Vuokralaisen ohjeet – Villa Vikan, hirsimökit

Teoston 1980-luvulla rakennuttamat Villa Vikanin hirsimökit sijaitsevat Långträsket-järven rannalla Raaseporissa, osoitteessa Vikan 30, 10420 Pohjankuru. Mökit on lahjoitettu Musiikin edistämissäätiön residenssirahastolle osana Vikanin kiinteistön lahjoitusta. Residenssirahasto on remontoinut päärakennuksen ja mökit vuoden 2014 aikana.

Mökeissä on erillissängyt neljälle hengelle (kaksi kahden hengen makuuhuonetta). Mökkien vuokralaisten käytettävissä on sauna, laituri ja soutuvene sekä polkupyörä. Mökeistä löytyy sähköinen musiikkityöpiste ja nettiyhteys. Varustukseltaan identtiset mökit ovat käytössä ympäri vuoden.

Mikäli huomaat jotakin olennaista puuttuvan, olethan yhteydessä liiton toimistoon.

1.1 Saapuminen residenssiin ja kulku mökkeihin

Villa Vikanin hirsimökit sijaitsevat Långträsket-järven rannalla Raaseporissa, osoitteessa Vikan 30, 10420 Pohjankuru.

Vuokra-aika alkaa maanantaina klo 16, jolloin vuokralaiset voivat saapua mökkeihin.

Mökki 1 sijaitsee rannan tuntumassa päähuvilan etuovelta katsoen oikealla. Kulku tapahtuu päärakennuksen ja pienen pehtoorinmökin välistä, mistä tie laskeutuu mökki 1:n pihaan.

Mökki 2 sijaitsee kallioisen niemen kärjessä kauempana päähuvilasta. Tie mökille kulkee suoraan eteenpäin Vikanin sisääntuloportista, oikealle jäävän asuinrakennuksen ja vasemmalla puolella olevan talousrakennuksen välistä. Mökki 2 löytyy tien päästä.

1.2 Julkinen liikenne ja taksi

Lähin bussipysäkki sijaitsee Kuninkaantietä länteen Skarpkullantien risteyksessä, n. 2,5 km etäisyydellä. Bussimatka Karjaalle kestää puolisen tuntia.

Ns. rantaradalla sijaitsevalta Karjaan rautatieasemalta on junayhteys Helsinkiin ja Turkuun. Asemalta on matkaa Vikaniin vajaat 19 km.

Taksin voi tilata Karjaan tai Tammisaaren taksikeskuksesta numerosta:

Karjaa 019 1069 1169
Tammisaari 019 1069 191

Taksi kannattaa tilata siitä keskuksesta, jonka suuntaan olet menossa. Karjaan ja Vikanin välinen taksimatka maksaa noin 35 euroa ajankohdasta ja henkilömäärästä riippuen.

Voit tilata taksin myös paikallisilta taksiyrittäjiltä (alle 10 km säteellä toimivat, lähimmästä kauimpaan):

Roger Fyrqvist: 040 558 9924
Matts Malmberg: 050 593 2704
Leif-Erik Lindman: 0400 840 390
Tage Lindblom: 0400 471 149

1.3 Lähtö residenssistä

Vuokra-aika päättyy maanantaina klo 10, jolloin vuokralaisten on viimeistään poistuttava mökeistä. Siivooja saapuu tuolloin huoneistoon, ja hänelle on annettava esteetön työrauha.

Ennen lähtöäsi muista:

  • tiskata astiat ja panna ne paikoilleen
  • viedä roskat jätesäiliöön ehdottomasti viimeistään lähtiessäsi mökistä
  • ottaa tyhjät pullot mukaasi
  • viedä käytetyt pyyhkeet (ei märkinä), laudeliinat sekä vuodevaatteet pyykkikoriin saunan eteisessä
  • huolehtia siitä, että tavarat ja huonekalut ovat paikoillaan ja laitteiden kytkennät ennallaan
  • sammuttaa sähkölaitteet ja valot (Genelec-kaiuttimia ei tarvitse sammuttaa)
  • palauttaa huoneistossa olleet avaimet oikeille paikoilleen
  • sulkea ikkunat ja ulko-ovet
  • siistiä sauna, jos olet käyttänyt sitä
  • kääntää vene kumolleen rantaan vähintään 2 m päähän rantaviivasta, jos olet käyttänyt venettä
  • puhdistaa grilli, jos olet käyttänyt grilliä
  • laittaa PS4-ohjaimet lataustelineeseen
  • kirjoittaa vieraskirjaan
  • lukita kaikki ovet
  • virittää hälytinjärjestelmä.

