Anna-Mari Kähärä – Rohkea moniottelija

Oletko tavannut yleisöä naurattavan stand up -koomikon, joka on seuraavassa hetkessä vakava ja herkkä jazzmuusikko? Ajatuksissaan pyöräilevän värikkään säveltäjän, joka laulaa ideoitaan puhelimeen ajaessaan? Säveltäjä Anna-Mari Kähärä sanoo, että tarvitaan molemmat, yin ja yang, kokonaiseen Kähärään.

Anna-Mari Kähärä saapuu Ekbergin kahvilaan punaisella taittopyörällään. ”Olen käynyt koko yön kuorosävellysteni nuotteja läpi, jotta saan ne Sulasoliin kuorojen laulettavaksi. Kiitos säveltäjä Säde Bartlingille, pitkäaikaiselle nuotintajalleni! Kuoromusiikkini ei olisi ikinä päätynyt maailmalle ilman häntä”, Kähärä huudahtaa.

Anna-Mari Kähärän tie muusikoksi alkoi 5-vuotiaana Viitasaaren musiikkiopiston ensimmäisenä viuluoppilaana. ”Musiikki tuli luontevasti elämääni, sillä äitini ja äidin suku ovat musikaalista porukkaa. Äiti harrasti yksinlaulua, kuorolaulua ja soitti pianoa. Kotona oli kiva musisoida, kun äiti pystyi säestämään viululäksyni. Isä soitti myös korvakuulolta viulua ja haitaria.”

Kotona kuunneltiin kaikkea klassisesta musiikista evergreenihin. Kähärä iloitsee, että sai jo lapsena kotoa pelimannihengen ja halun opiskella musiikkia.  ”Isoäitini perusti Viitasaarelle ensimmäisen kirjakaupan, joten äidin puolelta tuli kulttuurimeininki ja isältä hulluus ja rohkeus, että asioita voi tehdä myös omalla tavalla, sen kun vaan tarttuu soittimeen ja antaa palaa!”

Ensimmäiset sävellykset syntyivät mummolan uruilla. Kantaesitys säveltäjänä oli Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla Viitasaarikvartetin kanssa esitetty Pajulaulu. ”Tallenne löytyy mun kotisivuilta, jotka on muuten kii tällä hetkellä, kun en oo muistanut maksaa laskua”, Kähärä huokaa.

Myöhemmin viulu vaihtui pianoon, josta tulikin hänelle intohimosoitin. Kähärä siirtyi 14-vuotiaana piano-oppilaaksi Jyväskylään Marja Pöyryn oppilaaksi ja kävi kerran viikossa sadan kilometrin päässä pianotunneilla. Samoihin aikoihin hän aloitti myös 3-äänisten kansanlaulujen sovittamisen perustamalleen tyttötriolle. ”Viitasaarella pystyi harrastamaan vaan musiikkia ja urheilua ja harrastin kaikkia niitä kybällä. Vauhti oli kova, into tehdä kärrynpyöriä ja soittaa.”

Läheisimmiksi urheilulajeiksi muodostuivat koripallo ja korkeushyppy. Lukioon mennessä piti tehdä päätös siitä, pyrkisikö urheilulukioon vai musiikkilukioon. Kähärä päätyi Kuopion musiikkilukioon, jossa perustettiin lauluyhtye How Many Sisters.Kuopion nuorisoteatterissa hän aloitti myös teatterimusiikin tekemisen. Ensimmäinen sovitus ja musiikin harjoitus oli Hair-musikaali. ”Kysyttiin halukkuutta hommaan ja kun kukaan ei viitannut, vastasin, että minä voisin kokeilla. En pelännyt, etten osaisi. Ajattelin, että teen omalla tavallani ja jostainhan pitää aloittaa.”

Kähärä hankki opiskelurahoja myös tanssityttönä Kuopion kaupunginteatterissa. ”Sain 3 repliikkiä näytelmässä Nuori Mylläri ja muistan ne vieläkin: ’Niin, niin’, ’Mitä sinä kun minä jo’ ja ’No nyt ei tule sitten tanssistakkaan mittään’. Siinä ne tais olla, meikäläisen highlightsit näyttelijänä! Saisi myös hauskan sketsielokuvan Kähärän pyrkiminen Teatterikouluun, ei nimittäin menny kuin Strömsöössä”, Kähärä nauraa.

