Heta Halonen – Tarinoista lumoutuva laulaja

Heta Halonen, 34, on laulaja, lauluntekijä, näyttelijä, musiikkipedagogi ja tangokuningatar, jolle laulaminen on tapa elää, olla ja kertoa tarinoita. Monipuolista artistin ja muusikon uraa tekevä Halonen ei ole rajoittavan tiukan henkilöbrändäyksen kannattaja, vaan hän uskoo siihen, että aito palo tekemistä kohtaan lopulta aina palkitaan.

Elettiin kevättalvea 2022, kun Heta Halonen huomasi Instagramissa ilmoituksen, että Tangomarkkinoiden laulajahaku on auki. Halonen oli tuolloin 30-vuotias ja toimi määräaikaisena varhaisiän musiikinopettajana Porissa Palmgren-konservatoriossa. Pääasiassa englanninkieliseen rytmimusiikkiin keskittynyt muusikko ja musiikkipedagogi ei kokenut suomenkielistä tangoa suoranaisesti intohimokseen, mutta jokin Tangomarkkinoissa veti puoleensa. 

– Olen aina pitänyt vanhemmista tangolaulajista, kuten Laila Kinnunen ja Taisto Tammi. Yksi innoittajani kilpailuun hakiessani oli Erika Vikman. Hän on esimerkillään näyttänyt, ettei tangokuninkaallisuus ole enää koko uraa leimaava titteli, vaan sen jälkeen on mahdollista suuntautua mihin tahansa. Tangomarkkinat on kiehtova mahdollisuus päästä esiintymään ja tulkitsemaan hienoa musiikkia hienon orkesterin kanssa.

Halonen lähetti hakuvideon, jolla hän lauloi kappaleen Muistojen Peili ja tuli valituksi 50 parhaan naislaulajan joukkoon yleisöäänestykseen ja vähitellen kohti finaalia. Kesäkuussa 2022 hänet kruunattiin Seinäjoella tangokuningattareksi. Tangokuninkaaksi valittiin Keijo Hietikko.

– Olihan se tavallaan yllätys, että voitin, mutta toisaalta alkuperäinen asenteeni oli se, että lähden voittamaan. Sain siis suunnitelmani maaliin, sanoo Halonen nauraen.

Raumalla syntynyt ja nykyään helsinkiläistynyt Heta Halonen on kasvanut ja elänyt suurimman osan elämästään Porissa. Kiinnostus musiikkiin ja laulamiseen alkoi jo musiikkileikkikoulussa, jossa opettaja kiinnitti huomiota alle kouluikäisen Halosen vahvaan ääneen. 

Halosen perheen naapurustossa vanhassa omakotitalossa Porissa asui taiteilijapariskunta, kuvataiteilija ja kontrabasisti, joiden luona Halonen ja muut naapuruston lapset saivat käydä soittelemassa ja maalaamassa. Musiikkipainotteisen peruskoulun kuoro sekä oboen soittaminen Porin konservatoriossa pitivät musiikin harrastamisen aktiivisena koko lapsuuden ja nuoruuden. Lukion jälkeen Halonen opiskeli ammattimuusikoksi Porin Palmgren-konservatoriossa ja myöhemmin musiikkipedagogiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.

Halonen oivalsi jo varhain, että laulamisesta hän lumoutui erityisesti tarinankerronnan välineenä. Ja lumoutuu edelleen.

– Laulaminen on ollut minulle tapa leikkiä ja elää, sellainen olemisen muoto, jonka kautta voin käsitellä asioita. Opin jo pienenä laulujen sanat nopeasti, kun näin ne päässäni visuaalisesti tarinana tai elokuvana, jota kerron laulaessani. Laulaminen eroaa muista instrumenteista siinä, että se on kiinteä osa sinua, ei vain instrumentti.

Porissa jazz- ja rytmimusiikilla on ollut vahva asema jo vuosikymmeniä muun muassa Palmgren-konservatorion, Pori Big Bandin sekä tietysti Pori Jazz -festivaalin ansiosta. Halostakin ovat aina kiinnostaneet erityisesti blues ja jazz. Ensimmäisen CD-levynsä Lady Sings the Blues -kokoelman hän osti ala-asteikäisenä ja opetteli sen biisit ulkoa. Billie Holiday, Etta James, Nina Simone ja muut jo 1950-luvulla bluesia laulaneet naiset olivat Halosen suuria esikuvia.

