Tampereen konservatorio tuomittiin korvauksiin: siirsi perusteetta päätoimisen tuntiopettajan nollatuntisopimukselle

Muusikkojen liitto ajoi soitonopettajana toimineen muusikon asiaa jutussa, jossa muusikko oli siirretty päätoimisen tuntiopettajan toimesta nollatuntisopimukselle. Muusikolle sopivia töitä oli teetetty ylitöinä muilla, ja lisäksi konservatorioon oli palkattu lukuisia uusia sivutoimisia tuntiopettajia. Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi konservatoriosta vastaavan Tampereen musiikkiopiston säätiön maksamaan opettajalle vahingonkorvauksia.

Säätiö muutti konservatorion päätoimisen tuntiopettajan työsopimuksen sivupäätoimisen tuntiopettajan sopimukseksi kesäkuussa 2020. Säätiön mukaan taustalla olivat tuotannolliset ja taloudelliset syyt.

Opettajan mukaan konservatoriossa olisi ollut hänelle paljon sopivaa työtä, mutta sitä teetettiin muilla työntekijöillä ja uusilla sivutoimisilla tuntiopettajilla. Opettaja riitautti asian Muusikkojen liiton tuella.

Pirkanmaan käräjäoikeus katsoi, että konservatoriolla olisi ollut tarjolla opettajan työsopimuksen kaltaista työtä sekä työtä, johon hänet olisi voitu sijoittaa koulutuksensa, ammattitaitonsa ja kokemuksensa perusteella. Opettajalle ei tarjottu tehtäviä, eikä hänen soveltuvuuttaan niihin selvitetty. Käräjäoikeuden mukaan työnantaja on laiminlyönyt työn tarjoamis- ja koulutusvelvollisuutensa.

Tampereen musiikkiopiston säätiö tuomittiin maksamaan opettajalle 12 700 euroa vahingonkorvauksia sekä kertyneet viivästyskorot kahden vuoden ajalta. Lisäksi säätiö joutuu maksamaan opettajan yli 54 000 euron suuruiset oikeudenkäyntikulut. 

Lue lisää Ylen uutisesta >