Grillin ja grillikatoksen puhtaanapito on vuokralaisen vastuulla. Jos vuokralainen laiminlyö grillin puhdistuksen, vuokralaiselle lähetetään lisälasku.

Grillit ovat pois käytöstä talvikaudella neljä kuukautta, joulukuu–maaliskuu välisen ajan.

1.4 Avaimet ja hälytinjärjestelmä

Kaikkien Vikanin vuokrattavien rakennusten pääsisäänkäynneissä on koodilukot, joihin ei tarvita avainta, vaan nelinumeroinen koodi, jonka saat vuokrasopimuksen yhteydessä. Kun ovi on lukossa, hälytys poistetaan ja lukko avataan syöttämällä ovikoodi kerran. Ovet aukeavat myös avaimilla, joita säilytetään eteisaulan seinällä naulassa. Jätä ne ehdottomasti paikalleen lähtiessäsi. Kun hälytys on päällä, älä mene sisään avaimilla vaan ovikoodilla.

Mökeissä on hälytinjärjestelmä. Kun talo jää tyhjäksi, järjestelmän käyttö on pakollista.

Viritä hälytinjärjestelmä talosta poistuessasi. Kun suljet oven ja syötät koodin kaksi kertaa peräkkäin (pidä pieni tauko välissä), hälytysjärjestelmä käynnistyy ja liiketunnistimet hälyttävät, jos talossa on liikettä.

1.5 Ota yhteyttä

Muusikkojen liiton toimisto:
Pieni Roobertinkatu 16
00120 Helsinki
sml@muusikkojenliitto.fi

Toimistopäällikkö Kaisu Junno:
+ 358 (0) 44 544 0206
kaisu.junno@muusikkojenliitto.fi

Puheenjohtaja Ahti Vänttinen:
+358 (0) 50 569 5585

Pehtoori Heikki Isokoski:
+358 (0) 400 706 521

2.1 Blu-Ray/DVD-levyjen katselu

Blu-Ray/DVD-levyjä voi katsella Playstation 4 -konsolilla, joka on kytketty televisioon (HDMI 1).

  1. Avaa TV kaukosäätimellä (Philips) ja valitse sisäänmeno HDMI 1 valikosta kaukosäätimen SOURCES-nappulan kautta.
  2. Avaa PS4 koskettamalla vasemmanpuoleisen kiiltävän yläpaneelin oikeassa reunassa olevaa pystysuuntaista, kapeaa virtakytkintä.
  3. Levyn voi poistaa laitteesta koskettamalla virtakytkimen alla olevaa kytkintä.
  4. Tarkista, että mikserissä palaa virtavalo.
  5. PS4:n ääni tulee television kautta mikserin stereokanavaan 7/8 ja edelleen Genelec-kaiuttimiin. Äänenvoimakkuutta säädetään mikserin kanavasta 7/8 ja/tai LEVEL STEREO -säätimestä. Jos sinulle riittää TV:n omien kaiuttimien ääni, käännä mikserin kanavan 7/8 volume-säädin kiinni.

2.2 Elokuvat

3D-materiaalin katseluun tarvitset 3D-lasit, joita on 4 kpl työpöydän oikeanpuoleisella keskihyllyllä. Palauta lasit paikalleen käytön jälkeen.
Ääni-/kuvatekniikkaan liittyviä käyttöohjeita löytyy työpöydän oikeanpuoleiselta keskihyllyltä (palauta paikoilleen) ja internetistä.

Älä missään tapauksessa muuta laitteiden kytkentöjä, tai jos muutat, palauta ne ennalleen ennen lähtöäsi. Muuten nämä ohjeet eivät enää pidä paikkaansa ja seuraava käyttäjä voi olla pulassa.

