Saku Maristo aloitti koronapandemian aikaan 2021 Ylen sounditiimissä puolipäiväisenä äänisuunnittelijana tekemällä musiikkia, spiikkiäänityksiä, viikon mainoksia ja editointia Radio Suomen mainoksiin sekä Ylen podcasteihin. Nykyään Maristo vastaa kokoaikaisena työntekijänä YleX:n soundeista ja on ollut tekemässä muun muassa Kohupodia, UMK-podcastia ja vaihtuvia tuotantoja. ”YleX:n Game of Nose [Game of Thrones -pastissi] oli superhauska tehdä, ja siitä tuli tosi hyvä. Tarvittiin kaikenlaisia lohikäärmesoundeja, joita piti katsoa YouTubesta, miten sellaisia oikein tehdään. Kulttuurin kulisseissa -tuotantoon sain tehtävänannoksi ’Joutsenlampi meets Blues Brothers meets Uuno Turhapuro’, periaatteella, että katsotaan mitä keksin”, Maristo nauraa.
”Tämän hetken operaationani on oppia sanomaan ei. Nyt kun keikkatoiminta on taas jatkunut, on hienoa, että tulee erilaisia keikkatarjouksia. Pidän monenlaisesta tekemisestä: ’Tää on makee juttu, kyl mä tuun – aikataulujen järjestäminen on tulevaisuuden Sakun ongelma.’ Kun olin puhtaasti freelancer, totuin, että kiireisen kuukauden jälkeen on taukoa, tai että maanantaina voi löysäillä. Mutta nyt en voi tykittää kaikkia viikonloppuja täyteen, koska silloin tekemisestä häviää ilo. Ylellä voi työskennellä liukuvasti, kunhan työt tulee tehtyä ja tietyt kokoukset ja läsnäolot saa hoidettua. Se on sopinut hyvin yksiin keikkojen kanssa.”
Soitinvalinta ei ollut Saku Maristolle lapsena itsestäänselvyys. Kotona Maristoilla kuunneltiin paljon musiikkia, ja Saku osallistui isoveljensä Ossin kanssa usein isä-Jukan coverbänditreeneihin hyppimällä treenikämpän trampoliinilla isän soittaessa rumpuja ja kitaraa. ”Äiti kysyi, haluaisiko Ossi alkaa käydä pianotunneilla. Minäkin halusin. Ossi siirtyi jossain vaiheessa pianosta kitaraan, ja taas minäkin halusin siirtyä mukana. Mutta Ossi oli että ’ei, tää on mun juttu’. Vähän kokeilin bassoakin, mutta kun Ossilla oli kosketinsoittajaa vaille bändi kasassa, niin jonkin aikaa ruinattuani sain liittyä mukaan. Se oli oman bändikokemukseni tärkeä alkusysäys.”
Isoveli Ossi Maristo on soittanut ABREUn bändissä kitaraa, toiminut Lenni-Kalle Taipaleen bändin basistina sekä julkaissut oman soololevyn Arc vuonna 2021. ”Kun Ossi on monessa mennyt edellä ja minä perässä, niin oman musiikin julkaiseminen kiinnostaisi itseäkin. Omaa musiikkia tuli tehtyä viimeksi, kun Mikseri.net oli vielä kovaa kamaa. Nyt olen alkanut säveltää omaa materiaalia. Tyylillisesti pallottelen elokuva- ja pelimusiikin ja paljon kuuntelemieni TOTOn ja Dream Theaterin välillä. Tänä vuonna olisi tarkoitus julkaista jotakin”, Saku Maristo kertoo.
Vihtiläinen Maristo opiskeli pianonsoittoa Ilkka Jorosen opissa Länsi-Uudenmaan musiikkiopistossa (LUMO), jolla on toimipiste Lohjan lisäksi Nummelassa. ”Ilkka oli minulle tärkeä roolimalli soittajana ja ihmisenä. Ilkka laittoi aktiivisesti pystyyn bändiprojekteja, jota kautta tutustuin muun muassa [nykyisin kapellimestarina toimivaan] saksofonisti Eero Lehtimäkeen. Vein monta kertaa bändidemojamme Ilkan kuultavaksi. Puhuttiin paljon musiikista, ja Ilkka toimi minulle mentorina. Se, että joku osoitti luottamusta, oli valmis laittamaan omaa aikaansa ja oli kiinnostunut tekemisistäni ja soittamisistani, oli tärkeä juttu.”
