European Live Music Census -päivä järjestetään ensimmäistä kertaa 11. lokakuuta 2024 Helsingissä, Vilnassa, Heidelbergissä, Mannheimissa ja Lvivissä. Päivän tavoitteena on luoda kattava tilannekatsaus kaupunkien elävän musiikin tilasta sekä tapahtumapaikkojen toiminnallisista ja taloudellisista rakenteista.
Census selvittää, millaisia haasteita Helsingin tapahtumapaikat kohtaavat sekä arvioi livemusiikin tuomaa kulttuurillista ja taloudellista arvoa kaupungille. Päivän aikana kerättyä tietoa hyödynnetään musiikkialan aseman vahvistamisessa yhteiskunnassa ja poliittisessa päätöksenteossa. Tapahtumapäivän aikana kerätyt tulokset esitellään myös Helsingin kaupungille.
Live Music Census 2024 -projektia koordinoi kansainvälinen OpenMusE-tutkimushanke (2023—2025), jota rahoittaa Euroopan Unioni. OpenMusE-hanke kehittää tutkimuksen yhteydessä myös työkaluja musiikin arvon mittaamisen avuksi ja reilujen korvausten turvaamiseksi.
Tapahtumapäivänä perjantaina 11. lokakuuta 2024 projektin työryhmä kiertää Helsingin elävän musiikin esitys- ja tapahtumapaikkoja ja jakaa yleisöille tietoa Censuksesta.
Yleisöllä on mahdollisuus osallistua kyselyyn, johon jaetaan materiaalia ja osallistumisohjeet paikan päällä. Myös tapahtumapaikoille toteutetaan erillinen kysely.