Myöhemmin hän tajusi, että ei haluakaan näyttelijäksi, vaan teatterimusiikin tekijäksi. Hän lähti lakkiaisia seuraavana päivänä Kuopiosta Helsinkiin tekemään Kellariteatterin produktiota ja How Many Sistersin ensimmäistä levyä. ”Olen tavallaan sillä tiellä edelleen: teen musiikkia ja teatteria. Mikään ei ole siinä mielessä muuttunut.” Kähärä sävelsi ensimmäisen musikaalinsa Häräntappoase Turun ylioppilasteatteriin vuonna 1984.

Jazziin Kähärä tutustui kuin sattumalta. ”Ostin teininä levykaupasta kannen kuvan perusteella itselleni tuntemattoman Keith Jarrettin levyn My Song. Musiikki räjäytti tajunnan, totaalisen kaunista, alkuvoimaista ja vapaata. Miten onnekas sattuma.” Pori Jazzeille päässyt 18-vuotias Anna-Mari sai festivaaleilla valtavan kipinän.

”Pyörin aivan fantomien vallassa siellä, kaikesta improvisaatiosta mykistyneenä, mutta tunsin että jäin kuuntelijana jotenkin ulkopuolelle. Tajusin, että haluan oppia nauttimaan keikoista enemmän: päästä ikään kuin jazziin sisään ja ymmärtää, mitä siellä tapahtuu.”

”Myöhemmin tajusin Kari Peitsamon sanoin, että jatsin syvin olemus on tuntematon. Mutta jazz on ehdottomasti sielunmusiikkiani. Kun menen mökille ja laitan Bill Evansin soimaan, niin rauhoitun välittömästi.”

Kähärä pääsi opiskelemaan Oulunkylän Pop & Jazz opistoon ja tienasi samalla opiskelurahoja Helsingin Kaupunginteatterin kuorossa Cats- ja My Fair Lady -musikaaleissa. ”Kaupunginteatteriaika oli oppimisen kannalta erittäin tärkeää ja upeaa aikaa. Sain tehdä mielenkiintoisia produktioita eri rooleissa, säveltäjänä, sovittajana, kapellimestarina, näyttelijänä, käsikirjoittajana ja musiikin harjoituttajana.” Muun muassa loppuunmyydyt Superdames 1 ja 2 saivat kulttimaineen ja edustivat aikansa Kinkyboots-meininkiä. Siitä alkoi yhteistyö säveltäjä Jussi Tuurnan kanssa, joka huipentui yhdessä sävellettyyn Kummitusjuna-musikaaliin.

Pop & Jazz opistossa Kähärän pianonsoitonopettaja Jussi Liski pyysi häntä liittymään bändiin nimeltä Lentävä Siemen. ”Ajattelin, ettei nimi bändiä pahenna. Pianon lisäksi minut pakotettiin soittamaan bändissä myös haitaria. Olin sitten oikean käden haitaristina – koskaan ei ollut aikaa ottaa haltuun vasenta kättä”, Kähärä nauraa. ”Teimme hienon levyn Jussin mahtisävellyksiä.” Kähärä on soittanut oikean käden haitaristina myös Pekka Kuusiston Luomu Players -bändissä. Hän soittaa niin sanotulla V-tyylillä: haitari on teipattu alhaalta kiinni.

”Myöhemmin pääsin myös Zetaboo-orkesteriin, jolta löytyy myös kolme huikeaa levytystä. Lentävä Siemen ja Zetaboo-orkesteri olivat todella tärkeitä yhtyeitä bändisoiton kannalta. Molempien orkestereiden elokuvalliset rytmimaisemat lämmittivät myös progea sielussani.”

