Noin parikymmentä Muusikkojen liiton luottamushenkilöä ympäri Suomen kokoontui Tampereen G Livelabiin 30.–31. lokakuuta 2023 liiton luottamushenkilöpäiville. Luottamushenkilöt toimivat työpaikoilla – esimerkiksi orkestereissa – työntekijöiden edustajina sekä työehtosopimuksen ehtojen ja työsopimuslain soveltamisen valvojina.
Kahden päivän aikana ohjelmassa oli kouluttautumista sekä keskustelua ajankohtaisista aiheista. Luottamushenkilöt syventyivät muun muassa hallitusohjelman vaikutuksiin työlainsäädäntöön, koeaikoihin ja erimielisyysneuvotteluihin sopimuspäällikkö Mirkka Kivilehdon johdolla. Työsuhteen päättämisestä ja siihen liittyvistä menettelyistä kuultiin liiton juristi Ilona Vartiaiselta. Muusikko-lehden päätoimittaja, muusikko ja Muusikkojen liiton liittokokouksen puheenjohtaja Patrik Stenströmin osuudessa keskusteltiin koesoittokäytännöistä.
Käytännön taitoja neuvottelutilanteisiin opittiin Businessteatterin koulutuksessa. Työnantajapuheenvuorot kuultiin Iiris Lehtoselta sekä Sinfonia Lahden intendentti Maija Kylkilahdelta.
Ohjelmassa oli myös tuttuun tapaan kuulumisten vaihtamista sekä keskustelua työpaikkojen ajankohtaisista aiheista.
Kiitos luottamushenkilöillemme antoisista päivistä ja etenkin tärkeästä työstänne ympäri Suomen!
Muusikkojen liiton luottamushenkilöpäivät järjestetään kahdesti vuodessa.
Kuvat: Rosanna Mantila