Kuka tahansa esittävän taiteen parissa työskentelevä tietää, miten voimakkaasti tämänvuotinen koronaviruspandemia on riepotellut alaa. Musiikkiesitykset ovat aina sosiaalisia kokoontumisia, ja niissä mietityttävät paitsi yleisön, myös muusikoiden turvallisuus.
Oikean tiedon saamiseksi ja ennakkoluulojen kitkemiseksi tarvitaan tutkimustietoa viruksen potentiaalisista leviämistavoista esityksissä ja harjoituksissa. Viruksen leviämistä esimerkiksi normaalissa arkikeskustelussa on tänä vuonna ehditty tutkia paljonkin, mutta viime aikoina tutkimuksen kohteeksi on nostettu myös musiikin esittäminen. Esittelen tässä artikkelissa kaksi raporttia, jotka pureutuvat sekä muusikoiden että yleisön kannalta tärkeään aiheeseen.
Ensimmäisessä raportissa Japanin arvostetuimpiin korkeakouluihin kuuluvan Keion yliopiston tutkijat toteuttivat yhteistyössä Tokyo Metropolitan Symphony Orchestran kanssa mittauksia, joissa kymmenen orkesterisoittajan ja kahden laulajan levittämiä pisaroita mitattiin hyvin ilmastoidulla konserttilavalla. Toisessa, hieman suppeammassa tutkimuksessa norjalaisen SINTEF-tutkimusorganisaation ryhmä teki vastaavia mittauksia kahdella laulajalla ja kolmella puhallinsoittajalla.
Kummatkin tutkimukset sinänsä keskittyvät taidemusiikkiin, mutta niiden tulokset ovat ainakin osittain sovellettavissa myös muihin musiikinlajeihin. Lähinnä kannattaa huomioida, että raporteissa ei oteta kantaa esimerkiksi mikrofonin käyttöön, ja kummassakin mittaukset tehtiin paikallaan seisovilla tai istuvilla muusikoilla.
Tutkimustulokset eivät ole lopullisia vastauksia
Raporteista on tärkeää huomata kaksi seikkaa. Ensinnäkin kummassakin tutkimuksessa mitattiin ainoastaan muusikoiden levittämiä pisaroita, ei pidemmälle kantautuvia, käytännössä näkymättömiä aerosoleja. Asia on merkittävä, sillä tätä kirjoitettaessa koronavirustutkijat ovat erimielisiä siitä, leviääkö virus pisaratartuntoina vai aerosolien välityksellä. Kummankin tulkinnan puolesta on tieteellistä näyttöä. Esimerkiksi WHO pitää pisaratartuntaa pääasiallisena tartuntatapana, mutta monet tutkijat esittävät aerosolien olevan todennäköisempi tartuntakanava. Jälkimmäisten varominen ja mittaaminen on vaikeampaa, sillä jo pelkkä hengittäminen vapauttaa ilmaan aerosoleja. Tätä mahdollisuutta ajatellen esiintymistilan hyvä ilmastointi on erityisen tärkeää.
Toiseksi on hyvä huomata, että kumpikaan tutkimus ei ole käynyt läpi vertaisarviointiprosessia. Vertaisarviointi tarkoittaa tieteellisen tiedon luotettavuuden ja todennettavuuden varmistamiseen käytettyä menettelyä, jossa tutkimuksen lukee ja kommentoi vähintään kaksi alan asiantuntijaa ennen julkaisua. Tutkimustulosten julkistaminen ja käsittely jo tässä vaiheessa on kuitenkin perusteltua, sillä kaikelle uudelle tiedolle koronaviruksesta on nyt tarvetta. Myös koronavirusta yleisesti käsitteleviä tutkimuksia on tänä vuonna julkistettu paljon jo ennen vertaisarvioinnin valmistumista, sillä vertaisarviointiprosessi vie yleensä runsaasti aikaa. Vaikka raportit ovatkin vasta alustavia, ne tarjoavat tärkeää tietoa sekä muusikoille, konserttijärjestäjille että yleisölle.
Puhallinsoittajat eivät juurikaan levitä pisaroita
Arvostetun Keion yliopiston professori Tomoki Okuda toteutti yhdessä tutkijaryhmänsä ja Tokyo Metropolitan Symphony Orchestran muusikoiden kanssa tutkimuksen orkesterimuusikoiden ja laulajien levittämistä pisaroista Japanissa kesäkuussa 2020. Testattava muusikkojoukko oli laaja: mittauksia tehtiin konserttilavalla pikkololla, huilulla, oboella, klarinetilla, bassoklarinetilla, fagotilla, käyrätorvella, trumpetilla, pasuunalla ja tuuballa.
Puhallinsoittajien ei havaittu levittävän pisaroita soittaessaan käytännössä yhtään – ei edes aivan puhallusaukon likellä. Tämä saattaa kuulostaa yllättävältä, mutta yksi syy on se, että muusikon puhallus törmää ensimmäiseksi soittimen seinämään. Erityisesti käyrien soittimien kohdalla pisarat siis jäävät soittimen sisälle.
