Ministerit Multala ja Grahn-Laasonen keskustelevat taiteilijoiden sosiaaliturvauudistuksista Taideparlamentissa 23. lokakuuta 2023

Miten sosiaaliturvan kokonaisuudistus tunnistaa taiteen tekijöiden moninaiset työnteon tavat? Kohdistuuko apurahataiteilijoiden sosiaaliturvaan parannuksia? Suojaosat ja korotukset poistuvat, mutta mitä hyötyä yhtenäistämisellä saavutetaan erilaisessa elämäntilanteessa olevien näkökulmasta?

Alkukesällä julkaistu Petteri Orpon hallitusohjelma sisältää lupauksen kulttuurialan ja luovien alojen tekijöiden sosiaali- ja työttömyysturvaan liittyvien ongelmien ratkaisemisesta osana sosiaaliturvauudistusta. Sosiaaliturvauudistusta valmistelevan parlamentaarisen komitean kevään välimietinnössä tunnistetaan taiteen tekijöiden sosiaaliturvan haasteita ja ehdotetaan toimenpiteitä freelancerien sosiaaliturvan kehittämiseksi.

Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala ja sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen avaavat Taideparlamentissa, millaisia uudistuksia taiteilijoiden sosiaaliturvaan on kuluvan hallituskauden aikana odotettavissa. Maanantaina 23. lokakuuta 2023 klo 13–14 järjestettävää keskustelua voi seurata striimin välityksellä.

Syksyn aikana työttömyysturvan uudistukset ovat edenneet säädösvalmistelussa hyvin nopealla aikataululla. Mitä lausuntokierroksia sosiaaliturvauudistukseen liittyen on tulossa, ja millä aikataululla? Kuullaanko taiteen tekijöitä edustavia järjestöjä? Putoaako taiteilija läpi verkon?

Tilaisuuden avaa Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Kaisa Rönkkö. Keskusteluun johdattaa taiteen tukemisen päällikkö Henri Terho Taiteen edistämiskeskuksesta. Mukana kommentoimassa keskustelua taiteilijoiden näkökulmasta on taiteilija Elena Näsänen.

Linkki striimiin >

Lue lisää tapahtumasta >

Jätä kysymyksiä tilaisuuteen 18. lokakuuta 2023 mennessä >

Lisätiedot

Henri Terho
Taiteen tukemisen päällikkö, Taiteen edistämiskeskus
henri.terho@taike.fi
0295 330 901