Liiton opiskelijapäivä: työelämäaiheita, verkostoitumista ja jammailua

Kaikille musiikinopiskelijoille avoimessa opiskelijapäivässä opiskelijoille tarjottiin tila verkostoitumiselle ja työelämään liittyvien kysymysten esittämiselle. Myös agentin, managerin ja intendentin roolit musiikin esittäjän työssä tulivat tutuiksi.

Aluksi liittoa ja jäsenpalveluja esitteli liiton freelancekoordinaattori Jaakko Kämäräinen. Liiton tarjoamista lakipalveluista opittiin sopimuspäällikkö Mirkka Kivilehdon ja juristi Ilona Vartiaisen johdolla.

Musiikkialan roolit tutuiksi

Esimerkiksi levytys- tai kustannussopimuksilla voi olla suuri merkitys aloittelevan musiikin esittäjän uralla. Mahdollisilta sudenkuopilta kannattaa välttyä ja luotettavaa tietoa hankkia jo hyvissä ajoin. Osa opiskelijoista osallistui opiskelijapäivään saadakseen vastauksia erityisesti sopimuskysymyksiin.

”Olen aloitteleva musiikintekijä sekä artisti, ja minua kiinnosti kuulla, miten voin itse hoitaa viestintää mahdollisimman tehokkaasti. Lisäksi minulla oli kysymyksiä mahdollisiin sopimuksiin liittyen, jos jossain vaiheessa sopimusasiat ovat ajankohtaisia”, kertoo toisen vuosikurssin musiikin tekemisen ja tuottamisen opiskelija Vilma Niemistö Metropolia Ammattikorkeakoulusta.

Musiikin esittäjän uraa ja työskentelyä tukevat erilaiset musiikkialan toimijat. Esimerkiksi keikkamyynnin ja promootion ulkoistaminen vapauttaa aikaa itse asialle: musiikille. Iltapäivän aikana järjestetyssä paneelikeskustelussa liiton markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija Jukka Hätinen haastatteli tapahtumaan osallistuneita puhujia: musiikki- ja viihdealan yritys Manage Me:n operatiivista johtajaa ja artistimanageri Tina Jukaraista, Live Nation Agency Finlandin Head of Agency Matti Kaunisvettä sekä Helsingin kaupunginorkesterin intendentti Aleksi Malmbergiä.

Tina Jukarainen kertoi, miten managerin tehtävänä on huolehtia artistin työskentelyn edellytyksistä. Opiskelijoita kiinnostivat erityisesti tavat, joilla managerin palvelujen piiriin voi aloittelevana artistina päästä. Tärkeintä Jukaraisen mukaan on rohkea yhteydenotto sekä oman artisti-identiteetin sanallistaminen ja siitä viestiminen.

Agentit hoitavat artistien keikkamyyntiä. Pitkän uran agenttina tehnyt Kaunisvesi avasi opiskelijoille sitä, miten agentit auttavat artisteja heidän urallaan. HKO:n intendenttinä toimiva Aleksi Malmberg kertoi tarkemmin intendentin roolista orkesterimuusikkojen työssä – intendentti on kuin orkesterin toimitusjohtaja, joka hoitaa orkesterin toimintaa ja edustaa orkesterin muusikoille työnantajaa.

Panelistit vastasivat yleisökysymyksiin – mistä musiikkialan ulkopuolisesta osaamisesta on musiikkialalla hyötyä, ja mihin olisi oleellista keskittyä uran alkuvaiheessa? Panelistit olivat yhtä mieltä siitä, että keskittyminen oman musiikin tekemiseen on tärkeintä. Lisäksi hyödyksi nähtiin markkinointi- sekä viestintätaidot.

Paneelin jälkeen Helsingin Muusikot ry:n puheenjohtaja ja liiton varapuheenjohtaja Miikka Saarinen sekä Freelancemuusikot ry:n johtokunnan jäsen Elina Hjelt esittäytyivät ja kertoivat omista opiskelu- ja urapoluistaan.

Aikaa verkostoitumiselle ja kysymyksille 

Puheenvuorojen jälkeen oli varattu aikaa verkostoitumiselle. Opiskelijoilla oli mahdollisuus tavata tapahtuman puhujia sekä liiton väkeä ja esittää kysymyksiä henkilökohtaisesti. Tapahtuma sai hyvän vastaanoton opiskelijoilta.

”On hienoa, että tällaisia tapahtumia – joissa eri rooleissa toimivat ihmiset kertovat työstään, järjestetään opiskelijoille. G Livelab Helsinki oli myös paikkana viihtyisä opiskelijapäivälle”, tunnelmoi Melis Hakkarainen, ensimmäisen vuosikurssin musiikkikasvatuksen opiskelija Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta.

Opiskelijapäivä huipentui kaikille avoimiin Join the houseband! -jameihin, jossa tarkoituksena oli erityisesti luoda tila opiskelijoiden ja ammattilaisten kohtaamisille musiikin merkeissä. House bandissa soittivat Stina Koistinen, Amanda Blomqvist, Juho Kanervo ja Markus Pajakkala. Innokkaita jammailijoita riitti yömyöhään saakka.

Kuvat: Rosanna Mantila