Maristo pohti myös Sibelius-lukioon hakemista, mutta Ojakkalasta käsin kulkeminen olisi vienyt paljon aikaa harrastuksilta, joten oli kätevää, että lähempää Vihdistä ja Lohjalta löytyivät hyvät mahdollisuudet musiikki- ja bänditoimintaan. ”LUMOn myötä pääsin Lohja Big Bandiin, tuli duokeikkoja ja homma monipuolistui tosi paljon.” Maristo sai ruinattua vanhemmiltaan ensimmäiseksi kunnon ammattikosketinsoittimekseen Kurzweil K2600:n. ”Ei mikään maailman paras vehje aloittelijalle. Minun piti hakea kirjastosta kirja avaamaan mysteeriä, mitä ne kaikki LFO:t ja AMPENV:t oikein tarkoittavat. Mutta kun se kiinnosti, ja soitin bändijuttuja, joissa soundit olivat keskiössä, aloin saada enemmän keikkoja, että ’hei, sähän osaat tehdä niitä soundeja’.”
”Kun olin puhtaasti freelancer, totuin, että kiireisen kuukauden jälkeen on taukoa, tai että maanantaina voi löysäillä. Mutta nyt en voi tykittää kaikkia viikonloppuja täyteen, koska silloin tekemisestä häviää ilo.”
Maristo yritti vielä lukioaikana miettiä kurssivalinnoillaan tulevaisuuden mahdollisesti musiikin ulkopuolista urapolkua, mutta musiikkiprojektien kautta verkostoituminen bändeihin sinetöi hänen tiensä ammattimuusikoksi. LUMOn nuorisomusikaalissa Maristo tapasi rumpuja soittaneen Juhana Kiisken. ”Päästyäni Pop & Jazz Konservatorioon meistä tuli kämppikset. Juhanan kautta kävin joskus Roope Salminen & Koirissa tuuraamassa, ja bändin rumpali Mikko Saarinen kysyi minua SANNIn bändiin. 2011 Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnassa pääsi tapaamaan eri muusikoita eri puolilta Suomea, ja tutustuin Sampo Sundströmiin, josta tuli SANNIn bändin kitaristi.”
Voisiko kosketinsoittimiin ja soundeihin erikoistunut Maristo kuvitella olevansa ”pelkästään” konserttipianisti? Hän kävi inttiaikanaan Marian Petrescun pianotunnilla. ”Tulin sieltä kotiin ihan että: ’Äiti, äiti! Musta tulee konserttipianisti!’ kun se oli niin vaikuttava kokemus. Ja olisihan siinäkin omat hienoutensa, mutta itselleni on rikkautta, että voi tehdä soundihommia, ja koen, että olen siinä hyvä. Jäisin kaipaamaan urkuja ja muita kosketinsoittimia, mutta piano on kuitenkin the soitin.”
Vaikka läheskään kaikki kosketinsoittajat eivät ole pianisteja, saati päinvastoin, Maristo ei koe joutuneensa koskaan valitsemaan pianon ja koskettimien välillä. ”Minulle se on tullut käytännön kautta. Tykkään kummastakin. Omassa työssäni se on ehdottomasti enemmän kosketinsoittimet. Mutta pianon kautta harjoittelen ja opin uutta. On polkuja, joita seurata, vaikka jazzia tai klassista. Minulle se löytyi kuuntelemani musiikin kautta. Musiikilliset idolini löytyvät Amerikasta, TOTOn David Paich ja Steve Porcaro mielettömine synasoundeineen, ja myöhemmin Jordan Rudess. Muistan, kun kuulin ensi kertaa Rudessin lead-juttuja, Liquid Tension Experimentiä. Mietin, että ’toi kakkoskitara kuulostaa tosi omituiselta; miks tossa on tommonen soundi?’ Se oli mind-blowing, että kiipparilla voi noinkin soittaa.”