Palmgren-konservatoriossa muusikon ammattiopinnoissa Halosen opettajana oli muun muassa Jouni Hokkanen ja samassa koulussa kitaransoiton opettajana toimi Porin Teatterin pitkäaikainen kapellimestari Seppo Tyni. Eräät Tynin tuolloin sanomat sanat Halonen muistaa edelleen.

– Hän antoi elämänohjeeksi, että jos muusikkouteen ei oikeasti koe sisäistä paloa, se voi olla hyvin raskasta ja silloin kannattaa valita jokin muu ammatti. Kyllä minä joskus mietin, että psykologia ja oikeustiedekin kiinnostaisivat, mutta ei minulla ollut niihin yhtään samanlaista paloa kuin musiikkiin ja laulamiseen.

Opintojensa aikana Halonen tutustui myös Pori Big Bandiin. 

– Ehdotin reteästi Pori Big Bandin Juha Unkilalle, että voisinko laulaa heidän kanssaan opintojen D-tutkinnon, jossapääsin esittämään soul-klassikoita. Hän kiinnostui, ja konsertti järjestettiin Yyterin kylpylähotellissa. Se oli aivan mahtavaa! Big Bandin ja Pori Jazz -festivaalin kautta Halonen tutustui laajasti porilaisiin jazz-vaikuttajiin, kuten Jyrki Kankaaseen, Antti Sarpilaan ja Tomi Harrivaaraan, ja pääsi mukaan jazz-jamien maailmaan.

– Jamikulttuuriin tutustuminen ja mukaan pääseminen oli tosi iso juttu minulle. Yhdessä soittaminen yhdistää muusikoita tasosta riippumatta, ja etenkin Pori Jazzin aikaan jameissa kävi myös isoja tähtiä.

Viime jouluna Halonen oli käymässä ensimmäistä kertaa New Yorkissa, jossa hän meni suoraan lentokentältä ystävänsä, jazzrumpali Aleksi Heinolan keikalle Roxy Hotelliin. 

– Lavalta sitten kuulutettiin, että nyt täällä olisi “special guest from Finland”, ja päädyin laulamaan ihan tuntemattomien kanssa. Se oli huikeaa. Jazzissa standardikappaleet toimivat yhteisenä universaalina karttana, jotka mahdollistavat tällaisen heittäytymisen.

On toinenkin esittävän taiteen laji, joka on rytmimusiikin ohella hurmannut Halosen jo lapsena. Hän katsoi herkeämättä Disney-musikaalielokuvia ja uppoutui niiden maailmaan. Vielä tuolloin hän ei silti osannut ajatella, että laulaminen ja esiintyminen voisi olla ammatti.

Oivallus tuli päivänä, jolloin oli lukiolaisen Halosen vanhojen tanssit. Porin teatteriin haettiin avustajia Viulunsoittaja katolla -musikaaliin. Halonen meni koe-esiintymiseen vanhojen tanssien iltapuku yllään ja sai musikaalista roolin kyläläistyttönä.

Musikaalirooleista ja näyttelemisestä on muodostunut olennainen osa Halosen uraa, vaikka hän ei koskaan ole näyttelemistä opiskellut.

– Pyrin kyllä useamman kerran opiskelemaan näyttelemistä Helsinkiin ja Tampereelle. Olen kiitollinen, että vaikka en näyttelijäopintoihin päässyt, on sinnikkyys ja rohkeus palkittu ja olen saanut rooleja. 

Myös Tangomarkkinat toimivat väylänä musikaalirooliin. Samaisena vuonna, jolloin Halonen kruunattiin tangokuningattareksi, tuomaristossa istuivat muun muassa Marco Bjurström ja Nina Tapio, kumpikin Halosen suuresti arvostamia tekijöitä. Bjurströmin kautta Halonen sai Grease-musikaalin suurtuotannossa toisen päähenkilön, Sandyn roolin.