29-vuotiaana Kähärä pääsi Sibelius-Akatemian jazzosastolle. ”Koen, että siellä opiskelusta on ollut minulle eniten hyötyä siihen muusikkouteen, mitä etsin ja halusin”, Kähärä pohtii. Jazzosastolla ei ollut Kähärän opiskellessa varsinaista laulunopettajaa. ”Jukkis Uotila oli sitten laulunopettajani ja loistava opettaja olikin! Aikamoisessa taimitarhassa tuli vietettyä pari vuotta. ’Rytmi veressä’ kirjoitin hieman pieleen menneen rytmidiktaattikokeen loppuun ja opettaja Kaj Backlund vastasi kannustavasti kokeen loppuun ’Ota verenvaihto’”, Kähärä nauraa.

”Olen kiitollinen kaikille niille opettajille ja kollega-mentoreille, jotka ovat mua rohkaisseet vuosien varrella. Kehut ja kannustukset ovat todella tärkeitä. Yritän koko ajan laittaa sitä hyvää kiertämään mitä olen saanut.”

Vanhemmat kollegat suosittelivat Kähärää ottamaan bändiin itseä parempia soittajia, ja hän on noudattanut ohjetta. ”Olen oppinut bändikavereilta ihan valtavasti. Muistan myös kilauttaa kaverille, jos on kysymyksiä esimerkiksi sovittamisesta eri kokoonpanoille. Uskallan kokeilla uusia asioita ja ottaa haasteita vastaan. Työ tekijäänsä opettaa.”

Yksi tärkeä ihailun kohde säveltäjänä ja sovittajana on Kirmo Lintinen, jonka trion kanssa How Many Sisters keikkaili noin 15 vuotta. Kähärä alkoi säveltää jazzmusiikkia kyseiselle kokoonpanolle. Tuloksena syntyi upea levy Thank You for the Kiss. How Many Sisters esiintyi 90-luvulla pari vuotta tv-ohjelmassa Pellit auki, jossa esitettiin kerran viikossa suorassa lähetyksessä neljä biisiä koreografioineen. ”Sen ohjelman aikana löysimme How Many Sisters -soundin.”

Kähärä palkittiin Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnolla vuonna 2002 ensimmäisenä naismuusikkona. Palkintona tullut Jazzliiton kiertue antoi sysäyksen perustaa Kähärän ja Pekka Kuusiston duon ympärille Anna-Mari Kähärä Orkesterin (myöhemmin Anna-Mari Kähärä Orchestra), johon liittyivät soittamaan Marzi Nyman, Jarmo Saari ja Zarkus Poussa. Bändi teki kaksi levyä, Anna-Mari Kähärän Orkesteri (2005) ja Another Song (2015). Kähärä sanoo, että hänen oma orkesterinsa on ehdottomasti hänen sielunbändinsä.

”Se sielujen sympatia ja rakkaus, joka bändissä löytyi, antoi minulle identiteetin laulajana”, Kähärä toteaa. Bändi on jazzympyröissä erityinen myös siksi, että kaikki sen soittajat myös laulavat.

”Heidän kanssaan musisointi on vapaata pudotusta turvalliseen viidakkoon. Huikeita tyyppejä, jokainen jostakin ybermusikaalisuuspadasta nousseita, kertakaikkisen uskomattomia soittajia!!”

Zarkus Poussan yllättävä menehtyminen järisytti koko bändiä syvältä. Asiasta puhuessaan Kähärä liikuttuu. ”Minulla katosi pariksi vuodeksi lauluhalu ja -ilo kokonaan.” Bändiä ei lopetettu, mutta se laitettiin toistaiseksi telakalle. ”Bändikemiat ovat mystisiä mutta tärkeitä. Yhden jäsenen menettäminen riipaisee syvältä. Totta kai instrumentteja voi korvata bändissä, mutta ihmistä ei koskaan”, Kähärä miettii hiljaisena.

