Muusikkojen liiton residenssihaku on käynnissä 3.–17. maaliskuuta 2025 viikkojen 27–52 osalta. Kaikki Muusikkojen liiton residenssit ovat haettavissa hakulomakkeella.
Mijasin ja Los Angelesin residenssien vuokraus on päättynyt
Muusikkojen liiton residenssitoiminta Mijasissa ja Los Angelesissa päättyy. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä tuki Suomen Musiikintekijöiden ja Tanskan musiikintekijöiden järjestö DPA:n kanssa yhteistyössä toteutetulle Los Angelesin residenssille päättyi helmikuun 2025 loppuun. Mijasin residenssin vuokrasopimus ei jatku kesäkuun jälkeen.
“Valitettavasti Mijasin ja Los Angelesin residenssit eivät ole enää residenssihaussa mukana. Kartoitamme parhaillaan uusia residenssimahdollisuuksia jäsenistömme käyttöön”, kertoo Muusikkojen liiton puheenjohtaja Ahti Vänttinen.
Haettavana kolme residenssiä
Haettavana on kolme taiteilijaresidenssiä: yksi Berliinin Kreuzbergissa, toinen Lontoon Fulhamissa sekä kolme kohdetta Villa Vikanissa Raaseporissa. Residenssit soveltuvat työskentelyyn tai esimerkiksi promootio- ja verkostoitumistarkoituksiin.
Vuoden 2025 viikot 27–52 ovat haettavana 3. maaliskuuta klo 10 ja 17. maaliskuuta klo 10 välisenä aikana.
Hakeminen
Residenssejä haetaan hakulomakkeella. Lomake aukeaa maanantaina 3. maaliskuuta 2025 klo 10 ja sulkeutuu maanantaina 17. maaliskuuta klo 10, ja se löytyy residenssisivulta haun alkaessa.
Lomakkeessa kysytään seuraavat tiedot:
- yhteystiedot ja jäsennumero
- onko hakija vieraillut residenssissä viimeisen kolmen vuoden aikana
- haettavat residenssit
- halutut residenssijaksot
- residenssiin matkustavien henkilöiden määrä
Hakija voi toivoa useaa viikkoa ja halutessaan laittaa toivotut viikot järjestykseen: jos ensimmäinen haluttu viikko ei ole enää vapaana, myönnetään hakijalle seuraava mahdollinen vapaa viikko.
Hakuehdot
Hakijan tulee olla Muusikkojen liiton jäsen, ja jäsenyyden tulee olla kestänyt residenssijakson alkamiseen mennessä vähintään kolme kuukautta. Ehto koskee myös mukaan lähteviä Muusikkojen liiton jäseniä. Residensseissä voivat majoittua hakijan kanssa liiton jäsenet ja perheenjäsenet. Villa Vikanissa voivat majoittua myös muut.
Jäsenmaksujen tulee olla ajan tasalla matkustusajankohtana. Jos hakijalla tai mukaan lähtevällä jäsenellä on maksurästejä hakuajankohtana, ei hakemus etene arvontaan.
Arvonta
Arvonta suoritetaan hakuajan päätyttyä. Arvonnan tuloksesta ilmoitetaan hakijoille henkilökohtaisesti sähköpostitse.
Vuokrat laskutus
Vuokra-ajan yksikkö on viikko maanantaista maanantaihin. Esimerkiksi neljän päivän tosiasiallisesta käytöstä on maksettava koko viikon vuokra.
Vuoden 2025 toisen puoliskon residenssijaksot laskutetaan porrastetusti kevään aikana. Maksulla varaus tehdään sitovaksi.