Halosen repertuaari ja osaaminen ovat levittäytyneet laajalle alueelle musiikin ja teatterin kentällä, mutta pitääkö hän sitä itse vahvuutenaan vai voiko monipuolisuudesta olla haittaa?

– Uskon siihen, että kun tarpeeksi sitkeästi ja keskittyneesti menee kohti kaikkea sitä, mitä haluaa ja uskoo siihen itse täysillä, niin kyllä se ennemmin tai myöhemmin resonoi ja tuottaa tuloksia. Ei artistiuteen ole olemassa mitään tiettyä oikeanlaista tietä tai kultaista ohjekirjaa.

Halonen sanoo, ettei hänellä ole uralleen viisivuotissuunnitelmia tai somestrategioita. Hän myös myöntää, että markkinointimielessä hänen uransa saattaa näyttäytyä jollekin pirstaleisena. Useat artistit, jotka tekevät työtään laidasta laitaan, panostavat henkilöbrändäykseen pitääkseen julkisuuskuvansa kasassa. Halosesta se ei tunnu omalta.

– Julkisuudessa olemme aina jossain roolissa ja altistumme myös kommentoinnille, siitäkin huolimatta, että omaa brändiään yrittäisi jotenkin kontrolloida. Tunnustan ja tunnistan, että itseni markkinointi ja brändäys tuntuu haastavalta, vaikkakin tiedostan myös näiden asioiden hyödyllisyyden.

Kun Halonen oli kesällä 2022 tangokiertueella ja näki omat kasvonsa huoltoasemien lehtihyllyissä, hän ymmärsi, että hänestä puhutaan myös keskustelupalstoilla.

– Kaikki eivät diganneet, ja vaikka se kirpaisi, en minä sille voinut mitään. Anssi Nykänen, joka on soittanut kappaleellani ”Rannalla”, sanoi kerran minulle, että tärkeintä on olla itselleen rehellinen. Palaan välillä tähän ajatukseen ja koitan toimia niin, että pystyn seisomaan valintojeni takana, vaikka soraääniä ulkopuolelta kuuluisikin.

Heta Halosen uraan on mahtunut suuria tähtihetkiä, jolloin keikkoja on riittänyt, ihmiset ovat tunnistaneet kadulla ja omat kasvot ovat olleet iltapäivälehtien kansissa. On kuitenkin ollut myös epävarmuutta, kun ei ole ollut tietoa seuraavista keikoista kovin pitkälle tulevaisuuteen ja vuokrarahoja on haettu myös muun alan töistä.

Monen muun freelancerin tavoin myös Halonen on siis joutunut tilanteeseen, jossa töitä ei ole, mutta ei myöskään mahdollisuutta työttömyystukeen. Ei ole tavatonta, että yhteiskunnan tukijärjestelmissä freelancer usein tulkitaan yrittäjäksi, vaikka omaa yritystä ei olisikaan.

– Laskuttava freelancer on tietyn tulorajan ylittämisen jälkeen velvollinen maksamaan yrittäjän eläkevakuutusta, mikä usein riittää siihen, että toiminta tulkitaan yrittäjyydeksi. Siitäkin huolimatta, että tulot olisivat niin pienet, ettei työtä voi mitenkään pitää kokopäiväisenä. Siinä putoaa helposti tyhjän päälle ja on täysin itsensä työllistämisen varassa. Olen kuitenkin pitkäjänteisesti halunnut jatkaa tällä alalla, jonka koen omakseni ja päättänyt luottaa siihen, että tavalla tai toisella pärjään.

Viime vuosina Halosen kalenterissa on töitä riittänyt mukavasti. Viime kesänä hän näytteli Rauman kesäteatterin musiikkinäytelmässä Sitä saa mitä tilaa, jota esitetään myös tulevana kesänä Hämeenlinnassa. Syksyllä Halonen oli yhdessä jazzpianisti Riitta Paakin kanssa Suomen Jazzliiton pilottikiertueella Itä-Suomessa. Kiertueella duo esiintyi päivisin vanhusten palvelutaloissa ja iltaisin konserttisaleissa.

