Elmun apurahahaku auki 14.5. saakka – jaossa yhteensä 50 000 euroa

Elävän musiikin säätiö Elmu jakaa vuonna 2023 yhteensä 50 000 euroa apurahoja konserttitoiminnan järjestämiseen, tapahtumien vastuullisuuden edistämiseen ja koulutukseen. Kyseessä on vuodesta 1990 asti toimineen säätiön historian suurin apurahamäärä.

Valtaosa apurahoista jaetaan konserttitoiminnan järjestämiseen: yhteensä 30 000 euroa. Apurahaa voi hakea yksittäisten konserttien järjestämiseen, konserttien sarjaan tai festivaalitoimintaan. Hakija voi olla tapahtuman järjestäjä tai esiintyjä. Apurahojen suuruus on 1000–4000 euroa.

Loput apurahoista jaetaan tapahtumien vastuullisuustyön kehittämiseen sekä musiikki- ja tapahtuma-alan koulutukseen. Vastuullisuustyöhön voi hakea 1000–3000 euroa ja koulutushankkeisiin 500–1500 euron apurahoja.

Elmun apurahat ovat haettavana sunnuntaihin 14. toukokuuta 2023 saakka. Päätökset myönnetyistä apurahoista tehdään toukokuun loppuun mennessä. Apurahan saajille ilmoitetaan päätöksistä henkilökohtaisesti. Päätökset julkaistaan myös säätiön verkkosivuilla 29. toukokuuta.

Lue lisää ja hae apurahaa >