Elokuva- ja pelimusiikin suurkuluttajaksi tunnustautuva Maristo on viime aikoina seurannut paljon Hans Zimmeriä, Hildur Guðnadóttiria ja Ludwig Göranssonia. ”Bear McCreary teki hienot musiikit God of Wariin hetki sitten. YouTuben musiikkiskene on nykyään ihan mahtava. Ei voi ikinä tietää, mitä musiikissa tapahtuu, esimerkkinä vaikka Dirty Loops. Toukokuussa Suomeen tuleva Louis Cole on ihan älytön rumpali ja kosketinsoittaja, jonka oma bändi Knower on sellaista supermusiikkia. Rakastan Bill Wurtzin alkeellisia, jollakin Paintilla tai vastaavalla tehtyjä musiikkivideoita, joita katsoessa vaan nauraa, että ’ei hitto kuinka kämäistä’, mutta hetken päästä on ihan kyynel silmäkulmassa, kun joku vaan osuu sieltä, ihan takavasemmalta.”
Kosketinsoittajien tyypilliset valintakysymykset liittyvät hankittaviin laitteisiin. Käyttääkö autenttisia hardwaresyntikoita vai mallinnettuja VST-instrumentteja? Mitä kaikkea livenä pitäisi päästä ohjaamaan, säätämään ja synkkaamaan? Valintoja ohjaavat taloudellisen viitekehyksen lisäksi genret ja tavoiteltavat soundit. Etenkin pitkän linjan keikkailukäytössä tärkeiksi pointeiksi muodostuvat kestävyys, varmatoimisuus ja roudattavuus.
”SANNIn keikoilla olen käyttänyt hardwaresyntetisaattoreita, ilman tietokonetta tai padia. Korg Kronos on setupini ja toiminnan keskiössä, eräänlainen Sveitsin armeijan linkkuveitsi. Tässä vaiheessa on kertynyt tietoutta laitteista ja kosketinsoitinten historiasta, ja tunnen, mitkä omista soittimista voisivat sopia parhaiten mihinkin tilanteeseen. Soittimistani (Prophetin) Rev2 on analogisoundeihin varsin mainio. Nord Electrosta löytyvät ’bread and butter’ -soundit ja hyvä koskettimisto. Teatterihommissa tutuksi tullut Mainstage houkuttaisi lisätä keikkasetupiin, koska se avaisi palettia valtavasti: Käyttöön saisi vaikka Omnispheren, Keyscapen, NI:n soittimet ja Serumin. Mutta hardwaressa on tietty luotettavuus ja roudatessa rauhoittavampi tunne. Kun aloitin SANNIn kanssa, oli yksi äänikortti ja läppäri, jota keikalla herätellessäni sain sähköiskun. Ja kun äänikortti oli bus-virrallinen, kaikessa oli bitcrusher sen jälkeen. Toisaalta Kronos käynnistyy 2 minuuttia, joka on lavalla tosi pitkä aika. Kerran Säkylässä festarikeikalla sähköissä oli jotain hämminkiä. Kutsuttiin paikallinen sähkömies, joka kesken keikan katkaisi pääkytkimestä virrat. Odottelusta tulikin vähän yllättäen kunnon jäänmurtaja: yleisö otti tilanteen haltuun ja jatkoi laulamista. Vaikka kaikki saatiin lopulta toimimaan, niin tällaisissa tilanteissa tekee mieli työntää pää hiekkaan.”
”Vaaditaan sopeutumiskykyä, estetiikan tajua ja tiettyä pelimanniutta.
Ja jos bändisoitto ei toimi, siinä eivät auta hyvät taustatkaan.”
Kosketinsoittajan työnsaantiin vaikuttava ammattitaito vuonna 2023 koostuu Saku Mariston mukaan ennen kaikkea bändisoitosta. ”Ja ammattietiikkaan liittyy, onko valmis tekemään työn ja harjoittelemaan ne biisit, haluaako tuoda parastaan – sen ihmiset vaistoavat ja kuulevat. Paljon riippuu myös kemiasta: millainen olo tulee läsnäolostasi – onko muilla kiusallista olla”, Maristo nauraa. ”Miten löytää paikkansa bändissä kitaristin ja myös taustanauhojen kanssa, on nykyään tärkeä pointti. Toimin SANNIn bändissä musiikillisena ohjaajana. Se on pitkälti taustanauhojen editointia ja koordinointia. Ja sen mukaan, miten rumpali Saku Hjelt ja basisti Jesse Mäläskä haluavat soittaa, muokataan taustanauhoja. Sannilla on vahva näkemys toteutuksesta, joten työni musiikillisena ohjaajana on helppoa. Vaikkei kosketinsoittajana vastaisikaan yhtyeen taustanauhoista, [ammattitaito] tulee siitä, pitääkö korvansa auki. Vaaditaan sopeutumiskykyä, estetiikan tajua ja tiettyä pelimanniutta. Ja jos bändisoitto ei toimi, siinä eivät auta hyvät taustatkaan.”