Mökeissä on joitakin Blu-Ray-elokuvia asukkaiden käyttöön:

Mökki 1:
Remains of the Day
Blindness

Mökki 2:
Music and Lyrics 
Adjustment Bureau

Älä vie elokuvia pois. Jos haluat hankkia tai tuoda lisää elokuvia ja jättää niitä residenssiin, seuraavat vuokralaiset kiittävät.

2.3 Kaiuttimet

Kaikki Vikanissa olevat kaiuttimet ovat kotimaisia Genelec-aktiivikaiuttimia. Kuhunkin käytettävään kaiuttimeen tulee olla virta kytkettynä kuunneltaessa. Jos ääntä ei kuulu, vaikka signaalia syötetään kaiuttimeen, tarkista ensimmäiseksi, että kaiuttimien etuseinässä palaa virtavalo. Kaiuttimien virtaa ei normaalisti kytketä pois, eikä niitä tarvitse kytkeä pois päältä huoneistosta lähdettäessäkään. Älä muuta kytkentöjä.

2.4 Musiikin kuuntelu

Bluetooth-laitteilla, kuten matkapuhelin, voi kuunnella musiikkia käyttäen Bluetooth-vastaanotinta (Nokia MD-310), joka on työpöydällä oikeassa reunassa, ja joka on kytketty mikserin stereokanavaan 5/6. Muodosta ensin Bluetooth- yhteys laitteesi ja vastaanottimen välille.

CD-levyjä voi kuunnella työpisteessä esim. käyttäen Playstation 4 -konsolia (PS4), joka sijaitsee työpöydässä oikeanpuoleisella ylähyllyllä. PS4 on kytketty televisioon HDMI-kaapelilla (HDMI 1), ja ääni tulee mikserin TV:lle varatun stereokanavan 7/8 kautta Genelec-aktiivikaiuttimiin. TV:ssä tulee olla virta kytkettynä, ja toistoa ohjataan PS4:n ohjaimilla. Katso PS4:n käytön osalta tämän ohjeen kohtaa ”Playstation” ja PS4:n käyttöohjetta.

Voit kytkeä mikserin kanaviin muita toistolaitteita tarpeen mukaan.

Tarkista, että kaiuttimissa palaa virtavalo kun niihin syötetään signaalia. Valo sammuu itsekseen, mikäli signaalia ei syötetä vähään aikaan. Äänenvoimakkuutta voi säätää mikserin kanavasta 7/8 ja LEVEL STEREO -säätimestä.

Älä muuta laitteiden kytkentöjä, tai jos muutat, palauta ne ennalleen ennen lähtöäsi. Muuten nämä ohjeet eivät enää pidä paikkaansa, ja seuraava käyttäjä voi olla pulassa.

2.5 Playstation 4 (PS4)

Playstation 4 (PS4) -pelikonsoli on monikäyttölaite. Se on kytketty TV:n HDMI 1 -sisääntuloon, joka valitaan TV:n kaukosäätimestä SOURCES-nappulan kautta löytyvästä valikosta. Myös PS4:n ääni menee HDMI-väylää pitkin televisioon, ja siitä edelleen mikserin (stereokanava 7/8) kautta Genelec-kaiuttimiin. Jos TV:n kaiuttimien ääni riittää, voit kääntää mikserin kanavan 7/8 volume-säätimen kiinni.

Konsolilla voit pelata PS4-pelejä, katsoa elokuvia (DVD, BluRay jne), kuunnella musiikkia (CD, MP3 jne) selailla internetiä ja niin edelleen.

Älä:

  • Luo konsolille turhia käyttäjätunnuksia
  • Muuta laitteen asetuksia, ellet oikeasti tiedä mitä olet tekemässä ja miksi
  • Muuta kytkentöjä
  • Jätä PS4:n kiintolevylle omia tiedostojasi – poista ne lähtiessäsi.

Konsolilla voi pelata PS4-pelejä, joita huoneistossa on tällä hetkellä (ikäsuositus):

Mökki 1: LEGO Marvel Super Heroes (7)
Mökki 2: LEGO The Hobbit (7)

Langattomia peliohjaimia on kaksi ja niitä säilytetään lataustelineessä pöydällä. PS-näppäimen (Playstation-logolla varustettu painike ohjaimen keskellä) painaminen käynnistää ohjaimen ja PS4:n. PS4 sammutetaan valikosta painamalla PS-näppäintä pitempään tai pienestä virtakytkimestä PS4:n etupaneelissa.

