Music Finland: Musiikkialan tilannekuva 2020 – koronatilanteen aiheuttamat tulonmenetykset heijastuvat musiikkialalle laajasti

Huhtikuussa 2020 tehdyn arvion mukaan koronavirusepidemia aiheuttaa musiikkialalle noin 127 miljoonan euron tulonmenetykset, mikäli elävän musiikin tapahtumat peruuntuvat heinäkuun loppuun saakka. Jos tapahtumat peruuntuvat vielä loppukesältäkin, tulonmenetysten voi arvioida nousevan reilusti yli 150 miljoonaan euroon. Tällaiset tulonmenetykset tarkoittavat kokonaisuudessaan noin 19 prosentin tai tilanteen pitkittyessä jopa 23 prosentin arvonlaskua Suomen musiikkialalle vuonna 2020.

Arvio musiikkialan tulonmenetyksistä, jos tapahtumat perutaan laajamittaisesti…

…heinäkuun loppuun (miljoonaa euroa) …kesän loppuun (miljoonaa euroa)
Elävä musiikki -114,9 -142,4
Tekijänoikeudet -11,5 -14,1
Äänitteet -3,5 -3,5
Päällekkäisyydet huomioiden yhteensä -126,6 -156,0
19% musiikkialan arvosta 23% musiikkialan arvosta

Muusikoiden, säveltäjien ja musiikintekijöiden tulovirrat hiipuvat

Musiikkialalla toimivat muusikot, säveltäjät ja musiikintekijät saavat tuloja eri lähteistä, ja edellä mainittujen sektorien pienenevät tulovirrat näkyvät lopulta myös heidän toimeentulossaan. Keikkapalkkiot ovat loppuneet, kuukausipalkkaiset joutuvat yhteistoimintaneuvotteluihin ja heitä lomautetaan, ja pienenevät tekijänoikeuskorvaukset näkyvät tulotasossa vielä tulevinakin vuosina.

Tulonmenetysten arviointi esimerkiksi ammattiryhmäkohtaisesti on vaikeaa, mutta noin 3000 freelancer-muusikon yhteenlasketut tulonmenetykset viideltä kuukaudelta olisivat jo yli 40 miljoonaa euroa.

Vaikutukset näkyvät myös äänitemyynnissä, tekijänoikeuksissa ja musiikkiviennissä

Koronakriisin negatiiviset vaikutukset ovat nähtävissä fyysisessä äänitemyynnissä, jonka vähenemisen voi arvioida kuluttajahinnoissa yli kolmeen miljoonaan euroon. Vaikutusta on myös siihen, mitä kuunnellaan: kriisitilanteessa painottuu vanhemman musiikin kuuntelu ja uudesta musiikista saatavat tulot voivat kärsiä. Tulevaisuuteen vaikuttavat puolestaan albumien tuotannon keskeytyminen, investointimahdollisuuksien heikkeneminen, markkinoinnin vaikeutuminen sekä kulutuksen väheneminen.

Koronatilanteella on vaikutusta myös audiovisuaalisiin tuotantoihin, taustamusiikin käyttöön sekä kaupallisten radioiden ja televisioiden mainosmyyntiin. Kaikkien näiden tulovirtojen väheneminen tulee näkymään tekijänoikeustuloissa. Teosto arvioi vuoden 2020 koronatilanteen vähentävän keräämiään tekijänoikeuskorvauksia reilusti yli kymmenellä prosentilla, mikä tarkoittaisi tilanteen pitkittymisestä riippuen jopa lähes kymmenen miljoonan eron tulonmenetyksiä tekijöille ja kustantajille. Gramexin osalta koronaviruksen aiheuttamat taloudelliset vaikutukset osuvat pahimmin suurimpiin korvausalueisiin, taustamusiikkiin sekä radio- ja televisiokäyttöön, ja vaikutukset voivat kohota miljooniin.

Music Finlandin tekemien kyselyiden perusteella suomalainen musiikkivienti on hidastunut huomattavasti tai jopa lakannut kokonaan useaksi kuukaudeksi. Viennin seisahtuminen viideksi kuukaudeksi tarkoittaisi yhteensä 12 miljoonan euron tulonmenetyksiä suomalaiselle musiikkialalle.

Lue lisää Music Finlandin sivuilta >

Muusikkojen liitto on yksi Music Finlandin jäsenjärjestöistä.