Musiikkia kaikille – Vaasan Muusikot ry 100 vuotta

Vaasan Muusikot ry perustettiin sata vuotta sitten. Tarkkaa päivämäärää ei ole osaston tiedossa, se löytyisi kaivelemalla vanhoja pöytäkirjoja. Juhlapäiväksi valikoitui kuitenkin tänä vuonna 3. lokakuuta, jolloin järjestettiin juhlakonsertti ja illallinen. 

Vaasan Muusikot ry:n juhlakonsertti osui Vaasan kaupunginorkesterin viikoittaiselle torstaikonsertille, jonka teemana oli Don Juan. Konsertissa kuultiin teoksia, jotka käsittelivät kuvitteellista viettelijää: alkusoitto Wolfgang Amadeus Mozartin Don Giovanni -oopperasta, Samuel Barberin Knoxville Summer of 1915, kolme osaa Christoph Willibald Gluckin baletista Don Juan sekä George Mortonin sovitus Richard Straussin teoksesta Don Juan. Solistina toimi sopraano Helena Juntunen

Kaikki jäsenet kutsuttiin juhlimaan 100-vuotiasta osastoa – osa osallistui konserttiin kuunnellen ja osa soittaen kaupunginorkesterin riveistä. Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri suunnitteli kalenterinsa niin, että sen soittajat – jotka ovat Vaasan Muusikot ry:n jäseniä – pääsivät osallistumaan juhlaan. Osasto järjesti bussikuljetukset Kokkolasta tulleille juhlavieraille. Vastaavaa on järjestetty viimeksi vuonna 1999, kun osasto juhli 75-vuotista taivaltaan. 

Järjestelyjen ansiosta paikalla konsertissa oli suurin osa osaston jäsenistä, arvioi Vaasan Muusikot ry:n puheenjohtaja ja Vaasan kaupunginorkesterin pitkän linjan muusikko Marko Konttinen: ”Sen eteen on aina tehty töitä, että saadaan porukka liikkeelle. Se vaatii ennakkojärjestelyjä. Kokkolaan oltiin yhteydessä päivämäärästä jo keväällä.”

Illallista nautittiin konsertin jälkeen Svenska Klubbenin Bacchus-ravintolassa, joka on muodostunut osastolle perinteikkääksi paikaksi – edelliset vuosijuhlat järjestettiin siellä 25 vuotta sitten. Ravintolassa esiintyi Vasa Salong -salonkiorkesteri. 

Paikalla 100-vuotisjuhlassa olivat Muusikkojen liiton puheenjohtaja Ahti Vänttinen ja liiton entinen puheenjohtaja, kunniajäsen Raimo Vikström. Vänttinen piti tilaisuudessa puheen, jossa hän käsitteli kulttuurin tilaa ja sen merkitystä alueen pitovoiman kannalta. ”Orkesteri on monella paikkakunnalla musiikkielämän ydin. Jos sitä ei ole, ei ole musiikkiopistoa ja musiikkiharrastustakaan samassa mielessä kuin nyt. Suomalainen orkesterikenttä on kansainvälisesti mitattuna menestystarina, ja sama koskee musiikkikoulutusta.”

Vaasan Muusikot ry on vain muutaman vuoden nuorempi kuin Suomen itsenäisyyden vuonna 1917 perustettu Muusikkojen liitto. Pitkäikäinen yhdistys on jäsentensä ansiota. ”Vaasan osasto on liiton vanhimpia ja pitänyt pintansa hyvin vuosikymmenten vieriessä. Iso joukko muusikoita on ollut mukana luomassa Vaasan Muusikot ry:n tarinaa, joka jatkuu vahvasti 80 jäsenen osastossa tänäkin päivänä. Iso kiitos kuuluu kaikille heille”, kiitteli Vänttinen puheessaan. 

Ravintolassa myönnettiin myös Muusikkojen liiton hopeisia kunniamerkkejä Vaasan Muusikot ry:n jäsenille Markku LindforsilleMartti MahlamäelleJohn AlenilleSamuli KrohnilleVesa AnialleErica NygårdillePatrik Laxille ja Eero Paalaselle. Kaikkia merkinsaajia yhdistää pitkä ja aktiivinen ura osastossa ja sen johtokunnassa. Liiton hallitus myöntää hopeisen ansiomerkin ansiokkaasta toiminnasta osastossa. 

Toimintaa jäseniä kuunnellen

Jäseniä Vaasan Muusikot ry:ssä oli lokakuun 2024 lopulla 80. Jäsenistön enemmistö koostuu kahdesta pääryhmästä: Vaasan kaupunginorkesterin ja Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin muusikoista. Näiden lisäksi osaston jäseninä on esimerkiksi eläkeläisiä sekä freelancemuusikoita, jotka toimivat teattereissa, musiikkioppilaitoksissa tai keikkailevina muusikkoina Vaasan alueella. 

Vaasan Muusikot ry on aktiivinen muulloinkin kuin juhlavuosina. Sääntömääräisten kokouksien lisäksi osaston kalenterissa on ollut jo 30 vuoden ajan perinteinen joulujuhla, jota vietetään Vaasan kaupunginorkesterin joulukonsertin ja lounaan merkeissä. Vappua juhlitaan myös jäsenten kesken. Tällaisen virkistystoiminnan lisäksi osasto pyrkii vaikuttamaan paikalliseen musiikkielämään. Esimerkkinä tästä on lapsille suunnattu musiikkiteos, jonka osasto tilasi paikalliselta säveltäjältä ja Vaasan kaupunginorkesteri esitti koululaisille. Osasto myös pitää yllä lainattavaa äänentoistolaitteistoa liiton jäsenille. 