– Tällaisella hybridikiertueella, jossa on kaksi tosi erilaista keikkaa päivässä, korostuu juuri se, mitä rakastan laulamisessa ja esiintymisessä. Tulkitsen ja elän laulujen kautta tarinoita ja saan niiden myötä kontaktin ja yhteyden ihmisiin, oli se sitten palvelutalossa tai konserttisalissa. Minua kiehtoo se, että me kaikki koemme laulut ja tarinat omista kokemuksistamme käsin, ja omalla tulkinnallani saan tuoda teoksiin myös omia kokemuksiani.

Halonen sanoo, että omaehtoisuus on hänelle itselleen muusikkona tärkeää. Se ei tarkoita sitä, ettei voisi muovaantua monenlaiseen ja välillä myös muiden ehdoilla, vaan tärkeää on, että saa ammattilaisena tehdä asiat omalla tavallaan.

– Jos teen vaikkapa toisen artistin levylle taustalauluja studiomuusikkona, osaan toki hypätä siihen rooliin, mutta silti tulkitsen omalla tavallani biisejä. Toiset muusikot työskentelevät enemmän siitä käsin, että tehdään täsmälleen, mitä sanotaan. Minä nautin usein siitä, että voin työskennellä heittäytymällä ja ammentamalla itsestäni pisaroita mukaan teokseen. Meitä muusikoita on monenlaisia ja kaikkia tarvitaan.

On myös omanlainen taitolaji osata nojata ja luottaa joskus toisiin ja pyytää apua. Haloselle se ei ole ollut aina helppoa, mutta hän on oivaltanut, että se kannattaa.

– Se, että hyppäät joskus toisten kannattelemaksi, ei ole huonoutta tai heikkoutta. Sehän tarkoittaa sitä, että olet itse uskaltanut hypätä! Olen tosi kiitollinen kaikille, jotka ovat auttaneet minua esiintyjänä eteenpäin ja toivon, että onnistun tekemään samoin myös muille.

Halonen on tällä hetkellä mukana kahdessa bändissä. Heta Halonen Quartet on Halosen itsensä kokoama jazz-yhtye, jossa soittavat Sonja Kaipainen, Ilari Kinnunen ja Antti Ahoniemi. Kokoonpano työstää parhaillaan EP-albumiaan. Toisessa pop-, rock- ja rautalankavaikutteisessa yhtyeessä Halonen tekee yhdessä kitaristi Henri Jokisen kanssa biisejä, joita sovitetaan Niklas Ahlsvedin ja Marja Ahlsvedin kanssa. 

– Tällainen yhdessä tekeminen on juuri sellaista, josta olen pitkään haaveillut, ja olen matskuista innoissani!

Omien biisien tekeminen on Halosen unelma, johon hän kuitenkin suhtautuu ristiriitaisesti, ehkä vähän pelokkaastikin.

– Kyllä minä välillä tasapainoilen sen kanssa, että onko minulla nyt oikeasti mitään sanottavaa ja miksi juuri minun sanomiseni kiinnostaisivat ketään. Mutta sitten tulee kokemuksia, jotka saavat minut taas uskomaan itseeni.

Tällainen kokemus Haloselle on ollut vaikkapa yhteistyö Riitta Paakin kanssa. Halonen on sanoittanut useita Riitta Paakin sävellyksiä, ja Paakin kanssa Halonen uskaltautui myös ehdottamaan laulelmatyyppistä sävellystään ja sanoitustaan Talo meren rannalla kiertueohjelmistoon. Kappaleet ovat saaneet hienoa palautetta yleisöltä.

– Omiin biiseihin liittyy sellainen paradoksaalinen asia, että sen jälkeen, kun laulat ne maailmalle, ne eivät ole enää vain sinun. Jokainen kuulija luo niihin oman suhteensa, ja tekijän on luovuttava niiden kontrollista. Toisaalta biisit kääntävät taskulampun itseäsi kohti, ja saat tilaisuuden sanoittaa toisille, vaikka että “hei, minullakin on tällainen mustelma, koetaan tämä yhdessä”.

Teksti: Mirja Aarnio
Kuvat: Tero Ahonen

Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 5/2025.