Roiskeita havaittiin joidenkin soittimien kohdalla silloin, kun muusikko puhalsi pelkkään suukappaleeseen. Huilun tapauksessa pisaroita levisi havaittava määrä myös staccaton ja flatterzungen kaltaisten puhallustekniikoiden kohdalla, mutta tässäkin tapauksessa määrät olivat huomattavan vähäisiä eivätkä levinneet merkittävän matkan päähän itse soittajasta. Tutkimustulosten perusteella orkesterimusiikin esittäminen edes puhallinsoittimilla ei siis vaikuta levittävän pisaroita ainakaan yhtään enempää kuin tavallinen arkikeskustelu.
Japanilaisen tutkimuksen tulosten täydentämiseksi on hyvä tarkastella myös syyskuussa julkaistua tutkimusta, jonka riippumaton SINTEF-tutkimusorganisaatio suoritti Norjassa. Kyseisen tutkimuksen koeasetelma oli japanilaista suppeampi, sillä kokeet toteutettiin vain kolmella puhaltimella: huilulla, klarinetilla ja tuuballa. Hyvät uutiset muusikoille kuitenkin ovat, että norjalaistutkimuksen tulokset tukevat japanilaistutkimuksen tuloksia.
Kuten japanilaistutkimuksessa, sen enempää huilusta kuin klarinetinkaan ei havaittu erityisen suurta määrää roiskeita soittamisen jälkeen. Klarinetista mittaus tehtiin vain soittimen päästä, kun taas huilulla mitattiin sekä soittimen päätä että puhallusaukon kohtaa. Tuubasta pisaroita ei löydetty lainkaan normaalin soiton jälkeen. Sen sijaan pisaroita havaittiin tilanteessa, jossa soitettiin pelkkää suukappaletta.
Kahden tutkimuksen näyttö on käytännössä täysin yksimielinen: puhallinsoittajat eivät levitä ympärilleen pisaroita juuri lainkaan.
Laulamisesta enemmän pisaroita kuin puheesta
Entäpä laulajat? Heidän esiintyessäänhän pisarat eivät pääse törmäämään soittimen seinään, vaan leviävät ympäri samoin kuin puhuttaessakin. Sekä japanilais- että norjalaistutkimuksen perusteella laulajien täytyykin olla soittajia hieman varovaisempia etäisyyksien säilyttämisen suhteen.
Japanilaistutkimuksessa laulajista testattavana olivat basso ja sopraano, jotka esiintyivät orkesterin edessä. Heidän tuottamiaan pisaroita mitattiin paitsi lavalla myös katsomon ensimmäiseltä penkkiriviltä. Kuten arvata saattaa, laulaminen levitti pisaroita soittamista enemmän. Roiskeiden määrä ja kantavuus kuitenkin riippuivat laulajasta: esimerkiksi tässä tutkimuksessa pitkä bassolaulaja tuotti enemmän pisaroita kuin pienikokoinen sopraano. Tästä huolimatta pisarat eivät leviä tutkimuksen mukaan erityisen laajalle, sillä 180 senttimetrin päässä laulajasta pisaroita ei havaittu enää juuri yhtään.
Tutkimuksen mukaan myös käytetyllä kielellä on vaikutusta pisaroiden leviämiseen: saksankielinen laulu tuotti vähemmän pisaroita kuin italiankielinen. Käytännössä tämä johtuu artikulaatiosta, ei niinkään kielestä itsestään.
Norjalaistutkimus tukee japanilaistutkimuksen tuloksia myös laulajien kohdalla. Norjassa mitattiin kahden naislaulajan – ammattilaisen ja harrastajan – tuottamia pisaroita laulettaessa, lämmiteltäessä, puhuttaessa, naurettaessa ja runoa lausuttaessa. Japanilaistutkimukseen verrattuna norjalaistutkimuksessa siis testattiin laajemmin erilaisia äänenmuodostuksen tekniikoita. Mittaukset tehtiin muutamalta eri etäisyydeltä 25 senttimetrin ja yhden metrin välillä.
Tutkimuksen tulosten perusteella laulaminen tuottaa enemmän pisaroita kuin puhuminen tai runonlausunta. Tämä johtuu etenkin laulamisessa käytettävästä artikulaatiosta: suuret kielen liikkeet, huulten mutristus sekä suun nopea avaaminen ja sulkeminen synnyttivät tutkimuksessa eniten pisaroita. Pisaroita havaittiin eniten mitattaessa aivan laulajan suun edessä, kun taas havaittujen roiskeiden määrä laskee, mitä pidemmälle laulajasta siirryttiin.