Muun muassa Anna-Leena Härkösen, L. Onervan, Arto Mellerin ja Eeva-Liisa Mannerin runoihin kokonaisuuksia säveltänyt ja levyttänyt Kähärä pyrkii säveltämään aina teksti edellä. ”Säveltäminen on minulle kutsumushommaa ja päässä on ihan hirveästi ideoita, joita ei ehdi toteuttaa. Luotan intuitioon. Runon ja sävellyksen kohtaaminen on minusta jonkinlainen lahja universumilta, jonka haluan ottaa vastaan. Sävelmää ei tule pakottaa runoon. Haluan myös tuoda esiin upeaa runoutta laulujen muodossa”, Kähärä toteaa. ”En halua säveltää väkisin. Jos teksti ei kohtaa musiikin kanssa silloin, kun siihen tartun, laitan sen mieluummin sivuun. Haluan, että perussävellyksen syntyminen on intuitiivista ja freshiä.” Sen sijaan sovittamiseen ja teosten räätälöimiseen kutakin tarkoitustaan tai tiettyä esittäjää varten Kähärä käyttää paljon aikaa.Kähärän musiikki on kaikissa sen muodoissaan monen mielestä tunnistettavan ”kähärämäistä”, vaikka hän yhdistelee musiikissaan eri genrejä. Hänen musiikkiaan on kuvailtu elokuvalliseksi, moniulotteiseksi ja tunteita herättäväksi. Tästä syystä hänen kuoromusiikkinsa puhuttelee myös ulkomailla ja on levinnyt ympäri maailmaa. Kähärä on uudistanut merkittävällä tavalla suomalaista naiskuoromusiikkia. ”On ollut koskettavaa, että ulkomailla kuorot haluavat esittää laulujani suomeksi.”

Kuoronjohtaja, musiikkineuvos Marjukka Riihimäki otti häneen yhteyttä 2000-luvun alussa ja pyysi säveltämään Ikävä omia maita -sarjan. ”Siitä alkoi tähän päivään kestänyt yhteistyö Marjukan ja Philomelan kanssa”, juuri Philomelan kanssa Vaasan kuorofestivaaleilta palannut Kähärä toteaa. Viime vuonna hän sai tilaisuuden säveltää Philomelan ja KYNin laulettavaksi Minna Canthin kirjeitä Minna Canthin 175-vuotisjuhlaa varten Kansallisteatteriin. Tanssitaiteilija, koreografi Sonya Lindfors teki teokseen kuoroille koreografian. ”Teoksesta tuli mahtava juuri näiden ihanien naisten kanssa. Miten ajankohtaisia Canthin naisten asemaa käsittelevät tekstit edelleen ovat!”

Sukupuolten tasa-arvo on Kähärälle tärkeä asia. Hän kertoo tulleensa alalle ihanana aikana, jolloin naisia nostettiin esiin. ”Itsekin sain kannustusta miesvaltaisella alalla. Miehet oli innoissaan aina kun joku uusi nainen ponnahti esiin.” Nykyisin hän on pannut huolestuneena merkille muutoksen.

”Festivaalilla saattaa olla esimerkiksi vain yksi naisen nimellä esiintyvä bändi. Tämä on väärä kehityssuunta, johon pitää kiinnittää huomiota. Naisia on muusikkoina ja säveltäjinä alalla jo niin paljon, että tällainen ei enää käy. Rohkaisen festivaalien johtoon myös enemmän naisia.”

Viime vuosina Kähärä on keskittynyt myös enemmän musiikin tallentamiseen ja tuottanut viimeisen kuuden vuoden aikana kahdeksan levyä, lähes kaikki omaa musiikkiaan. Hänen tuottamansa levy Tippukivitapaus-lastenmusikaaliin säveltämästään musiikista sai 2019 Emma-palkinnon Vuoden lastenlevynä. Viimeksi Kähärä tuotti säveltämästään musiikista Philomelalle levyn Samsara (2018), jonka Suomen Kuoronjohtajat ry valitsi toukokuussa 2019 Vuoden kuorolevyksi. ”Toivoisin myös tuotantoalalle naistuottajia, heitäkin on kunhan saisivat vain tilaisuuksia! Hohoi levy-yhtiöhemmot!”