Maristo ei ole urallaan kokenut vanhan ja uuden muusikkosukupolven välisiä yhteentörmäyksiä. Festarikeikoillakin vanhemmat kollegat muista bändeistä ovat aina hymyillen tervehtineet. Mutta joitakin ikäpolvien näkemyseroja Maristo on havainnut. ”Minulla oli ilo päästä soittamaan Esa Niemisen 70-vuotiskonsertissa, ja Esa toimi kapellimestarina Kauneimmissa joululauluissa. Esa otti tosi avosylin mukaan, ja kertoili että ’hei näin me tehtiin’. Tällaisista tapaamisista oppii paljon ja saa perspektiiviä, voi yhdistää pisteitä viivoilla, millaista se tekeminen on ollut. Sitten näin jonkun otsikon, jossa Esa sanoi, että ’Mieluummin kuolen kuin räppään’. Vaikkei rap ole omakaan suosikkini, se on ollut olemassa niin pitkään ihan oikeana musiikkimuotona, että kyseenalaistamisen sijaan itse näen sen genren meriitit teksteissä ja rytmeissä.”
Toinen sukupolvien välinen ero löytyy Mariston mukaan studiorutiineista. ”Kuuntelin Rick Beatonin haastattelun, jossa Steve Lukather kertoi, miten he ovat TOTOn sessioissa säveltäneet omat osuutensa. He treenasivat ja saivat livenä soittaen levylle purkkiin jo ensimmäisellä tai toisella otolla, mikä tuntuu utopistiselta nykypäivän mittapuulla. Nykyään harvoin tehdään mitään koko porukalla samaan aikaan studiolla, vaan tuotantoja hierotaan ja ruuvataan.”
Saku Maristo kertoo seuraavansa kollegojen tekemisiä maailmalla muun muassa laitteiston ja uusimpien soundien suhteen. Kosketinsoittajana sijaistamiset eri bändeissä hän näkee kiinnostavina oppimiskokemuksina. ”Nyt olen menossa tuuraamaan Juha Tapion bändiin. Odotan innolla näkeväni, millaisia juttuja Joonas Kasurinen tekee. Sain treeninauhat mp3-tiedostoina, mikä yleensä riittää tällaisessa orgaanisemmassa tyylissä, jossa käytetään lähinnä piano- ja urkusoundeja. Mutta esimerkiksi Reino Nordinin bändissä, jossa käytetään taustoja ja synabassoja, moniraitatiedostot helpottavat kappaleiden haltuunottoa. Joskus käydään läpi ihan kahdestaan: Miika Pylkkänen on näyttänyt, että ’tässä on presetti’ ja ’tässä säädetään filttereitä’. On myös mahdollista ottaa omat koskettimet mukaan. Mutta silloin muu bändi ja miksaaja joutuvat reagoimaan siihen, että onkin omat soundit. Eli jonkun muun kamoilla soittaen voi olla pienen opettelun ja tuskan arvoista, että pääsee lähemmäs alkuperäistä. Ja etenkin, jos kamat kulkevat muuten valmiin kiertue-setupin kanssa, on helpompi hypätä kelkkaan vauhdissa.”
Nyt Maristoa työllistävät YleX:n päivätyö, uusi levy ja keikkailu SANNIn kanssa, sekä Tampereen Teatteri. Tulevaisuudessa Maristo aikoo tehdä omaa musiikkia. Hän toivoo myös pääsevänsä säveltämään elokuviin ja peleihin. ”Esteenä on lähinnä se, kun on itsellä niin mahtavia keikkoja, että uskaltaako tehdä irtioton niin, että ottaa aikaa myös omalle tekemiselle.”
Kuvat: Tero Ahonen
Artikkeli on julkaistu Muusikko-lehdessä 2/2023.