Pääkirjoitus – Kasvun rajoilla

Kasvu on Suomelle eksistentiaalisen tason kysymys, ja sen jatkuva puuttuminen pistää nöyräksi muuten paikoin arrogantisti esiintyneen hallituksenkin. Ilman kasvun näkymää leikkauslinja on pelkkää ankeutusta, joka vie kuluttajalta paitsi ostovoiman myös uskon tulevaan.

Globaalin kauppasodan uhka on myös uhka tulevalle kasvulle. Jos kauppa vähenee, kasvun on vaikea ottaa tuulta.

Kulttuurisektorin kasvupotentiaali on tunnustettu hallitusohjelmassa, mutta leikkauksilla on käytännössä varmistettu, että sitä ei päästä hyödyntämään. Luovat alat kasvun veturina on kortti, joka kannattaisi pelata.

Musiikkialan kansainvälistymistä katalysoivalle Music Finlandille tulisi antaa tarvittavat pelimerkit ja mandaatti aktiiviseen toimintaan markkinoilla, kun nyt liikaa energiaa kuluu jäsenjärjestöjen tyytyväisenä pitämiseen ja järjestöpolitiikkaan. Toiminta pitäisi fokusoida sinne, missä on mahdollista saavuttaa konkreettisia tuloksia, eikä jakaa vähiä resursseja tasapäisesti kaikkeen mahdolliseen. Tämä voi tarkoittaa painotuksia, jotka edellyttävät uutta ajattelua ja kiipeämistä ulos vanhoista poteroista.

Kasvuun päästään kiinni yhdessä tekemällä ja poistamalla kasvun esteinä olevia raja-aitoja.

Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 1/2025.