR Oy:n määrittämissä paikoissa ja määrittäminä ajankohtina, ei voida katsoa, että työ on tehty työnantajan johdon ja valvonnan alaisena, koska esiintyvän muusikon työ on senluonteista, että varsinainen esiintyminen tehdään yleisön läsnä ollessa eli määrättynä aikana ja määrätyssä paikassa riippumatta siitä, onko työn suorittaja yrittäjä vai työntekijä”.

Ratkaisevaksi ja luultavimmin pysyvimmäksi argumentiksi päätöksessä jää se, että laskutusfirman kautta laskutettua keikkaa ei saa vahvistettua työsuhteeksi työttömyysturvassa, vaikka tekisi tilaajan kanssa kirjallisen työsopimuksen. Sosiaali-, työeläke- ja työttömyysturvalakien soveltamisessa on vuosia pidetty laskutusfirmojen kautta tehtyjä keikkoja ei-työsuhteina eli toimeksiantosuhteina ja yrittäjäasemassa tehtyinä. Tässä suhteessa vakuutusoikeuden päätös vahvistaa sen jo aikaisemmin vakiintuneen linjan, ettei yrittäjänä tehty työtä voi ”muuntaa” työsuhdetyöksi tekemällä työsopimuksia laskutusfirman tai työn tilaajan kanssa.

Pää- ja sivutoiminen yrittäjyys

Arvioinnin pohjana oli muusikon esittämä selvitys toimintansa työllistävyydestä Suomen Palkkiopalvelu Oy:n kautta. Selvityksen mukaan muusikolla oli vuonna 2016 ollut 28 esiintymistä, jotka ovat kestäneet 2­–4 tuntia kerrallaan. Hän on laskuttanut kyseisistä esiintymisistä yhteensä 2 723,93 euroa. Vakuutusoikeus katsoi, ettei esitetyn selvityksen perusteella voida todeta yritystoiminnan työllistävyyden olevan niin vähäistä, ettei se olisi esteenä kokoaikatyön vastaanottamiselle. Pelkästään tulojen vähäisyyden perusteella yritystoimintaa ei voida katsoa sivutoimiseksi, koska kyse on yritystoiminnan riskistä, jota ei ole tarkoitus kompensoida työttömyysturvalla.

Vakuutusoikeuden mielestä siis 2–3 keikkaa kuukaudessa ja niihin käytetty 56–112 työtuntia ja aktiivista soittoaikaa työpaikalla on päätoimista yrittäjätyötä. Tämä on aika kova arvio, kun ottaa huomioon, että normiduunari tekee viikossa 40 tuntia ja kuukaudessa 160 tuntia. Voi vaan ihmetellä, mikä mahtaa tehdä parista keikasta ja työpäivästä kuukaudessa niin aikaa vievää, ettei ehdi tehdä muuta kokoaikatyötä siinä sivussa. Moni vakitöissä oleva muusikko tekee pää- ja päivätyön ohella keikkoja huomattavasti enemmänkin, jolloin kokoaikainen päätyö tietysti pelastaa heidät esitetyltä arviolta työttömyyden ehkä kohdatessa. Silti on mahdotonta nähdä, miksi noinkin vähäinen keikkailu yritystoimintana tehtynä vie kaiken käytettävissä olevan työajan.

Jos kaksikin keikkaa kuussa tuo päätoimisen yrittäjän statuksen, niin tuskinpa keikkamäärän väheneminen yhteenkään kuukaudessa toisi muutosta arvioon. Näin äärirajoilleen viety tulkinta on keikkamuusikolle iso riski menettää ansiopäiväraha laskutusfirmojen kautta työskenneltäessä. Päätös oli tältäkin osin erimielinen, joten nähtäväksi jää, mikä on sen vaikutus TE-toimistoissa. Siellä laskutusyhtiöiden kautta tehdyt satunnaiset keikat on toistaiseksi kuitattu sivutoimisena yrittäjyytenä ainakin niille, jotka ovat jo työssäoloehdon täyttäneet ja saavat soviteltua päivärahaa.

Liitto ei hoitanut juttua. Muusikko ei voi valittaa vakuutusoikeuden päätöksestä enää korkeimpaan oikeuteen.