Rap-artisti Yeboyah eli Amare Kuukka on taiteessaan kuin muodonmuuttaja. Hän ammentaa tunnetta ja energiaa alter egoistaan ja kirjoittaa biisejä melkein mistä vaan aiheista. Itsenäinen artisti on oman taiteensa luoja, esittäjä, promoottori ja kustantaja. Tukijoukkoina toimivat oma perhe ja yhteisö.
Haastatteluun saapuessaan Yeboyah, oikealta nimeltään Amare Kuukka, halaa spontaanisti ja manaa toukokuun lopun kylmää säätä. ”Suoraan sanottuna vituttaa tämä sää. Tykkään lämpimästä, ja nyt on jo melkein kesäkuu!” Haastattelupäivänä sataa, ja lämpöasteita on alle kymmenen.
Kuukka on parhaillaan jonkinlaisessa välitilassa töiden suhteen: uusi albumi Emotional Gangsta julkaistiin toukokuun alussa, ja viime viikkoina aika on kulunut sen jälkihoidossa: haastatteluissa ja promotyössä. Tämän lisäksi hän järjestelee kesän keikkojaan ja auttaa kollegaa. ”Olen jo pidemmän aikaa jeesaillut artistia nimeltä J.EM, ja ajateltiin, että ehkä helpointa on,
että otan hänen seuraavassa julkaisussaan vastuuta”, hän kertoo. Indieartistin työhön kuuluu paljon järjestelyä ja hallinnollista hommaa, mutta mieli palaa jo uusien biisien tekemisen pariin.
Puhutaan kuitenkin ensin Emotional Gangstasta. Siinä tavallaan kulminoituu albumia edeltäneiden parin vuoden ajan kestänyt intensiivisempi identiteettipohdinta. ”Aloin tehdä levyä sillä ajatuksella, että nyt en yritä mahduttaa itseäni mihinkään malliin, vaan teen vain ja ainoastaan sellaista musaa, joka tuntuu hyvältä”, Kuukka kertoo. ”Inspiroiduin tosi monenlaisista asioista, ja niistä biiseistä tuli aika erilaisia.” Jossain vaiheessa levyntekoprosessia Kuukka tiimeineen havahtui siihen, että erilaisia kappaleita yhdistämään pitäisi löytää punainen lanka, muuten albumista tulisi sekava.
Tuo punainen lanka löytyi alter egoista, joita on yhteensä kuusi: esiintymistä rakastava rohkea Yeboyah, rauhallinen ja maanläheinen Aili, anarkistinen aktivisti Ananse, hyytävän itsevarma Alex Canary, toiveikas romantikko Dalia sekä turvallista maskuliinisuutta edustava levy-yhtiösetä Uncle Abena. ”Alter egot ovat olleet elämässäni läsnä aina, ja kun Sala [Salamata Mboup] tuli tekemään kanssani albumin visuaalista ilmettä, tajusin yhteyden alter egojen ja erilaisten biisien välillä”, Kuukka selventää.
Visuaalisista ilmeistään ja taustatarinoistaan huolimatta alter egot eivät ole varsinaisesti hahmoja tai persoonia, vaan Kuukka puhuu niistä energioina. Niistä hän ammentaa oikeanlaista tunnetta niin musiikkiin kuin tilanteisiin, joissa juuri tietynlaista energiaa tarvitaan. Jokaisella alter egolla on myös oma tyylinsä, äänenkäyttönsä ja tapansa olla esillä. Genre-eroavaisuuksiakin niillä on. ”Tämä on ollut minulle tosi tärkeää – matka omaan sisäiseen maailmaan ja kaikkiin niihin puoliin, joita minussa on. Mitään ei ole tarvinnut karsia, vaan voin olla monenlainen ja erilainen.”
Vapaus olla taiteessa epäyhtenäinen, monenlainen ja tyyleillä leikittelevä nousee esiin useissa yhteyksissä Kuukan kanssa puhuessani. Hän on selvästikin pohtinut aihetta perin pohjin.
Amare Kuukka on artistina seikkailijaluonne ja kokeilija, joka on aina inspiroitunut monenlaisista musiikeista ja halunnut tehdä erilaisia asioita. Hän kuvailee itseään shapeshifteriksi, muodonmuuttajaksi. ”Tavallaan luon nahkani yhä uudelleen, kun kasvan ja kehityn artistina”, hän sanoo. ”Se heijastuu tosi paljon myös taiteeseeni.”