Marko Konttinen on soittanut Vaasan kaupunginorkesterissa 40 vuotta, joista 30 hän on toiminut Vaasan Muusikot ry:n puheenjohtajana. Lisäksi hän istuu Vaasan kaupunginorkesterin valtuuskunnassa. Vastuutehtävät tukevat toisiaan ja menevät luonnostaan lomittain, jonka vuoksi käytännön työtä on kahden vastuutoimen väliltä vaikea erottaa. Molemmissa työhön kuuluu paikallisen musiikkielämän sekä jäsenistön työskentelyn ja hyvinvoinnin edistäminen: ”Olemme kysyneet jäsenistöltä suoraan sitä, mitä he tarvitsevat ja haluavat.”

Jäsenistön ajatusten pohjalta on järjestetty muun muassa konserttimatkoja, joissa on päästy kuuntelemaan muita orkestereita. Matkat ovat palvelleet sekä virkistäytymistä että oppimista. 

Aktiivinen edunvalvonta koetaan myös tärkeäksi jäsenten keskuudessa edellä mainittujen etujen ja tapahtumien lisäksi – kulttuurialaan kohdistuvat leikkaukset ja työelämän heikennykset kun eivät ole jättäneet Pohjanmaatakaan rauhaan. Yhteiset juhlat ja tapaamiset koetaan kuitenkin merkityksellisiksi, työelämää tasapainottaviksi elementeiksi. Hyvinvointiin ja jaksamiseen liittyviä etuja ja palveluja tiedustellaan myös enenevissä määrin.

Vireä musiikkikaupunki, vaikea tilanne

Vaasa on Marko Konttisen mukaan ollut aina vireä musiikkikaupunki. Ruotsiin katsova rannikko ja sitä kautta rantautuneet muusikot maailmalta ovat eittämättä olleet lähtökohtana korkeatasoisen musiikkielämän rakentumiselle. Konserttitalon puute on kuitenkin iso aukko kaupungin kulttuuritarjonnassa. Viimeksi tämän vuoden tammikuussa Yle on uutisoinut Vaasan tarpeesta musiikki- ja kongressikeskukselle. Meri- ja energiateollisuuden ratkaisuihin keskittyvän Wärtsilän Oy:n Onkilahdessa sijaitsevia tyhjentyviä tiloja toivotaan ratkaisuksi ongelmaan. Vaasaa kuitenkin vaivaa monien muiden Suomen kaupunkien tavoin vaikea taloudellinen tilanne, johon myös aiempi konserttitalohanke Wasa Station kaatui viime vuonna. 

Pitkään Vaasan kaupunginorkesterin 2. viulistin pestiä pitänyt Konttinen on nähnyt monet suhdannemuutokset kulttuurialalla ja yhteiskunnassa. Säästöjen toivossa esimerkiksi kaupunginorkesterin tarpeellisuutta kyseenalaistetaan tasaisin väliajoin. Yhteiskunnallisen vaikuttamisen tärkeys nähdään jäsenten keskuudessa osaston yhtenä tärkeimmistä tehtävistä, ja paikallisen musiikkielämän saavutettavuutta halutaan edistää. ”Jäsenistöstä katsotaan tärkeäksi, ettei tämä ala elitistyisi, vaan olisi kaiken kansan hupia. Sen eteen tehdään töitä paikallisesti hartiavoimin”, kertoo Konttinen.

Haasteista ja puutteista huolimatta Vaasa on pystynyt tarjoamaan korkeatasoista musiikkia yleisöille. Konttinen luonnehtii Vaasaa jopa oopperakaupungiksi – siitä huolimatta, että kaupungin musiikki- ja kulttuuritoimintaa on pyöritetty pienillä määrärahoilla. Maantieteellisesti iso kaksikielinen alue tuo myös omat haasteensa kulttuuritarjonnalle. Vaasan Muusikot ry:n toiminta jatkuu ruotsinkieliseltä pohjanmaalta Keski-Pohjanmaalle saakka. Eteläpuolella Vaasan kaupunginorkesteri tekee yhteistyötä Seinäjoen kaupunginorkesterin kanssa, esimerkiksi yhteiskonserttien muodossa. ”Meillä on suhteellisen iso alue ruokittavaksi musiikilla”, Konttinen sanoo. 

Osaston jäseniä työskentelee laajasti ympäri pohjanmaata työsuhteisina ja freelancereina, ja osaston johtokuntaa pidetään ajan tasalla kaupunkien ja kuntien kuulumisista. Leikkaukset ja säästötoimenpiteet ovat todellisuutta joka puolella, ja ammattiyhdistyksen tehtävä edunvalvojana nähdään entistä tärkeämpänä. 100-vuotisjuhlallisuudet osuivat oikeaan hetkeen, kuin piristeenä huolten keskelle. ”Kyllä juhlan tunnelma kantaa kauas, ja nyt jo tiedustellaan seuraavia juhlia”, Konttinen kertoo.