PS4:n pikakäyttöohje löytyy työpöydän hyllyltä ja täydellinen versio verkosta.

3.1 Työpiste

Musiikkityötä varten varusteltu työpiste sisältää:

  • Yamaha P-105 -koskettimiston/sähköpianon
  • 2 kpl Genelec GTwo -aktiivikaiuttimia
  • Philips 42PUS7809 42″ Smart 4K Ultra HD LED -television
  • Yamaha MG10XU-mikserin.

Voit kytkeä kannettavan tietokoneesi tms. laitteita mikseriin ja televisioon/näyttöön laadukkaan äänen ja kuvan aikaansaamiseksi. Mikserissä on USB-liitäntä. Käyttöohjeita säilytetään työpöydän oikeanpuoleisella keskihyllyllä (muista myös palauttaa ohjeet sinne) ja ne löytyvät myös internetistä.

Mökissä on kaksi nuottitelinettä ja -valoa. Niitä säilytetään naulakon alla.

4.1 Pyyhkeet ja laudeliinat

Vuokrasopimuksessa mainitulle henkilömäärälle on kullekin yksi iso ja pieni pyyhe sekä laudeliina, jotka ovat vuoteiden päällä mökkiin saavuttaessa. Laita lähtiessäsi käytetyt pyyhkeet ja laudeliinat (ei märkinä) pyykkikoriin saunan eteisessä, mistä siivooja noutaa ne pestäväksi sunnuntaisin.

4.2 Sauna

Mökissä on sähkölämmitteinen sauna, joka on vuokralaisten käytössä. Tarkista saunaa lämmittäessä, että keittiön liesituuletin on ykkösasennossa, koska muuten sauna ei lämpene kunnolla.

Pidä sauna siistinä, äläkä jätä vettä kiuluun. Vuokraviikon hintaan kuuluu kaksi saunomiskertaa. Jos saunot useammin, saunominen maksaa 8 euroa lisäkerralta. Maksu maksetaan jälkikäteen Muusikkojen liiton toimistoon.

Älä sulje tulevan veden saattolämmitystä (kytkin saunan eteisessä).

4.3 Suihku

Saunan pesuhuoneessa on suihku. Käytä vettä säästeliäästi.

4.4 Vuoteet ja vuodevaatteet

Mökissä on neljä erillistä vuodetta kahdessa makuuhuoneessa.

Mökissä on vuodevaatteet vuokrasopimuksessa sovitulle henkilömäärälle, ja ne kuuluvat vuokrahintaan. Useampien vuodevaatteiden käytöstä veloitetaan erikseen jälkikäteen pesulakulujen mukaan. Vähimmäisveloitus on 39 euroa. Vuoteiden alla olevissa muovilaatikoissa on varalta lisää vuodevaatteita.

Käytetyt vuodevaatteet laitetaan saunan eteisessä sijaitsevaan pyykkikoriin (ei märkänä), mistä siivooja noutaa ne pesuun sunnuntaisin. Mikäli vuodevaatteet jätetään vuoteisiin, seuraa siitä lisälasku vuokralaiselle.

4.5 Vesi ja viemärit

Käytä vettä säästeliäästi. Älä laita viemäriin mitään, mikä ei sinne kuulu.

5.1 Laituri

Laituri kestää 4–6 hengen painon, mutta sitä ei kannata tarpeettomasti keikuttaa. Ole varovainen laiturilla etenkin sen ollessa märkä. Lasten ei pidä leikkiä laiturilla ilman valvontaa.

5.2 Muut rakennukset

Vikanin alueella on päärakennuksen ja kahden mökin lisäksi kaksi muuta asuinrakennusta, jotka eivät ole residenssikäytössä. Päärakennuksen edustalla olevaa pienempää rakennusta käyttää Vikanin pehtooripariskunta, Heikki Isokoski ja Ritva Hynninen. Heiltä voi pyytää apua ja neuvoa ongelmatilanteissa.

5.3 Tontti ja luonto

Vikanin tontin ympäri kulkee kunnostettu polku, joka lähtee portin läheltä kosken vierestä. Kosken ja joen alue on suojeltu hiuskoukkusammalesiintymän johdosta.