Musiikkitausta on kodin peruja: lapsena Kuukka soitti pianoa ja kanteletta, lauloi kuoroissa sekä kävi muutaman vuoden musiikkiluokkaa. Kuvataiteilija- ja valokuvaajaäiti Raakel Kuukka rohkaisi luovaan ilmaisuun. Omaa musiikkia Kuukka on kirjoittanut nuoresta pitäen. Teini-ikäisenä hän alkoi vähitellen saada nimeä somessa. ”Olin varmaankin jotain 15–16-vuotias kun muutamat suomalaiset artistit alkoivat seurata minua Instassa”, hän muistelee. Pari vuotta myöhemmin hän pääsi tutustumaan alaan ja sen toimintalogiikkaan lähemmin yhteistyökuvioissa rap-artisti Sini Sabotagen kanssa.
”Vuonna 2017 vihdoin rohkaistuin ja sain monen mutkan kautta varattua studion ja äänitettyä ensimmäisen biisini, Broflaken.” Musiikkivideon kappaleeseen Kuukka teki Los Angelesissa kyläillessään kavereiden luona. ”Sen jälkeen, kun julkaisin sen, minut otettiin enemmän tosissaan”, hän kertoo. ”Olli Palmunen otti minut ikään kuin siipiensä suojaan. Hänen kanssaan harjoiteltiin ja palloteltiin ideoita, ja lopulta syntyi Elovena EP.” Vuonna 2019 julkaistu Elovena poiki Kuukalle ”vuoden tulokas” -Emma-ehdokkuuden, ja parin vuoden päästä hän julkaisi ensimmäisen albuminsa Perhosefektin (2021), tuolloin vielä Sonyn
kustantamana.
Amare Kuukka kertoo, ettei voi kuvitellakaan, että joskus kyllästyisi musiikin tekemiseen. ”Koen, että musiikki on paras alusta ilmaista itseä, siinä ei ole rajoja, vaan aina voi löytää jotain uutta”, hän sanoo. ”Minusta meidän ihmisten tarkoitus täällä maan päällä on luoda, syödä, nukkua ja leikkiä. Koen, että luon ja leikin, kun teen musiikkia. Ja taiteilijana on lisäksi vapaus olla ihan mitä vaan ja heijastella yhteiskuntaa ja kaikkea, mitä siinä tapahtuu.”
Biisit voivat saada alkunsa erilaisista impulsseista: ohimennen kuullusta lauseesta tai sanasta, arkisista esineistä tai asioista, eleistä, ystävien kanssa jammailusta, tunteesta, mistä vain. Nuorempana Kuukalla saattoi olla ajoittaista ”valkoisen paperin pelkoa”, mutta nykyisin työtapa on hioutunut sellaiseksi, että uutta syntyy helposti. ”Luomisen hetkellä ei ole aika olla kriittinen”, hän sanoo. ”Kriittisyyden ja analyysien aika on myöhemmin, kun jotain työstettävää on jo olemassa. Uutta luodessa on tärkeää, että jotain ylipäätään syntyy.”
Aiheille Kuukka ei myöskään aseta rajoja. ”Esimerkiksi tuolla uudella levyllä on biisi Forever, joka syntyi niin, että tapasin ihanan henkilön ja seuraavana päivänä treffien jälkeen menin studiolle ja kirjoitin siitä vahvasta ihastumisen tunteesta.” Mukana levyllä on myös vaikeassa tilanteessa olleelle ystävälle kirjoitettu parantava kappale sekä muutama, jotka heijastelevat Kuukan kokemuksia parisuhdeväkivallasta ja musiikkialan epäkohdista.
Kuukka kertoo, että on viime aikoina käsitellyt musiikissaan aggressiota eri tavalla kuin ennen. ”Minusta tuntuu, että erityisesti mustien naisoletettujen edellytetään Suomessa olevan lempeitä, hiljaisia ja rauhallisia. Aggressiota ei sovi näyttää.” Aiemmin hän koki pienentävänsä itseään odotettuun muottiin, mutta ei suostu siihen enää. Hän muun muassa kävi itsepuolustuskurssilla syventymässä aggression ilmaisuun ja työsti samalla turhautumistaan yhteiskunnan sukupuolittaviin oletuksiin ja naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. ”Nyt minusta tuntuu, että voin antaa kaikkien tunteiden tulla läpi, ja voin olla kaikkea – aggressiivinen, tilaa ottava, äänekäs yhtä lailla kuin lempeä ja rauhallinenkin.”