Kannattaa kuitenkin huomata, että pisaroiden leviämiseen vaikuttaa merkittävästi laulajan koko, fyysinen korkeus jolta lauletaan (seisottaessa pisarat leviävät laajemmalle kuin istuttaessa) sekä pisaroiden koko. Yhden metrin päässä havaitut pisarat olivat jo hyvin vähäisiä tutkimuksessa mitatuilla laulajilla.
Kuten tutkijat itsekin huomauttavat, nämä tulokset ovat koeasetelman rajallisuudesta johtuen alustavia. Esimerkiksi se, kuinka paljon laulaja on juonut vettä ennen esitystä, tai vaikkapa millaisella voimakkuudella ja tekniikalla hän laulaa, vaikuttavat pisaroiden määrään.
Lisätutkimusta koronan leviämisestä tarvitaan
Sosiaalisessa mediassa kiertäneen huumorikuvan mukaan orkesterikonsertit ovat täysin turvallisia, kunhan kaikki vain muistavat pysyä kaukana huilisteista. Tutkimusten tulokset kuitenkin vievät vitsiltä pohjan.
Tässä kuitenkin piilee samalla kummankin tutkimusraportin rajoittuneisuus. Vaikka molemmat osoittavatkin pisaratartuntojen olevan vältettävissä, tämänhetkinen koronatutkimus ei vielä tunnista, ovatko tartuntojen pääasiallisia levittäjiä pisarat vai aerosolit. Mikäli jälkimmäinen osoittautuu todennäköiseksi, konserttien järjestäjiltä vaaditaan uudenlaisia varotoimia. Asia siis edellyttää perusteellisia lisätutkimuksia koronaviruksesta ylipäänsä.
Lisäksi on hyvä huomata, että vaikka orkesterimuusikoiden ei tarvitse tutkimustulosten perusteella juurikaan varoa soittajatovereitaan, varovaisuutta tulee kuitenkin noudattaa myös muualla kuin konserttilavalla. Esimerkiksi puhallinsoittajat eivät vaikuta muodostavan erityistä riskiä pisaroiden levittäjinä esityksissä, mutta kuten japanilaistutkimuksessa huomautetaan, huolellisuutta edellytetään ennen konserttia ja sen jälkeen, koska kondensaatiovesi jää soittimen sisälle.
Laulajien kohdalla riittävien etäisyyksien säilyttäminen on ensiarvoisen tärkeää. Soololaulajien tapauksessa tämä tuskin tuottaa suurempaa päänvaivaa, mutta erityistä huolellisuutta täytyy kiinnittää kuoroesityksissä ja -harjoituksissa. Toisin sanoen etäisyyden tulee olla riittävä toisiin laulajiin kaikissa suunnissa. Yksi – joskaan ei ehkä toivottu – tapa kutistaa tarvittuja etäisyyksiä on esiintyminen istuen. Suun korkeus lattiasta vaikuttaa nimittäin kummankin tutkimuksen perusteella pisaroiden leviämisen laajuuteen.
Varmempien tulosten saamiseksi kokeita täytyy suorittaa esimerkiksi erilaisissa olosuhteissa sekä eri kokoisilla ja tasoisilla muusikoilla. Tämä myös tuodaan selkeästi esille kummassakin raportissa. Lisäksi koronavirustutkimus ylipäänsä edellyttää yhä tarkempaa ymmärrystä viruksen leviämisestä. Aivan ensisijaisesti tarvitaan lisää tutkimusta siitä, leviääkö koronavirus etupäässä pisaroiden vai aerosolien välityksellä.
Pisaratartuntoja ajatellen tutkimusten tulokset ovat joka tapauksessa huomattavan samansuuntaisia. Tästä syystä ne antavat ammattimuusikoille toivoa normaalista konsertoimisesta myös poikkeuksellisina aikoina.
Kummankin kokeen tulokset pähkinänkuoressa:
- Puhallinsoittajien ei havaittu levittävän pisaroita juuri yhtään.
- Pelkän suukappaleen soittaminen testatuilla soittimilla sekä staccato ja flatterzung huilulla synnyttivät havaittavan määrän pisaroita, mutta määrä ei näissäkään tapauksissa ollut suuri.
- Laulettaessa pisaroita syntyy enemmän kuin soittajilla ja enemmän kuin puhuttaessa.
- Laulettaessa syntyneiden pisaroiden määrä ja kantavuus riippuvat muun muassa laulajan pituudesta ja artikulaatiosta (johon vaikuttaa myös laulettu kieli).
- Erityisesti kuorolaulussa riittävien etäisyyksien säilyttäminen joka suuntaan on ensiarvoisen tärkeää.
- Tulokset ovat vasta alustavia ja edellyttävät jatkotutkimuksia erilaisilla koeasetelmilla.
Lue tutkimusraportit kokonaisuudessaan:
Nimestään huolimatta artikkelin kirjoittaja ei ole HUSin diagnostiikkajohtaja vaan hänen kaimansa, joka keskittyy musiikin tutkimiseen.
Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 5/2020.