ELMU:n apurahahaku aukeaa 21.4.2025 – painotus metallimusiikissa

Elävän musiikin säätiö ELMU sr jakaa tänä vuonna 60 000 euroa elävän musiikin edistämiseen. Vuonna 2025 säätiö haluaa tukea erityisesti metallimusiikin tekijöitä, tapahtumia ja kansainvälistymistä. Muun muassa Tuska-festivaalia aikoinaan perustamassa olleella säätiöllä on vahvat juuret ja yhteistä historiaa juuri metallimusiikin parissa. Apurahojen kokonaissummasta puolet jaetaan metallikategoriassa. Säätiön apurahojen hakuaika on 21.4.–4.5.2025. 

Elävän musiikin säätiön apurahapainotus metallimusiikkiin vuonna 2025 tarkoittaa, että puolet jaettavasta kokonaisapurahasummasta varataan metallimusiikin live-esittämisen edistämiseen Suomessa tai ulkomailla. Koska elävän musiikin kenttä on ja säätiön ideologian mukaan tulee olla moninainen, ELMU säätiö jakaa aiempien vuosien tapaan apurahoja myös muiden musiikkilajien tapahtumiin ja edistämiseen, rohkeita avauksia, omaleimaisuutta ja anarkiaakin arvostaen. 

Apurahaa voi hakea esimerkiksi livekonserttien järjestämiseen, konserttien sarjaan tai festivaalitoimintaan. Hakija voi olla tapahtuman järjestäjä tai esiintyjätaho itse. Apurahoja ei myönnetä äänityksiin, kuvauksiin tai laitteiden ostamiseen.

Apurahaa voi hakea myös musiikilliseen kouluttamiseen ja kouluttautumiseen. Tukisummat on suunnattu esimerkiksi oman ammattitaidon kehittämiseen tai tiedon jakamiseen, muun muassa seminaarien, ammatillisen opetuksen ja kurssien muodossa. 

Apurahan hakuaika on 21.4.–4.5.2025

Apurahapäätökset julkaistaan säätiön sivuilla 23. toukokuuta 2025.