Me too -ilmiö syntyi samana vuonna Broflaken kanssa: tuolloin yhdenvertaisuuskysymykset alkoivat nousta pintaan taide- ja kulttuurialoilla. Amare Kuukka kertoo, että hänellä oli tuolloin vahva palo osallistua erityisesti rasismia ja naisvihamielisyyttä käsitteleviin keskusteluihin. ”Siitä seurasi minulle kova backlash, vielä pahempaa rasismia ja vihaa”, hän sanoo. Pian hänen oli pakko vetäytyä keskusteluista, koska häntä alettiin määritellä niiden kautta. Alettiin olettaa ja vaatia, että Kuukka kertoisi omista rasismikokemuksistaan mitä erilaisimmissa tapahtumissa. ”Luulen, että kaikki eivät ihan ymmärrä sen syvyyttä, kuinka traumaattisia ne kokemukset voivat olla. Ei ole mikään pikkujuttu kertoa niistä julkisesti.”
Vastuun vähemmistöjen kohtaamien epäkohtien esiin tuomisesta pitäisi Kuukan mielestä jakautua tasaisemmin niin, ettei se jäisi aina vähemmistöjen itsensä harteille. Sen lisäksi, että aihe on henkisesti kuluttava, paneeleihin ja työryhmiin osallistuminen vie aikaa oman taiteellisen työn tekemiseltä. ”Pyyntöjä alkoi tulla viikoittain, paljon enemmän kuin mitä olisin pystynyt tekemään”, hän kertoo. ”Aloin julkaista musiikkia jo vuonna 2017, ja tänä vuonna ilmestynyt Emotional Gangsta on vasta toinen levyni. Olen joutunut käyttämään niin paljon aikaa ja energiaa yhteiskunnallisen muutoksen tekemiseen, että se on ollut pois musiikilta.”
Nykyisin Kuukka priorisoi musiikkinsa ja oman hyvinvointinsa yhteiskunnallisen vaikuttamisen edelle. ”Yksittäinen artisti voi tehdä pieniä asioita, mutta todellinen muutos vaatisi sitä, että isot tahot, levy-yhtiöt, managerit ja radioasemat alkaisivat tehdä duunia yhdenvertaisuuden eteen. Ja nämä kysymykset ovat sellaisia, joita pitäisi esittää ennen kaikkea valkoisille cis-heteromiehille: Miten näet mustien naisten tai muunsukupuolisten aseman rap-skenessä tai rasismitilanteen Suomessa?”
Muutos oikeudenmukaisempaan suuntaan on hidasta, kaksi askelta eteen, yksi taakse -tyylistä aaltoliikettä. Kuukka kertoo olevansa vähän huvittunutkin siitä, että voi tituleerata itseään yhdeksi Suomen isoimmista mustista naisoletetuista artisteista, kun uutta levyä on kokonaisuudessaan striimannut haastattelupäivään mennessä vain noin 4 000 ihmistä. ”Kertoo mielestäni aika paljon Suomen tilanteesta”, hän virnistää.
”Toivoisin että jotenkin ihmiskuntana pystyisimme vähän rauhoittumaan kapitalismin kanssa ja näkemään taiteilijat ja muusikot ihmisinä, ei tuotteina.”
Toisaalta hän näkee myös positiivista muutosta: ”Minulla on yhteisö, joka koostuu ruskeista queer-ihmisistä, ja kun levyni sai Hesarissa hyvät arviot, se tuntui koko yhteisön voitolta. Ryhmächatissa kaikki olivat innoissaan, että ’ei meistä ole ennen puhuttu näin positiivisesti suomalaisessa mediassa’. Kaikista tuntui, että se tarkoittaa muillekin parempia mahdollisuuksia tulla nähdyksi.”
Kesällä 2024 Amare Kuukka siirtyi Sonyn tallista itsenäiseksi artistiksi. Emotional Gangsta on hänen oman levy-yhtiönsä Abenayo Creative Housen ensimmäinen julkaistu albumikokonaisuus. Yksi syy indieksi siirtymisen taustalla on Kuukan mukaan taiteilijaäidiltä saatu oppi tekijänoikeuksista. ”Hän aina sanoi, että pidä itselläsi oikeudet omaan musiikkiisi ja taiteeseesi”, Kuukka kertoo. ”Minulle alkoi olla yhä tärkeämpää, että valta päättää ja määritellä työtäni on kokonaan omissa käsissäni.”
Kuukka kertoo, ettei koskaan levy-yhtiön leivissä ollessaankaan kokenut, että hänen taiteilijaminäänsä olisi muokattu mihinkään sellaiseen suuntaan, johon hän ei itse olisi halunnut. ”Se on ollut pikemminkin tiedostamatonta, itsestäni lähtenyttä sopeutumista. Kun tajusin sen, halusin päästää irti siitä yleisestä roolista tai mallista, johon meitä on kasvatettu ja haastaa sitä”, hän kertoo. Omista lähtökohdista käsin ja oman yhtiön nimissä se tuntui helpommalta.