Teatteri taiteena inspiroi Kähärää. ”Usein teen uutta musiikkia välittömästi teatteriesityksen jälkeen. Maalaustaide, kirjallisuus ja elokuvat inspiroivat myös”, Kähärä kertoo. Hän sanoo korviensa herkistyneen voimakkaasti lisääntyneelle melusaasteelle, jota hän pakenee taidenäyttelyihin.  Kaamos ajaa säveltäjän usein Espanjaan Maija Hapuojan taloon säveltämään.

”Luovuuteni tarvitsee valoa.”

Kähärä maalaa myös itse, yleensä naivistisia tai abstrakteja tauluja. ”Yllätys yllätys niissä on paljon värejä! En maalaa näyttelyitä varten, joten se on äärimmäisen rentouttavaa. Eikä haittaa, jos taulusta tulee ihan paska. Sitä voi aina parantaa vuosien varrella. Joitakin maalaan niin moneen kertaan, että ne menevät lopulta pilalle”, Kähärä nauraa. Hän kirjoittaa myös omien sanojensa mukaan paljon ”ppp:tä”. ”Pääasiassa pateettista proosaa”.

”Myös kollegoiden kanssa touhuaminen on äärimmäisen rentouttavaa ja hauskaa, sekä töissä että vapaa-ajalla. Tässä iässä valitsee tarkemmin, minkälaisten ihmisten kanssa haluaa tehdä töitä. Jos työympäristö on vapaa ja salliva eikä ankeuttajia näy, niin luovuus tykkää ja lopputulos on yleensä mahtava. Positiivisessa ympäristössä minut on helppo houkutella mukaan mihin vaan!”

Taiteilijan elämä on henkisesti vaativaa ja kollegojen merkitys suuri.  ”Välillä ollaan vuoristoradan huipulla ja hetken päästä maataan lattialla sikiöasennossa huutamassa, Sara Puljulaa lainatakseni”, Kähärä naurahtaa ja vakavoituu. ”Sen varmaan kaikki taiteilijat tunnistavat. On ihanaa, kun on kollegoja, joiden kanssa voi jakaa näitä juttuja.

”Tulevat produktiot pitävät säveltäjän kiireisenä. ”Haaveilen assistentista ja talosta, jossa olisi kuoroja ja orkestereita ympäri vuorokauden ja voisin viedä nuotit, että ’kokkeilkaapa että onko hyvä – no ei ollu, minäpä meen jatkamaan’”, Kähärä kuvailee.

Kähärä on säveltänyt musiikin kahdeksaan pitkään elokuvaan ja yhteen dokumenttiin. Viime aikoina hän on tehnyt musiikkia Onneli ja Anneli -elokuviin, yhden musikaalin ja lastenmusiikkia levylle. Kähärä kertoo nauraen olevansa tyytyväinen, kun saa tänä vuonna tehdä ”aikuisviihdettä”. Parhaillaan hän säveltää Universo-tanssiteosta Katja Lundén Companylle, jonka ensi-ilta on lokakuussa Aleksanterin teatterissa. Tulossa on myös ohjaaja Susanna Helken ajankohtainen dokumenttielokuva ja Maria Ylipäälle sävelletty musikaali, jolle vielä etsitään tuottajaksi teatteria.

”Toivon myös, että teatterit uskoisivat kotimaiseen tuotantoon ja musikaalikantaesityksiä saataisiin enemmän. Haaveilen uudesta omasta levystä.” Minna Canth -produktiosta innostuneena Kähärä haaveilee, että saisi johtaa yhden biisin verran 80 hengen suurkuoroa, jossa laulavat Suomen parhaat naiskuorot KYN ja Philomela. ”Pitäisi varmaan mennä kuoronjohtokurssille. Tai sitten vaan huitoa menemään”, Kähärä hymyilee.

Haastattelun jälkeen Kähärä soittaa ja kiljaisee: ”Mää toteutin nyt yhen haaveen! Tajusin, että elämä on lyhyt ja mää hullu buukkasin Musiikkitalon naistenpäivänä 8.3.2020!” Juhlitaan naisia Kähärän kanssa siis ensi vuonna!

Kuvat: Tero Ahonen