Vikanin niemi (Vikaudden) on päärakennuksen ja mökkien asukkaiden yhteiskäytössä. Rakennusten pihapiiri on kuitenkin vain ko. rakennuksen vuokralaisten käytössä. Mökkien ranta laitureineen kuuluu mökkien pihapiiriin ja päärakennuksen saunaranta vastaavasti päärakennuksen pihapiiriin. Alueen ympäri kulkevaa kunnostettua polkua voivat käyttää kaikki, mutta mökin 1 rannassa tai mökin 2 läheisyydessä ei polkua saa kulkea pimeän aikaan eikä muutenkaan häiriötä aiheuttaen.

Joenuoman ympäristö on suojelualuetta, joten tarpeetonta liikkumista siellä tulee välttää. Koskessa sijaitsevalle saarelle johtava vanha silta on käyttökiellossa kunnes se uusitaan.

Älä roskaa äläkä vahingoita luontoa.

5.4 Vene

Mökin rannassa on soutuvene, jonka airoja säilytetään saunan eteisessä. Älä irrota tappia, vaan tyhjennä vene sadevedestä kauhalla tai kallistamalla.

Pehtoori huolehtii veneiden kunnosta, mutta niitä voi olla syytä puhdistaa esim. harjalla aika ajoin. Käännä vene kumolleen rantaan vähintään 2 m vesirajasta, kun lopetat sen käytön.

Saunan eteisen naulakossa on muutamia pelastusliivejä, mutta varmuuden vuoksi voi olla syytä ottaa omat sopivan kokoiset liivit mukaan, etenkin jos mukana on pieniä lapsia. Jos liivit kastuvat, kuivata ne kunnolla ennen naulakkoon ripustamista.

6.1 Pyöräily

Päärakennuksen ja mökkien yhteiskäytössä on neljä polkupyörää, joita säilytetään sisääntulotien vasemmalla puolen sijaitsevassa suurehkossa talousrakennuksessa vasemmanpuoleisen oven takana. Oven avainta pidetään tien toisella puolella, talousrakennusta vastapäätä sijaitsevan asuinrakennuksen kellarisyvennyksessä naulassa. Kun astut kellarisyvennykseen pari porrasta alaspäin ja katsot taakse ylös oikealle, löydät punaisessa nauhassa roikkuvan ikivanhan avaimen, jota ei saa kadottaa. Palauta se paikalleen. Älä jätä pyöriä sateeseen.

Lähtökohtaisesti kaksi pyörää on päärakennuksen ja yksi kunkin mökin käytössä. Mustat pyörät ovat ensisijaisesti päärakennuksen käytössä, ruskea kuuluu mökille 1 ja oranssi mökille 2. Jos tarvitsette useampia pyöriä kuin vuokrakohteeseenne kuuluu, on kysyttävä sopiiko se muiden rakennusten vuokralaisille. Jos jossakin rakennuksessa ei ole asukkaita, rakennuksen pyöräkapasiteetti on muiden käytettävissä ken ensin ehtii -periaatteella. Pyörät eivät ole käytössä talviaikaan, mikäli maassa on lunta tai jäätä.

Pyörät ovat 3-vaihteisia matalarunkoisia naisten malleja, joilla lähes kaikki voivat ajaa. Mittarilla varustettu jalkapumppu löytyy pyörien säilytystilasta, jonne se tulee aina jättää. Pienempi käsipumppu voi olla mukana ajettaessa, mutta sekin tulee jättää käytön jälkeen pyörien säilytyspaikkaan pyörän koriin. Pidä renkaissa riittävä paine (50-75 PSI ajajan painosta riippuen), koska muuten ajaminen on raskasta ja vanteet voivat vahingoittua.

Pyörien vieressä jääkaapin päällä on työkalupusseja, joista löytyy mm. satulan korkeussäätöön tarvittava lenkkiavain. Samassa paikassa on myös ketjuöljyä.

Kaikissa pyörissä on numerolukko, jonka koodi on 1897 (Vikanin huvilan rakentamisen aloitusvuosi). Lukitse pyörät aina vaijerilukolla kiinteään esineeseen, kun jätät ne muualle kuin pyörien säilytystilaan.

Noudata varovaisuutta; näkyvyys on mutkaisilla teillä rajallinen. Kypärän käyttö on pyöräillessä tarpeen, mutta käyttäjien on tuotava omat kypäränsä mukanaan.