Siirtymä itsenäiseksi artistiksi oli Kuukan mukaan luonteva ja tuntui oikealta kaikin tavoin. ”Toki siinä on se puoli, että olen luova ihminen ja haluaisin keskittyä 110-prosenttisesti luomiseen ja omaan taiteeseen. En haluaisi olla yömyöhään lähettämässä tiedotteita ja sopimassa haastatteluja.” Tästä huolimatta Kuukka kokee, että kaikki indieartistin työhön kuuluva sujuu, koska hän on utelias ja rakastaa uuden oppimista. Pitkän tähtäimen unelmana on kuitenkin kasvattaa tiimiä niin, ettei ihan kaikkea tarvitsisi tehdä itse: aikaa on aina rajallisesti ja Kuukka nauttii yhteistyöstä muiden tekijöiden kanssa. ”Jos voisin priorisoida, niin toki opettelisin mieluummin uusia ohjelmia, soittimia tai laulutekniikoita kuin istuisin tietokoneen äärellä tekemässä yhtiösedän hommia”, hän sanoo. ”Pitäisi löytää juuri oikeat ihmiset ja kehittää oikeanlainen taloudellinen malli, että se olisi kaikille reilua ja toimisi hyvin.”
Haastatteluviikolla Abenayo Creative House julkaisi rap-artisti J.EMin EP:n Hullu. J.EM on Abenayon ensimmäinen kiinnitys. Kuukka kertoo, ettei hyödy kiinnityksestä taloudellisesti itse: ”Haluan auttaa, ja samalla toivoisin näyttäväni hiukan esimerkkiä levy-yhtiöille ja muille tekijöille, että myös itsenäisenä tyyppinä pystyy auttamaan toista ihmistä ja julkaisemaan musiikkia. Toki levy-yhtiöt tavoittelevat voittoa, mutta toivoisin että jotenkin ihmiskuntana pystyisimme vähän rauhoittumaan kapitalismin kanssa ja näkemään taiteilijat ja muusikot ihmisinä, ei tuotteina.”
Silloin kun vapaa-aikaa on, Amare Kuukka viettää sen mieluiten chillailemalla koiransa Yadan sekä perheensä ja yhteisönsä kanssa, luonnossa ja lukemalla. Hänen kirjamakunsa on suhteellisen eklektinen ja siihen sopii monenlaista: mitä erilaisimpia aiheita käsittelevistä tietokirjoista filosofiaan, self-helpiin, mustaan intersektionaaliseen feminismikirjallisuuteen tai afrikkalaiseen romaanitaiteeseen. ”Äitini aina osoitti minulle afrikkalaisia naiskirjailijoita, esimerkiksi Chimamanda Ngozi Adichien teoksia”, hän sanoo.
Myös muoti kiinnostaa Kuukkaa, mutta siihen liittyy paljon ristiriitaisia tunteita. ”Toisaalta tykkään esimerkiksi muodista ja merchistä, mutta toisaalta taas en haluaisi tuottaa enää yhtään lisää materiaa tähän maailmaan.” Kuukka on nähnyt Ghanassa matkustaessaan ongelmajätteeksi muuttuneet vaatekasat, eikä näky unohdu helposti. ”Tässäkin asiassa pitäisi löytää joku ratkaisu muodista ja sen esteettisyydestä nauttimisen ja ympäristön mahdollisimman pienen kuormittamisen suhteen. Se pohdituttaa jatkuvasti”, hän kertoo.
Kuukka rakastaa lämpöä ja surffaamista sekä matkustelua. Matkustaessaan uuteen paikkaan hän kertoo yrittävänsä ensin löytää paikallisen ruskeiden queer-ihmisten yhteisön. ”He tietävät parhaat bileet, kirpparit ja ylipäätään parhaat paikat mihin mennä”, hän kertoo. ”Aina kun lähden jonnekin, koitan myös viettää siellä aikaa vähän pidempään, esimerkiksi joitain viikkoja tai kuukausiakin. Siinä ehtii tutustua paikkaan ja ihmisiin, ja myöhemmin on myös helppo käydä uudestaan, kun verkostoja on jo olemassa.”
Matkustaessaan ja seikkaillessaan Kuukka myös haluaa tehdä musiikkia, koska eri paikoissa on erilainen inspiraatiovirta. ”Yritän löytää ihmisiä, jotka tekevät musiikkia, koska siinä voi saada ja antaa vaikutteita. Ja sitten näkee myös oman kotipaikan vähän eri tavalla. Kauempaa on joskus jopa helpompi nähdä lähelle kuin sisältä käsin.”
Teksti: Hanna Isolammi
Kuvat: Tero Ahonen
Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 3/2025.