Pieniä säätöjä, kuten renkaiden pumppaamista ja öljyämistä, odotetaan vuokralaisten tekevän omatoimisesti. Jos kaipaat apua, voit olla yhteydessä pehtooriin tai Muusikkojen liiton toimistoon.

6.2 Televisio

Mökissä on korkealuokkainen 42-tuumainen 4K 3D LED -TV Smart-ominaisuuksilla (Philips 42PUS7809), jota voi käyttää myös työskentelyssä isompana tietokonenäyttönä kytkemällä tietokone TV:n HDMI 3 -sisääntuloon, joka sijaitsee TV:n takana vasemmalla. Liitännässä on valmiina HDMI-kaapeli, jonka vapaa pää jätetään käytön jälkeen työpöydän päälle näkyviin.

Jos joudut käyttämään omaa näyttökaapeliasi ja irrottamaan TV:oon valmiiksi kiinnitetyn HDMI-johdon, palauta se kiinni samaan liitäntään (HDMI 3, alempi liitäntä) seuraavaa käyttäjää varten.

TV:n käyttöohjeita löytyy verkosta ja TV:n valikosta painamalla kaukosäätimestä HOME > OHJE ja valitsemalla aiheen.

TV-ruutuun ei pidä koskea. Tästä on syytä huolehtia erityisesti, jos mukana on lapsia.

Jos haluat kuunnella TV:n ääntä korkealaatuisena stereoäänenä, avaa mikserin LEVEL STEREO -säädin sekä TV:lle varatun stereokanavan 7/8 volume-säädin.

3D-sisällön katseluun tarvitaan 3D-lasit, joita on työpöydän oikeanpuoleisella keskihyllyllä 4 kpl.

6.3 Hiustenkuivaaja

Mökeissä on hiustenkuivaaja, jota säilytetään WC:ssä.

7.1 Astiat ja ruokailuvälineet

Mökeissä on perusastiasto, ruokailu- ja ruoanlaittovälineitä sekä tiskikone.
Pese astiat ennen lähtöäsi ja laita ne paikoilleen. Astioiden pesu ei kuulu viikoittaiseen siivouspalveluun.

7.2 Grilli

Mökeissä on kaasugrilli. Kaasun hankkiminen ja grillin puhdistaminen käytön jälkeen on vuokralaisten vastuulla. Kaasua saa huoltoasemilta ja rautakaupoista palauttamalla tyhjän pullon ja ottamalla täyden tilalle.

Grillin ja grillikatoksen puhtaanapito on vuokralaisen vastuulla. Jos vuokralainen laiminlyö grillin puhdistuksen, vuokralaiselle lähetetään lisälasku.

7.3 Jääkaappi/pakastin

Älä jätä jääkaappiin/pakastimeen pilaantuvia ruokia tai ruoka-aineita. Hyvin säilyviä ja avaamattomia tuotteita voit jättää vähäisessä määrin jääkaappiin seuraavien vuokralaisten käytettäväksi. Käy siis sisältö läpi lähtiessäsi ja tyhjennä kaappi turhasta. Lähtökohtana on, että jääkaapin tulee olla lähtiessäsi (lähes) tyhjä ja siten seuraavan vuokralaisen normaalisti käytettävissä.

7.4 Kodinkoneet

Mökissä on jääkaappi-pakastin, sähköhella/uuni/mikroaaltouuni, kahvinkeitin, vedenkeitin, leivänpaahdin sekä tiskikone. Käyttöohjeet löytyvät keittiön alakaapista muovirasiasta – palauta ne paikoilleen.

7.5 Ruoanlaitto ja ruokakauppa

Huoneistossa on perusvarustus ruoanlaittoa varten, mutta mitään erikoisvälineitä ei ole hankittu. Perusmausteita ym. on mahdollista jättää seuraavalle. Sen varaan ei kuitenkaan voi laskea, että kaapissa välttämättä olisi valmiina esim. jotakin tiettyä maustetta tai vaikkapa jauhoja.

Kodinkoneiden ohjeet ovat muovilaatikossa keittiön alakaapissa.

Lähin ruokakauppa löytyy 9 kilometrin päästä Pohjasta:

S-Market Pohja
Pohjantie 2
010-7626350
ma–pe 8–21, la 8–18, su 12–18

8.1 Hätänumero

Yleisestä hätänumerosta 112 voi tilata ambulanssin, hälyttää poliisin tai tehdä palohälytyksen. Suuntanumeroa ei tarvita.

Lähimpään sairaalaan on matkaa 23 kilometriä:

Länsi-Uudenmaan sairaala
Itäinen Rantakatu 9
10601 Tammisaari
Vaihde (ma–pe 7.30–18, la-su 10–16): 019-2241
Päivystys 24 h: 019-224 2800

Terveyskeskusten yhteispäivystys: 019-224 2890

8.2 Ikkunat ja ovet

Ikkunoita ja ovia ei saa jättää auki ollessasi poissa huoneistosta.

8.3 Internet

Mökeissä on avoin WLAN-yhteys, johon ei tarvita salasanaa.

8.4 Jätteet, roskat ja tyhjät pullot

Jäteaitaus sijaitsee pääovesta katsottuna vasemmalla puolen, mäen alla. Tyhjennä roskat säiliöön tarpeen mukaan ja ehdottomasti viimeistään lähtiessäsi talosta. Vie myös tyhjät pullot mukanasi.

8.5 Kirjat ja lehdet

Jos haluat jättää kirjoja mökkiin, seuraavat vuokralaiset kiittävät. Älä jätä residenssiin lehtiä tai mainoksia. Jäteaitauksessa on keräyspaperiastia.

8.6 Lemmikit

Lemmikit voivat majoittua mökissä nro 2, mutta muihin rakennuksiin lemmikkien tuominen on kielletty.

8.7 Lämmitys

Talossa on sähkölämmitteiset patterit sekä ilmalämpöpumppu. Lämmityksessä on etäohjaus. Mikäli lämmitys ei toimi tai siinä on häiriöitä, ota yhteys Muusikkojen liiton toimistoon.

Käytä terassin oven oikealla puolella olevaa ”poissa/kotona”-kytkintä lämmityksen ja huippuimurin kytkemiseksi päälle ja pois.

8.8 Siivous

Viikkosiivous tapahtuu maanantaina klo 10–16 välillä. Siivoojat tulevat sisälle omilla avaimillaan. Siivoukseen kuuluu lattia- ja pöytä- ym. pintojen puhdistus, käytettyjen vuodevaatteiden, pyyhkeiden ja laudeliinojen vaihtaminen puhtaisiin sekä vuoteiden sijaaminen. Siivoojat siistivät myös terassin sekä saunan ja pesuhuoneen. Jos siivoojien työn jäljessä on huomauttamista, kerro siitä viipymättä liiton toimistoon.

8.9 Sähkö

Sähkölasku on Vikanin suurin yksittäinen kuluerä. Käytä sähköä säästäen. Älä pidä valoja päällä tarpeettomasti, äläkä pidä ovia tai ikkunoita auki turhaan.

8.10 Tupakointi

Tupakointi mökkien sisällä on ehdottomasti kielletty. Terasseilla tupakoitaessa on käytettävä tuhkakuppia.

8.11 Turvallisuus

Huolehdi turvallisuudesta etenkin uitaessa ja laiturilla oleskeltaessa. Valvo lasten uintia ja oleskelua rannassa, äläkä itse ui päihtyneenä.

8.12 Vahingot ja puutteet

Muusikkojen liiton toimistoon on ilmoitettava viipymättä, mikäli:

  • Mökille tai sen irtaimistolle on sattunut vahinkoja
  • Mökistä uupuu saapuessasi jotakin sellaista, mitä siellä pitäisi olla
  • Varustuksessa tai kunnossa on yleisiä puutteita, jotka mielestäsi pitäisi korjata

Toimistoaikojen ulkopuolella voit laittaa sähköpostin tai tekstiviestin.

8.13 Vieraat

Mökkeihin voi kutsua vieraita kohtuullisessa määrin ja vuokralaisen vastuulla. Vieraiden yöpyminen mökeissä ei kuitenkaan ole sallittua. Turvallisuussyistä emme suosittele entuudestaan tuntemattomien henkilöiden päästämistä sisälle. Mökki ja sen irtaimisto on kaikissa tilanteissa vuokralaisen vastuulla.